Belgiassa syntynyt ja pääasiassa Ranskassa vaikuttanut kitaristi Django Reinhardt (1919-1953) on yksi Euroopan kaikkien aikojen tunnetummista jazzmuusikoista. Nyt myös Djangon uran värikkäistä vaiheista ylä- ja alamäkineen voi lukea suomeksi juuri ilmestyneestä elämäkerrasta ”Django – vallaton virtuoosi.”
Teoksen kirjoittaja ranskalainen Noël Balen on tuottelias kirjailija ja esseisti, joka yli 30 romaaninsa lisäksi on kirjoittanut mm. Miles Davis-, Billie Holiday- ja Charles Trenet-elämäkerrat sekä hakuteokset jazzista ja gospelista. Työn alla on parhaillaan Chet Bakerin elämäkerta.

Balenin Django-elämäkerta ilmestyi ranskaksi 2003.
– Se on silti edelleen paras lajissaan. Tämä tuli esiin vertaillessamme Djangosta tehtyjä kirjoja, sanoo teoksen julkaisija Aviador Oy:n kustantaja Vesa Tompuri.
Tompuri on itse intohimoinen Djangon edustaman mustalais-swingin harrastaja ja on soittanut kitaralla tämäntyylistä musiikkia jo vuosikymmenet. Harrastus oli myös kimmokkeena Django-kirjan julkaisemiseen.
Aviator on pari vuotta sitten toimintansa aloittanut pienkustantaja, joka Tompurin mukaan aikoo julkaista sekä tietokirjoja että kaunokirjallisuutta. Tietokirjoissa yhtenä painopistealueena tulee olemaan musiikki. Harkinnassa on mm. ranskalaisen Boris Vianin 1950-luvulla kirjoittamien jazz-esseiden kääntäminen.
– Joka tapauksessa aiomme julkaista jazziin liittyviä kirjoja. Poissuljettuja eivät ole myöskään Noël Balenin muut teokset, Tompuri sanoo.
Django-kirjasta on pian tulossa jazzrytmit.com-sivuille myös arvostelu.