Kuopion Jazz & Blues ry valitsi syyskokouksessaan 30.11. puheenjohtajaksi Tomi Kämäräisen. Muiksi hallituksen jäseniksi tulivat Aija Hyvärinen, Kaisa Karhunen, Teija Korhonen, Liisa Pantakoski, Seppo Rilla ja Jari Tolvanen.
Tomi Kämäräinen valmistui musiikkikasvatuksen maisteriksi Rhythmic Music Conservatoriosta, Kööpenhaminasta vuonna 2019. Hän on työskennellyt opettajana 10 vuotta ja opettaa tällä hetkellä Kuopion konservatoriossa sekä Kainuun konservatoriossa rumpuja, bändisoittimia ja musiikin teoriaa. Hänellä on myös oma jazzkvartetti Case Kämäräinen.

Yhdistys järjestää ensi vuonna omana tuotantona vähintään yhdeksän konserttia. Konserttien pääpaino on jazz- ja rytmimusiikissa, bluesin osuus tarjonnasta on noin neljännes.
Yhdistys panostaa nuoriin ja on mukana järjestämässä Savonia AMK:n ja Konservatorion rytmimusiikin opiskelijoiden bändi-iltoja sekä koululaiskonsertteja.
Tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat paikallisella tasolla Kuopion kaupungin kulttuuritoimi, Kuopion konservatorio, Savonia-AMK sekä Kuopion Nuorisomusiikki.
Yhdistys pyrkii tiivistämään yhteistyötä ja hakemaan lisää yhteistyökumppaneita yritysmaailmasta. Median puolelta tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat kaupungissa ilmestyvät viikkolehdet, sekä paikalliset radioasemat.
Vuoden 2022 jäsenmaksuksi päätettiin 20 €/hlö, 30 € perhejäsenellä, opiskelijat 10 €. Kannatusjäsenmaksu on vähintään 50 €. Yhdistyksen jäsenmäärä kuluvana vuonna oli 65.