Keskellä kesää meidät tavoitti suru-uutinen: Saksofonisti Matti J. (Josi) Heinilä oli siunattu haudan lepoon.
Tiedossa oli toki Josin pitkään jatkunut sairaalakierre, mutta hänen oma optimisminsa antoi odottaa, että tästäkin vielä selvitään. Toisin kävi. Josi oli Juhannuksen aikaan siirtynyt rajan yli.
Tutustuin pitkäaikaiseen ystävääni 60-luvun puolen välin tienoilla, kun Josi Heinilän yhtye oli KY:llä vakituinen vierailija.
Hänen oman kertomuksensa mukaan se loppui jotenkin näin, että työnantaja antoi ymmärtää saksofonin soittamisen sivutoimisena ammattina olevan sopimatonta maineikkaan autoliikkeen myyntipäällikölle.
Mutta kun soittajan ja jazz-miehen veri vetää soittamaan, Josi keksi hakeutua Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan piirissä linjaansa hakevaan Boston Promenade big bandiin, jossa olin kapuna ja sovittajana.
Jätettyäni Boston Promenaden yhteistyömme jatkui Bostonin seniorien oktettikokoonpanossa. Josi taisi emobändissä vielä jatkaakin.
Alkuperäisen Blackbird Swingersien hajottua se jatkoi kvintettinä, jonka nimi aikaa myöten pelkistyi muotoon Black B. Siinä Josi ja Jermu kavereineen soittivat erinomaista Clifford Brownilta kuullostavaa jazzia. Tapasimme satunnaisesti mm Lady Summertime-kilpailujen yhteydessä Runnilla ja Lautsiassa.
Tämän hieman viileämmän vaiheen jälkeen tiemme kohtasivat taas kymmenkunta vuotta sitten Janitsaarijatsin Perinnesoittokunnassa. Viimeiseksi yhteiseksi jäi laivakeikka Flying Dutchilla Helsingin Taiteiden Yössä viime vuoden elokuussa.
Vielä Josi tietääkseni soitti ainakin eräässä helsinkiläisessä lattaribändissä ja Boston Promenaden juniori-seniori-big-bandissä, Bolton Avenuessa. Josi oli myös usein nähty vieras helsinkiläisessä jameissa.
Josi Heinilä oli, paitsi erinomainenjazz-solisti, luotettava isojen kokoonpanojen sektiosoittaja, joka monipuolisuutensa vuoksi jättää vaikeasti täytettävän aukon ainakin janitsaarisoittokunnan riveihin.
Suosikkisoittimensa, tenorisaksofonin lisäksi hän soitti alttoa, sopraanoa, klarinettia ja huilua.
Matti J. Heinilä jätti jo kauan sitten Bernerin auto-osaston (vaan ei upeaa, kirkkaankeltaista Valiant Dusteria), ja erikoistui kampaamoalalle. Hän teki ikänumeroista välittämättä sairastumiseensa asti täyttä työpäivää perustamassaan Hius-Extrassa ja ajeli väsymättä pitkiä matkoja firmansa asioissa.
Ystävien kesken Josi oli pidetty. Positiivinen, avulias, kannustava, sovitteleva ja rauhallinen. Juuri sellainen, kuin hyvän ystävän pitää olla.
Jäämme syvästi kaipaamaan.
Nikke Isomäki
