”Nauru on kuin laulu: parasta lääkettä kaikkeen ikävään. ” – Carola
Helsinkiläinen Carola Christina Standertskjöld (1941–1997) oli monessa suhteessa epätavallinen ilmiö suomalaisessa musiikkiviihteessä ja estraditaiteessa. Hän oli kansainvälinen tyyppi, kielellisesti lahjakas, varhaiskypsä laulaja – sairaus kuitenkin murensi poikkeuksellisen hienon artistin uran ja lopulta koko elämän. Hämeenlinnan teatterin Carola – ei aina käy kuin haaveillaan nostaa esiin lahjakkaan ja monipuolisen laulajan satuttavan elämäntarinan. Monologimuotoisen näytelmän musiikista vastaa piano/saksofoni-duo.
Carolan menestysaikaa oli erityisesti 60-luku, jolloin hitit seurasivat toistaan ja hän menestyi kaupallisen viihdemusiikin alalla ja myös mustan musiikin solistina. Tuolloin ei ollut Ågelia tai Sibistä, Carola oli luonnonlahjakkuus ja sitoi kansainvälisiä vaikutteita erityisesti jazz- ja soul-lauluunsa. Hän oli aikansa tunnetuimpia jazzsolisteja, levyttäen mm. Heikki Sarmanto Trion kanssa YLE -studiolla (mm. The Flame 1966) – levy jostain syystä julkaistiin postuumisti vasta 2004.
Carola vietti osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan ulkomailla, mm. opiskellen Sveitsissä ja tehden ensimmäisen jazzkeikkansa kouluaikoinaan Espanjassa. Hänen esiintymisessään olikin jokin kansainvälinen tuulahdus, joka kruunasi sytyttävän laulun. Ihmisenä Carolan tunteneet sanovat hänen olleen ristiriitainen persoona ja kiistämättömän lahjakas, älykäs, herkkä ja usein hauskakin.
1970-luvulla Carola siirtyi töihin miehensä Georg Liemolan vihannestukussa, mutta teki kuitenkin 1980-luvulla comebackin, pääosin jazz-ohjelmistolla. Hän levytti mm. Aarno Ranisen tuottaman albumin Maria, Maria (1980) ja Kassu Halosen tuottaman Sydämeen jäi soimaan blues (1985). 1980-luvulla Carola konsertoi mm. UMO:n ja Iiro Rantalan kanssa. Viimeiseksi levytykseksi jäi 1988 tehty Sydämeni jäi Sorrentoon, kokoelmalevyllä Ciao ciao bambina.
Synkkä yksinpuhelu
Birgitta Putkonen ja ohjaaja Johanna Reilin ovat ottaneet ison haasteen enimmäkseen monologina kulkevassa näytelmässä. Laulaja, joka rakasti jazzia, bluesia, juutalaisia lauluja, soulia ja sambaa, kärsi paradoksaalisesti lähes lamaannuttavasta esiintymispelosta.
Vaativa ja haasteellinen yksinpuhelu on riipaisevaa naisen tilitystä, luovan työn tekijän ahdistusta ja turhaumaa, mihin hän haki helpotusta toimien mm. kuorma-autokuskina. Ahdistunut mieli etsii lievitystä, ja vaikka kuskin ammatti tietenkin on kelpo elinkeino, se tuo parhaimmillaankin lahjakkaalle poikkeusyksilölle vain hetken huojennuksen.
Lauluesitykset edustavat pääosin repertoaaria, josta suuri yleisö Carola parhaiten tunsi hänet, mutta mustaa musiikkiakin on miellyttävästi mukana. Osa lauluista on erittäin vaativia tulkinnallisesti ja sävelmällisesti, mutta Birgitta Putkonen selviää niistä hyvin.
Muutamia vuorosanoja lausutaan muusikoiden kanssa, jotka on kekseliäästi siirretty näyttämölle, osaksi tapahtumista.
Duo Kalle Penttilä (piano) ja William Suvanne (saksofoni) säestää Birgitta Putkosta, joka tulkitsee Carolaa väkevästi. Osa lauluista edustaa orkesterimusiikkia ja olisi ehkä vaatinut duoa suuremman säestysryhmän, vaikka sovitukset ovatkin taitavia ja erityisesti Suvanteella on vahva jazztausta. Säveltäjä Esa Pethman soitti The Flame’ssa huilua, Sarmanto oli jo nuorena erinomainen pianisti, ja muutoinkin Carola sai tuekseen aikansa eturivin muusikoita. Tätä taustaa vasteen minimalistisessa laulu/puhenäytelmässä onnistutaan erittäin hyvin.
