Musiikkiarkisto JAPA järjesti kiinnostavan puhetilaisuuden Suklaasydän, tinakuoret – suomalainen jazziskelmä torstaina 12.1.2017 Kirjasto 10:ssä, Helsingissä. Mukana yhteistyössä on ollut myös Populaarimusiikin museo POMUS. Vetäjinä olivat dosentti, musiikintutkija ja musiikkiarkiston johtaja Juha Henriksson ja muusikko Atro “Wade” Mikkola, jotka selvittivät suomalaista jazziskelmää musiikillisena ja kulttuurisena ilmiönä. Mainiot musiikkiesitykset täydensivät iltaa – se alkoi ja päättyi Erik Lindströmin legendaarisella Ranskalaisilla koroilla, Helena Siltalan unohtumattomana tulkintana.
Keskustelutilaisuus sai innostuneen vastanoton. Suuri osa yleisöstä oli ikänsä ansiosta elänyt itse svengijazzin ja jazziskelmän periodin, mutta mukana oli ilahduttavasti myös nuorempaa asianharrastajaa. Asiantunteva ote ei välttämättä tarkoita kuivaa, ”akateemista asiallisuutta”, ja illan vetäjät pitivät kiinnostusta yllä herpaantumatta.
Teeman koherenssi säilyi, vaikka edettiin rennosti ja tärkeilemättä. Asiantuntevilla vetäjillä ei liioin ollut tarvetta piikitellä toisiaan, toisin kuin vaikkapa akateemisissa seminaareissa valitettavan usein tapahtuu. Mikkola opettaa jazzin ja suomalaisen jazzin historiaa Sibelius-Akatemiassa ja vaikuttaa esimerkiksi Suomen Perinnejazz ry:n hallituksessa.
Kirjaimellisesti otsikon mukaan ei nyt voitu mennä sadan vuoden taakse; fokus oli 1950- ja -60 luvuissa, jolloin jazzkin aloitti invaasionsa Suomenmaalle. Puheiden lomassa saatiin nauttia myös äänitteiltä ja elokuvista musiikkiesimerkkejä. Mm. Laila Kinnusen, Brita Koivusen ja Helena Siltalan laulamissa jazziskelmissä pääsivät esiin Suomi-jazzin ja iskelmän parhaita piirteitä.
Ruotsista mallia
Suomi-jazzin esityskappaleet olivat usein ajanhengen mukaisesti iloluontoisia ja melodisesti tarttuvia. Levytyksissä sovellettiin näppärästi jazzin rytmiikan, improvisaation ja soinnutuksen ratkaisumalleja. Esimerkiksi walking bass ja vispilöillä lyöty tasatahti loivat svengin, joka opittiin tuohon aikaan erityisesti Ruotsin kautta (Alice Babs, Lill-Babs ym.).
Jazzin tyylisuunnista erityisesti cool -tyylisuunnan fraseeraus ja kasvavan urbaanin kulttuurin vaikutus kuuluvat yllättävän vahvoina suomalaisen jazziskelmän kantaesityksissä, kuten Mikkola huomautti. Se, että Suomi-Filmi käytti niitä agraariaiheisten elokuviensa musiikkina, ei poista tätä seikkaa.
Hauskoja anekdoottejakin löytyi, musiikkimaailmalle tyypillisiä ad hoc-ratkaisuja, kuten varhaisissa Siltalan levytyksissä käytetty Helsingin puhelinluettelo vispiläkompissa virvelin sijaan. Sinikka Oksanen, Helena Siltala ja Brita Koivunen kuvautuivat artisteina hyvin periaatteellisina – eli vain jazzia, ei iskelmiä. Tunteet kävivät joskus niin kuumina, että studiossa revittiin nuotteja ja rikottiin levyjä.
Mikkola muistutti myös suomalaisen jazziskelmän tyypillisestä juonteesta, cool bopin ja bebopin erosta: jälkimmäinen on dynaamisempaa ja rummut keskeisemmin esillä. Molemmissa löytyy kontrapunkti ja bassolinja menee kenraalibasson perinteen mukaan. Erik Lindströmin keskeiseen ammattilaispanokseen palattiin puheissa useasti.
Soolo-osuudet alkoivat olla luonteva osa lauluesitystä. Sovittajien ja tuottajien panos ei tuolloin ollut kovin merkittävä – oli itsestäänselvyys, että esitystapa oli mainstreamia (yhdistyi elementtejä swingistä, bebopista ja cool -suunnasta).
