Oopperalavoilta tunnettu sopraano Mari Palo ja 50-vuotias Tapiola Big Band tarjoilivat 15.10. Kuopion Musiikkikeskuksessa hienon kulttuurielämyksen. Kapellimestari Esko Heikkisen valitsemassa menussa jazz ja ooppera soivat sulassa sovussa rinnan ja sisäkkäin. Puccinia ja Rossinia svengaavana swinginä …. mahtuipa mukaan Piazollan tangokin.

Mari Palo osoitti olevansa myös kevyen musiikin taitaja, vaikka hänen ammatillinen uransa on suuntautunut lähinnä klassiseen musiikkiin. Konsertti oli kiistatta Mari Palon ja UMO:ssa pitkän uran lead-trumpetistina tehneen Esko Heikkisen ilta. Palon loistelias lavakarisma ja Heikkisen lupsakka savolaisella huumorilla höystetty juontaminen täydensivät saumattomasti toisiaan.
Esko Heikkinen oli onnistunut erinomaisesti sovituksissaan ja harjoittanut TBB:n hyvään iskuun. Viidentoista kappaleen konsertissa kaikille ei riitä tilaa yksilösuorituksille. Tällä kertaa ”sooloarpajaisissa” onni oli suosinut Pekka Mesimäkeä. Hän on soittanut alusta lähtien TBB:ssä, ensiksi kitaraa ja nykyisin pianoa. Pekka antoi tyylikkään työnäytteen 1. setin lopussa Mozartin Taikahuilussa.
Jazzmiehenä tunnettu baritonisti Seppo Olkkonen sai tilaa ansaitusti Rossinin Wilhelm Tellissä. Muita sooloissa kunnostautuneita olivat saksofonisti Riikka Matala, basisti Mikko Vuorela, tenoristi Jarmo Rouvinen sekä rumpali Tuukka Dunkel.

Konsertin kohokohtia olivat myös Mari Palon briljantti Kurt Weilin Youkali sekä hykerryttävän herkullinen Rossinin Duetto Buffo di Due Gatti. Siinä katteina naukuivat kilpaa trumpetillaan Esko Heikkinen ja Mari Palo.
Musiikkikeskuksen salin kohtuullisesti täyttänyt yleisö sai encorena Mari Palon suosikkikappaleen Rauli Badding Somerjoen Valot … Ilta saapuu hiljaa huoahtain – Valot syttyy taakse ikkunain – Ei jää yksinään muut kukaan pimeään -Valot pois yön varjot häivyttää. Taisipa kaiken kokeneen, kyynisen toimittajankin silmäkulma hieman kastua…

1. setti:
– Overture ”Le Nozze di Figaro”, W.A. Mozart
– O Mio Babbino Caro, Giacomo Puccini
– Vilja, Franz Lehár
– Grand March, Giuseppe Verdi
– E Lucevan le Stelle, Giacomo Puccini
– Youkali, Kurt Weil
– Königin der Nacht, W. A. Mozar
2. setti
– Ride of the Valkyries, Richard Wagner
– I could Have Danced All Night, Frederick Loewe
– Duetto Buffo di Due Gatti, Gioachino Rossini
– The Toreador´s Song, Georges Bizet
– Overture “Wilhelm Tell”, Gioachino Rossini
– Yo Soy Maria, Astor Piazzolla
– Art is Calling for Me, Victor Herbert
Encore
– Valot, Rauli Badding Somerjoki
Diiva Svengaa 15.10.2022 Kuopion Musiikkikeskus
Tapiola Big Band, solisti Mari Palo ja kapellimestari Esko Heikkinen
– Trumpetit: Raimo Korhonen, Martti Outinen, Elisa Kristola, Heikki Niemi
– Pasuunat: Juha-Matti Suominen, Erkki Ylimäki, Leo Glad, Aarni Heikkinen
– Saksofonit: Riikka Matala, Jyrki Nummi, Jarmo Rouvinen, Maria Matula, Seppo Olkkonen
– Komppi: Pekka Mesimäki/piano, Harri Virtamo/basso, Tuukka Dunkel/rummut