Jori Huhtala 5 -yhtye iski vimmaisesti ajanhermoon konsertissaan Helsingin Laulumiehissä. Yhtyeen sävelmaisemassa erottuu joitakin vaikutteita mm. rytmibluesista, popista ja ehkä hieman elokuvamusiikistakin, mutta silti kaiken perustana on jazz. Bändin ilmaisu liikkuu lavealti, aina runollisen herkistä tunnelmoinneista lähes epäsointuiseen sekoiluun – avantgardesta sanan perinteisessä merkityksessä ei kuitenkaan ole kyse, eikä fokus hukkaudu hetkeksikään. Yhtyeen kokoonpano on: Mikko Innanen & Joakim Berghäll (saksofonit), Aki Rissanen (flyygeli), Ville Pynssi (rummut) ja tietysti Jori itse (kontrabasso). Kaikki sävellykset ovat Jorin laatimia.
Jorin yhtyeen ensialbumi julkaistiin tammikuussa ja se on sivustollamme jo arvioitu. Konsertin ohjelmisto koostui levyn materiaalista, joka on kokonaan Jorin säveltämää. Levykuuntelussa avausraita De-termination tempaisi minut heti mukaansa; bändi todisti olevansa todella intensiivinen live-bändi.
Ja nimenomaan jazzbändi. Pienin variaatioin konseptista muotoutuisi vaikkapa tiukka ska-bändi, mutta hyvä näin. Levyllä huomiotani kiinnitti myös jako tiuharytmisen svengijazzin ja kauniiden balladien välillä. Esimerkiksi Almost Over You soi haikeana ja kauniina, vähän kuin muunnesoinnuin soitettu Joutsenlampi -modifikaatio (ensimmäisen Pjotr Tšaikovskin baletin varsinainen Joutsen-teema).
Charlie Mingus oli, paitsi erinomainen basisti, myös merkittävä säveltäjä, ja kaikesta päätellen nuori suomalaisbasisti on kuunnellut Mingusia ilmeisen tarkalla korvalla. Marssimusiikin ja surusaaton tunnelmia oli oivaltavasti siroteltu sinne, tänne. Jäljittelystä ei siltikään ole kyse, mutta sointikuva vetävä tunnelma ja Mingusin musiikille tyypillinen rento huumori ovat Jorin tuotoksessa koko ajan aistimellisesti läsnä olevaa ainesta.
Anyway, Jori Huhtala 5 on tämän kokemuksen perusteella livenä silkkaa rautaa; verestä, kiihkeää ja nuorekasta jazzia, joka tempaa kuulijan heti mukaansa. Kuten kävi nytkin; ilmavaa ja samalla kuitenkin isoa liikettä, hirmuinen drive. Nämä kaverit eivät ole mitään roiskerappareita, vaikeatkin käänteet otetaan tarkasti. ”Sutaisten” ohitettavia, vauhdikkaita jaksoja ei löydy.
Musiikillisia vitsejäkin oli biiseissä sopivasti, kuten töksähdellen käynnistyvä, lähes amatöörimäiseltä kuulostava intro – joka paisuu lähes big band-soundiksi. Tempo on balladeissa pidättyväinen, mutta meneviä kappaleita oli miellyttävästi mukana repertoaarissa. Temponvaihdokset loivat oivallista rytmistä jännitettä.
Hiottua ammattitaitoa – Nothing missed!
Kvintetin muusikot edustavat nuorta, jo kansainvälistä uraa muovaavaa jazzgenreä. Yhtyeen ehkä tähän asti kiinnostavimpaan biisiin, Things you missed, voidaan keikkakokemuksen perusteella vastata, että ainakaan bändillä ei ole mitään hukassa.
Laulumiehissä piipahtanut kontrabasisti ja säveltäjä Teppo Hauta-aho kuunteli bändin alkusettiä mielihyvän tuntein ja kertoi pitävänsä erityisesti Jori Huhtalan fiksuista bassolinjoista. Näin varmasti onkin, jos kohta on syytä nostaa esiin myös basistin sofistikoituneet sävelkonstruktiot ja koko yhtyeen hillitön groove.
Kahden saksofonin dialogi ja satsisoitto oli kerrassaan maukasta. Välillä oli tosin vaikea uskoa, että puhaltimia tosiaan oli vain kaksi saksofonia, kun riffisointi kajahti kuin isolla orkesterilla. Molemmilla saksofonisteilla riittää riitti ideaa ja tiettyä aggressiota heittää itsensä peliin ajoin hurjaksi paisuvissa menonumeroissa.
Huhtalan kappaleet ovat melko pitkiä, mutta kokeneet puhaltajat ja pianisti Aki Rissanen säilyttivät polttopisteen ja pysyivät musiikin sisällä vaivatta. Basistin bändiksi bassosooloja on sangen vähän. Basson ja pianon alarekisterin yhteiset riffit toimivat aivan mielettömän hyvin.
Sävellysten nimikkeistö on hauskan kuuloista; Stop the Violets tai It’s Me-time Now. Ihmeellistä, että ilman vaskisoittimia (kuten trumpetti, pasuuna, baritonitorvi tai kornetti) puhallinklangi saadaan noin muhkean täyteläiseksi – ja samalla kauniiksi!
Mikko Innasen pääsoitin, baritonisaksofoni, soi muhkeasti, ja Berghällin altto sen tukena, välillä toisinpäin. Innasen sormitustekniikka on vallattoman tuntuista, vauhtibiiseissä pudotellaan nopeita ja soittimelle epätavanomaisia asteikkoja ja hirmuista nopeutta ja soittotekniikka vaativia sointifiguureita.
Minulle uusi tuttavuus, altisti Joakim Berghäll oli mitä miellyttävin kokemus, sielukas ja väkevä tulkitsija. Vaatimattoman olemuksen taakse kätkeytyy dynaaminen muusikonluonne, joka on tulta ja terästä. Tarvittaessa hänellä on myös vahva tulkitsijan temperamentti tunnelmaisiin balladeihin.
Aki Rissanen on balladien herkkä tunnelmointitaikuri, mutta luontevasti hän intoutui myös vauhtinumeroiden sävelilotteluun – ja täysin virheettömästi, hankalissakin käänteissä. Rumpali Ville Pynssi tunnetaan terävistä koukuistaan, jotka skarpisti huipentavat musiikin melodiset elementit. Samalla hän on yhtyeelle tärkeä koossapitävä voima – tarpeeton egotrippailu ei ole hänen juttunsa.
Kiireisen konsertti-illan ohjelmasta huolimatta Jori Huhtalalla oli aikaa keskustella kanssani, ja hän osoittautui oikein miellyttäväksi herrasmieheksi. Raportoidaan tästä keskustelusta erikseen. Sitä odotellessa kannattaa keskittyä bändin erinomaiseen levyyn. Ja toivottavasti saamme yhtyeen rikastuttamaan kesäfestarien ohjelmistoa.
Torstaina 16.3. Helsingissä jaZZanti-konsertissa
Jori Huhtala 5
Jori Huhtala,kontrabasso & sävellykset; Mikko Innanen & Joakim Berghäll, saksofonit; Aki Rissanen, flyygeli; Ville Pynssi, rummut
Jori Huhtalan sävellyksiä ja sovituksia.