Ajan hermolla oltiin meilläkin
Virtaukset tulivat 60-luvulla Suomeen yllättävän nopeasti – mm. bossa nova oli yksi nopeimmin omaksuttuja suuntia. Stan Getz innosti muusikoita täälläkin (kuten Esa Pethman). Valitettavasti jazztaustaiset muusikot kuitenkin syrjäytyivät nousevan popin tieltä; siihen asti jazz oli nuorisomusiikkia ja itsestäänselvyys, mutta pop vei sen musiikin marginaaliin. Nuorten ”tossutansseissa” oli jopa naiskvartetteja, joilla oli erittäin haasteellinen ohjelmisto. Mm. Marjo-Riitta Kervisen (Fantastic Four, Cascade, Ernos, ym.) ura lähti liikkeelle näistä piireistä.
Laila Kinnusen Kellä kulta, sillä onni ennakoi mainiosti myös rockin tuloa (rytmiikka, selkeä basso/kitarariffi), kuten Mikkola huomautti. Levymerkki Scandian hittivainu toi tilaisuuksia myös jazzsolisteille. Levymerkin merkitys tämän musiikin tuottamisessa oli merkittävä ja nuoret naissolistit saivat erityisesti levytystilaisuuksia.
Usein tanssilavoillakin bändi soitti ensimmäisen setin jazzia ja vasta sen jälkeen perinteistä tanssimusiikkia. Musiikkineuvos ja Oulunkylä Pop- & Jazzopiston perustaja, Klaus Järvinen, jolla myös oli nuorena vahva muusikonura, muisteli, miten Byggalla (Helsingin työväentalo) sai 60-luvulla soittaa jazzia, kun se taas Kulttiksella (Kulttuuritalo) se oli pitkään tiukasti kielletty. Helsingin ohella mm. Kotka ja Hämeenlinna olivat Suomi-jazzharrastuksen kehtoja.
Olavi Virran levytyksissä kevyestä vispiläkompista irtauduttiin mm. tanakkaan big band – tyyliin ja mukaan tuli myös vahvoja lattarivaikutteita. Televisioesiintymiset olivat jazzmuusikoille ja laulusolisteille 60-luvulla arkipäivää, toisin kuin tänään.
Matti Viljanen oli alkujaan hanuristi, mutta myös erinomainen sovittaja. Tilaisuus nosti esiin monia solistinimiä ja sovittajia, jotka ovat oleellinen, mutta huonosti tunnettu osa Suomen jazzhistoriaa: Matti Viljanen, Per-Erik ”Pärre” Förars, Ossi Malinen jne. Todellisia illan kuultuja helmiä olivat musiikkiarkistojen aarteet, kuten Sinikka Oksasen Rakkautta vain ja Desafinado Laila Kinnusen suomenkielisenä tulkintana.
* * * *
Siis kaiken kaikkiaan inspiroiva ja Pieni live-osuus jonkun osaavan nykysolistin voimin olisi ollut viehkeä mauste hyvään iltaan. Puhetilaisuuden yhteydessä avattiin myös suomalaisen populaarimusiikin historiaa esittelevä näyttely, joka on esillä Kirjasto 10:ssä 9.3.2017 asti.
Sata vuotta populaarimusiikkia Suomessa oli keskustelusarjan käynnistys. Muut tapahtumat järjestetään Kirjasto 10:ssä 9.2.17, 9.3.17, 11.4.17 ja 11.5.17. Tilaisuus on osa Tieteiden yön ja Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Onkin todella hienoa, että jazz ja rytmimusiikki yleensä on huomioitu myös tässä yhteydessä.
Sata vuotta populaarimusiikkia Suomessa
puhetilaisuus vetäjinä Juha Henriksson ja Atro “Wade” Mikkola
Kirjasto 10, Elielinaukio 2G, Helsinki,
Filmi- ja musiikkiesityksiä: Ranskalaiset korot (Helena Siltala); Katinka, Kuinka paljon rakkautta, Suklaasydän, (Brita Koivunen); Viidakko (Olavi Virta); Hellitä hetkeksi (Seija Järvinen); Kellä kulta, sillä onni, Epävireiset sydämet (Desafinado) (Laila Kinnunen); Etkö uskalla mua rakastaa (Helena Siltala); I’m getting sentimental over you (suom. Rakkautta vain) (Sinikka Oksanen).