Näytelmä perustuu Tuija Wuori-Tabermannin kirjaan Carola – Sydämeen jäi soimaan blues. Kirjaa en ole lukenut, mutta ilmeisesti se ei aivan täysin tavoita Carolan ilmiömäistä monipuolisuutta; hänhän oli mukana mm. TV-ohjelmassa Lumilinna (1965), joka voitti Montreux’n Kultaisen ruusun. Hän oli kokenut TV-kasvo muutenkin; meksikolainen sävelmä Perfidia kertoo petollisuudesta ja on taltiointi TV-ohjelmasta Kuubalainen kuningatar (1965). Hän myös kirjoitti itse laulutekstin mm. The Flame’en.
Rakkautta konservatismin aikaan
”Rakkaus on kuin kuminauha joka ei koskaan mene poikki. Ja jos sitten yrittää päästä eroon tai unohtaa, saa hermoromahduksen. Seuraava vaihe on se, että tuijottaa seinää ja itkee.” – Carola
Rakkaudesta kertovat laulut olivat Carolan bravuurinumeroita työuralla ja myös teatteriesityksessä. Niissä oli tunnelmaa, koskettavia tekstejä ja myös sopivasti ironiaa. itseä tai jos asiat ovat päinvastoin, ironiaa. Kielletyt leikit taisi olla aikanaan konservatiiviselle Suomen kansalle jo melko ”uskallettu” laulu.
Teatteriversiossa kuullaan uusina sovituksina tuttuja hittejä, kuten Kielletyt leikit, Rakkauden jälkeen, Hunajainen, Vuoriston kellot, Upa Nequinho, Ota tai jätä ja The Flame.
Laulu Ei aina käy kuin haaveillaan on viidennen Bond-filmin, Elät vain kahdesti tunnari (You only live twice, 1967). Käännöslaulujen taso ei tuolloin ollut vielä noussut sille kehitysvaiheelle, mihin Juice, Tuomari Nurmio ja muut sen nostivat.
Nimisävelmäkin suurelta osin hukkaa originaalitekstin pointin:
”You only live twice or so it seems
One life for yourself and one for your dreams
You drift through the years and life seems tame
Till one dream appears and love is its name.”
Nancy Sinatran versio löytyy tästä . Lewis Gilbertin ohjaamaan filmiin sound trackin teki, aiempien Bond-elokuvien tapaan, maineikas John Barry.
Vanhat suomenkieliset tekstit toimivat luonnollisesti nostalgisina muistoina, ja uusien suomennosten tilaaminen muuttaisi historiaa, ainakin päätähden osalta. Pientä vaivautuneisuutta kömpelöt käännökset tänään ehkä aiheuttavat, mutta sekin on ajankuvaa ja osa artistin arjesta; täytyy sietää muiden tekemiä päätöksiä ja keskittää omat ambitiot laulamiseen.
Ei aina käy kuin haaveillaan on ollut erittäin suosittu ja paneekin toivomaan jatkoa musiikkiaiheisille näytelmille. Carola menehtyi nopeasti edenneeseen Alzheimerin tautiin 1997. Näytelmäversio tuo pakahduttavan todesti luovan ihmisen kamppailun sisäisten ja ulkoisten paineiden alla, ja elämän lähestyessä vääjäämättä loppuaan.
Hämeenlinnan teatterissa on ollut upeita musiikkiteatteri- ja konserttiesityksiä menneinä vuosina. Carola merkitsi tervetullutta variaatiota teatterirepertoaariin, hallittu riskinotto kannatti. ”Aina ei käy kuin haaveillaan” – ei tosiaan; joskus ehkä meille onneksi. Mutta ei Carolan tapauksessa.
Carola: Ei aina käy kuin haaveillaan
Carola: Birgitta Putkonen
Tuija Wuori- Tabermannin kirjan, Carola – Sydämeen jäi soimaan blues, pohjalta käsikirjoittanut: Johanna Reilin
Ohjaus: Johanna Reilin
Muusikot: Kalle Penttilä piano, haitari, William Suvanne saksofoni, huilu
Lavastussuunnittelu: Juha Mäkipää
Pukusuunnittelu: Anne Laatikainen
Carolan diskografia
Kielletyt leikit (1970); Carola (1975); Maria, Maria (1980); Parhaat palat (1980); Sydämeen jäi soimaan blues (1985); Kielletyt leikit (1993); 20 suosikkia – Rakkauden jälkeen (1997); 20 suosikkia – Kielletyt leikit (1997); 20 suosikkia – Ota tai jätä (2000); Musiikin tähtihetkiä (2001); Carola & Heikki Sarmanto Trio (2004); Parhaat: tulkitsijan taival (2004); Parhaat: tulkitsijan taival 2 (2005); Rakkauden jälkeen – Kaikki levytykset ja arkistojen aarteita 1963–1988 (2011); Rakkauden jälkeen – 40 hittiä ja harvinaista helmeä (2011)
