The Aristocrats on 2011 perustettu progressiivisen musiikin superryhmä, jonka kotipaikka on Anaheim, USA, lähellä Los Angelesia. Bändin musiikissa on varsinkin studiolevyjen osalta myös vahvoja jazzrockin aineksia. Trion kokoonpano on Guthrie Govan, kitara, Bryan Beller, bassokitara ja Marco Minnemann, rummut. Yhtye esiintyi The Circus -estradilla maanantaina 24.9..
Bändin nimi on tasavaltaisessa Amerikassa ilmeisesti eräänlainen vitsi. Musiikillisesti aristokraatit taistelevat varsin vaikealla alueella; instrumentaalitrion on hyvin vaikea lisätä enää mitään tuoretta ja omaperäistä siihen valtaisaan tarjontaan, mitä jo on tarjolla. Mutta nämä kaverit ovat tehneet mahdottomasta mahdollista.
Varsin lyhyessä ajassa trio vakuutti skeptiset ja kaiken kuulleet ammattipiiritkin, mistä osoituksena mm. osallisuus parin vuoden takaiseen G3-superkitarakiertueeseen (yhdessä Joe Satrianin ja Steve Vain kanssa). Jokaisella jäsenellä on myös mittava sooloura – näistä erityisesti Bellerin tuotanto vaikuttaa kiinnostavalta.
Vaikutteet jakautuvat laajalle, eniten progressiivisen rockin alueelta, mutta perinteinen fuusiojazz, kuten Chick Corean Return to forever, on helposti löydettävissä kitara- ja bassoskaaloista. Guthrie Govanin oitossa ilmentyy runsaasti myös Pat Metheny-vaikutteita.
Basisti Bryan Beller rsoitti viisikielistä bassokitaraa hieman klassisen kitaran sorminäppäilyn tyyliin. Pelkkä perusäänien vetely tai kvinttiympyrän kierto ei millään muotoa riitä Bellerille; menossa oli koko ajan jokin melodinen juoksutus tai asteikkomuunnos.
Mielenkiintoisia skaalaratkaisuja sekä kitaralle että bassokitaralle suorastaan vyöryi kuulijakunnan yli. Kun on perehtynyt bändin studiolevytyksiin, on pantava merkille selkeä muodonmuutos live-esiintymisiin. Kappalevalikoima live-tilanteessa on massiivista ja varsin suoraviivaista tykitystä, eikä volyymin käytössäkään säästellä.
Rumpali Marco Minnemann oli mukana prosessissa ja fokuksessa herkeämättä. Siten pelkkä timing, ajan ylläpito, ei riitä; nyanssit ja korostukset (erityisesti peltien käytöllä) olivat mukana ja käsittämättömän tarkkoja. Rumpali oli lukenut partituurin tarkasti. Beller on jossain haastattelussa todennut, että haasteellisin sävellysmateriaali tulee juuri yhtyeen rumpalilta. Jäsenet haastavat toisiaan sekä lavalla että biisien tekijöinä.
Musiikillista pilailuakin mahtui mukaan yllin kyllin, alkaen avauskappaleesta (Blues Fuckersoli silkkaa parodiaa bluesista – palveli ehkä sormien lämmittelybiisinä). Pilailua oli soolojen keskelläkin, kuten kantrilikkejä kesken fuusiopudottelun. Mielenkiintoisimmat ainekset olivat, jälleen kerran tarjolla konsertin loppuosassa.
The Aristocrats
The Circus, Helsinki maanantai 24.9.2018
Guthrie Govan kitara, Bryan Beller bassokitara, Marco Minnemann rummut
Settilista:
Blues Fuckers, Furtive Jack, Culture Clash, Through the Flower, Ohhhh Noooo, See You Next Tuesday, Get It Like That (including drum solo, Bad Asteroid, The Kentucky Meat Shower, Flatlands, Desert Tornado
Encore: Smuggler’s Corrido
Järj. Musiikkisato Oy
Diskografia:
Studioalbumit
The Aristocrats (2011)
Culture Clash (2013)
Tres Caballeros (2015)
Livealbumit
Boing, We’ll Do It Live! (2012)
Culture Clash Live! (2015)
Secret Show: Live in Osaka (2015)