Pianisti ja laulaja Barrelhouse Chuck piti Suomen keikkansa tiistaina 24.5. Malmitalolla, Helsingissä. Maailmankuulua pianistia säesti Tomi Leino Trio; Helsingistä kokoonpano suunnisti Ruotsin kiertueelle. Barrelhouse Chuck (Charles Goering, 58) lukeutuu harvinaiseen blueseliittiin; hän on Chicago Blues -pianisti, joka on saanut ohjausta ja impressioita suoraan tyylisuunnan suurilta nimiltä: Pinetop Perkins, Sunnyland Slim, Blind John Davis, Detroit Junior ja Little Brother Montgomery. Tästä maineikkaasta pianoperinteestä hän muovaa oman toteutustapansa, jossa yhdistyvät blues-, boogie-woogie- ja barrelhouse -pianotyylit.
Maestron taidot tunnustetaan suuressa maailmassa; soittokavereina mm. Eric Clapton, Keith Richards ja Buddy Guy. Barrelhouse Chuck on perinteisen Chicago Blues -tyylisuunnan virtuoosi, joka on saanut oman tyylinsä syvennettyä työskentelemällä pitkään bluesin merkittävimpien artistien kanssa (Koko Taylor, Otis Rush jne.).
Alun alkaen rumpalina startannut Barrelhouse Chuck kertoo saaneensa bluesherätyksen kuultuaan Otis Spannin pianismia Muddy Waters – levyiltä. Tietty perkussiivinen ote sävyttikin maestron soittoa, mutta se ei tarkoita pelkkää vasemman käden standardikuvioiden hakkaamista, vaan rytmistä jännitettä myös soinnutuksen tai soolojen elementtinä.
Laulajana hän oli yllättävän laaja-alainen ja sovelsi eri tyylilajeista muovattua laulutapaa, ehkä hieman Bobby Blue Blandin pehmosoul-tyyliin.
Piano – hiljaa!
Barrelhouse Chuck kertoi yleisölle nauttivansa boogie-woogie- ja up-tempo-rytmeistä, mutta blues on aina parasta hänellekin. Hyvien pianistien tapaan hänkin osaa olla välillä kokonaan soittamatta tai hän tyytyi kitaraosuuksien aikana vain kevyeen myötäilyyn.
Yhdessä konsertissa käytiin läpi vaikuttava määrä bluesvariaatioita, kuten Eddie Boydin fillejä, Memphis Slimin kromaattisia laskuja ja Pinetop Smithin boogie-woogieta. Bluespianistiksi Barrelhouse Chuck suosii varsin runsaasti glissandoja, mikä tietenkin elävöittää musiikkia.
Tunnelma lauluissa ja instrumentaaleissa oli enimmäkseen rauhallinen, varsinaisia vauhtinumeroita oli niukasti, mutta vaihtelua kuitenkin oli sopivasti. Steinway-flyygeli tosin oli jotensakin ehkä jo hieman liian fiini tähän tyylilajiin.
Eksklusiivinen flyygelisoundi ei oikein pääse oikeuksiinsa rytmikkään tyylisuunnan yhteydessä, eikä solisti toisaalta saa soundiinsa tyylinmukaista rouheutta. Pystypiano olisi saattanut olla toimivampi ratkaisu.
Huomiota säestykseen
Tomi Leino Triolla oli ajoin hieman vaikeuksia tavoittaa maestron tyyli. Leinon kitarafillejä tietenkin aina kuuntelee ilokseen, jos kohta hieman toistonomainen soundi säilyi nyt samana esityksestä toiseen.
Chicago on kuitenkin yksi urbaanin kaupunkibluesin äideistä; kitaran on lupa ärähtää välillä ja tyyli vaatisi välillä tuntuvasti aggressiivisempaa attackia soittimeen. Kirkas kitarasoundi oli nytkin sama kautta linjan, riippumatta pianistin tyylivaihdoksista.
Komppi jätti jonkin verran toivomisen varaa. Hiukan löysän tuntuinen output menetti suurimman osan maestron moninaisuudesta ja laaja-alaisuudesta. Jaska Prepula ehti vuosien uutteralla työnteolla jo kehittyä hyväksi bassokitaristiksi, mutta jostain syystä hän oli päätynyt kontrabassoon, jota hän ei hallitse.
Tosin Barrelhouse Chuck käyttää monissa sessioissaan kontrabassoa, mutta Chicago-tyylissä jämäkkä bassokitarasoundi olisi soinniltaan jotenkin sopivampi tausta. Kontrabasson isoon mensuuriin Prepulan ote ei tahtonut pitää eikä sormissa riittänyt nopeus riittänyt kuin korkeintaan kokonuotteihin – vasurin kuristusotteella nopeus ei olisi mahdollistakaan.
Myös rumpali Mikko Peltola veti tyylilajista riippumatta samalla tyylillä. Suoran ja jumputtavan bassorummun käyttö ja kaavamainen peltitekniikka kadotti suuren osan Chicagon tyylivivahteikkuudesta. Bassorummun pitäisi juuri avata bassokitaran ääni takapotkuilla – tietenkin tässä yhteydessä tarpeetonta, kun basistin nopeus ei niihin riittänyt. Huomiota siis jatkossa tyyliseikkoihin ja nyansseihin!
****** ****** ******
Barrelhouse Chuckin taidot on noteerattu maailmalla erittäin korkealle; elokuvamusiikkia, Grammy-ehdokkuus ja Living Blues Magazinen vuoden parhaan pianistin palkinto parin vuoden takaa jne.
Konsertti oli kaksiosainen, mikä ei ehkä ollut aivan paras mahdollinen ratkaisu. Esityksen intensiteetti hieman laski toisella jaksolla ja maestron väsyminen alkoi pitkittää sooloja. Spiikkauksinkaan ei oikein riittänyt energiaa – parempi idea olisi ollut vetää yksi intensiivinen setti.
Kuitenkin kokonaisuutena miellyttävä vierailu ja innostava live-kokemus – Barrelhouse Chuckin todellisen potentiaalin ilmaisu kuitenkin vaatisi nähtävästi jenkkimuusikoiden yhtyettä, joilla on perinne hallussa.
Maestron omiin levyihin tutustuminen käy helposti. Salute to Sunnyland Slim, 25 Years of Chicago Blues Piano Vol. 1, Prescription for the Blues ja Got My Eyes on You ovat varsin tuoreita, ensinmainittua lukuunottamatta 2000-luvun äänitteitä.
Malmitalo tiistai 24.5. Helsinki: Barrelhouse Chuck (USA), piano, laulu; säestäjänä Tomi Leino Trio
