Tämän levytyksen jälkeen Numminen kutsui Uhleniuksen studioon aina, kun tarvittiin soittimeksi haitaria, esimerkiksi seuraavan vuoden lopulla, jolloin levytettiin laulajan ensimmäinen LP nimeltään “M.A.Numminen in Memoriam”. Myös radiosoittoihin Numminen pyysi aina Uhleniuksen. Kerran sitten studiossa harmonikkamies soitteli huvikseen tauolla jazzia. “MITÄ! Voiko jazzmusiikkia soittaa noin riemuisalla tavalla?” Numminen ihmetteli naurultaan. Kun Uhlenius huomasi Nummisen ilon, hän soitti myöhemminkin jazzteemoja studiosessioissa.
Kun syksy 1969 tuli, ja miehet olivat tehneet ties minkälaatuisia yhteistöitä, Uhlenius keräsi Nummisen pyynnöstä erikoislaatuisen orkesterin Vanhan ylioppilastalon konserttiin: Aaro Kurkela – harmonikka, Jani Uhlenius itse – piano sekä Juhani Korjus – kitara. Aaro Kurkela ei ollut aivan Jani Uhleniuksen veroinen huumorisolisti mutta riittävän vitsikäs kyllä sekä erinomaisen imuisa komppaaja. Jani itse pianon ääressä piti huolen, että soitossa oli huvittavuuksia. Konsertti oli aivan valtava menestys, vaikka M.A.Nummisella oli vain muutama suomenkielinen laulu, muut kappaleet hän lauloi englanniksi.
Kissa vieköön
Vanhalla saavutettu suosio johti koesinglen tekemiseen. Numminen oli sitä ennen kysellyt Uhleniukselta, tietäisikö tämä viulistia, jonka soitto olisi riemukasta. Uhlenius kertoi Kalevi Viitamäestä, joka hallitsi sekä viulun että alttosaksofonin. Kitaransoittajaksi tuli Taisto Wessman.
Levytyskappaleet olivat vanha Jeepers Creepers, suomeksi Kissa vieköön, johon Numminen lisäsi toisen säkeistön Kauko Käyhkön tekemän ensimmäisen jatkoksi.
M.A.Numminen ei aavistanut, että Kissa vieköön! muuttaisi koko hänen elämänsä suunnan. Hän oli vielä näet – ainakin jonkin verran – kiinnittynyt kielisosiologiaan aikoen valmistua maisteriksi pääaineenaan sosiolingvistiikka. Kissa vei haaveetkin yliopistourasta. Nyt sosiologian opiskelija huomasi olevansa suosittu laulaja, jopa mieleisensä musiikin, jazzin, parissa. Vuoden 1970 kesällä levytyskokoonpano esiintyi Porin Jazzissa. Sielläkin suosio oli lähes päätä huimaava. Tuli kiire tehdä kokonainen LP, ja “Swingin Kutzu” valmistui jo syksyn markkinoille.
Varsinaista iskelmätähtien veroista suosikkia M.A.Nummisesta ei tullut. Hän joutui monien poplaulajien tavoin yksin kiertämään tanssilavoja, joissa paikalla oleva orkesteri yritti säestää oudoksi linnuksi kokemaansa esiintyjää. Koska säestys ei koskaan onnistunut, Numminen keksi keinon, jolla orkesteri pystyi “roikkumaan mukana”. Hän kirjoitti sanat paperille, merkitsi niiden väliin tahtiviivat ja kirjoitti sointumerkin tahtiviivan päälle. Tällä tavoin orkesterit – myös nuotteja taitamattomat – kykenivät muodostamaan soivan maton laulajan taustalle. Tätä menetelmää Numminen käytti jonkin aikaa. Sitten hän kyllästyi “sointumattoon” ja ilmoitti managereille, että jos palkkiota ei nosteta niin paljon, että hän voisi ottaa Jani Uhleniuksen mukaansa, hän ei tulisi enää lainkaan esiintymään. Palkkio nousi, ja niin alkoi Nummisen ja Uhleniuksen monivuotinen kiertue-elämä Suomen höyläämättömästä laudasta tehdyillä tanssilavoilla.
Harvinaisia olivat tilaisuudet, joissa saattoi esiintyä koko orkesterin kanssa, mutta niitä kuitenkin oli sen verran, että tuntuma uusrahvaanomaisuuteen pysyi tallella. Tanssilavoilla kun näet piti esittää “Jenkkaa hevosen puhdistuksesta”, “Liljakukka”-tangoa jne.
Samma på svenska
M.A.Numminen oli jo 1970-luvun alussa tavannut Ruotsin-matkoillaan (joissa hän esiintyi suomalaistansseissa) Roger Wallis -nimisen englantilaisen, joka oli asunut läntisessä naapurimaassa jo kauan. Wallis tuli käymään Suomessa ja kuuli Nummisen laulavan myös ruotsiksi. Engelsmanni innostui: pitää tehdä levy ruotsiksi. Numminen ei ollenkaan uskonut tulevansa suosituksi Ruotsissa, eikä välittänyt Wallisin kehotuksesta. Mutta Wallis ei antanut periksi, ja niinpä Numminen ja Uhlenius tekivät ensimmäisen ruotsinkielisen LP:n. Sen virallinen nimi oli “M.A.Numminen på svenska”, mutta kaikki omaksuivat ja nämä “kaikki” yhä muistavat levyn alaotsikon: “Äkta finsk negerjazz på svenska”. Neekeri-sanalla ei ollut nykyisen kaltaista arvolatausta 40 vuotta sitten, ja ruotsalaiset pitivät asiaa hyvänä vitsinä, sillä eihän Suomessa mustaihoisia ihmisiä asunut.
Myös Ruotsissa Kissa vieköön!, Claes Anderssonin käännöksenä “Katten också!” oli levyn suosituin laulu. Numminen ja Uhlenius alkoivat esiintyä Ruotsissa silloin tällöin. Hienoimmat paikat, kuten Moderna Museet, pystyivät palkkaamaan koko orkesterin. Ruotsi osoittautui paljon Suomea suotuisammaksi jazzmaaksi, ja esiintymisten määrä naapurimaassa lisääntyi. “Nyfolklig allmogejazz” oli ruotsalaisten mieleen. Hämmästyksekseen suomimiehet huomasivat, että jopa koululaiset tunsivat jazzevergreenit. Koulukeikoilla oli aivan luontevaa esittää “All of Me” (på svenska “Allt om mej” Nummisen omana käännöksenä) tai “When You Wish upona Star” (Ser du stjärnan i det blå). Koululaiset osasivat hyräillä tai laulaa monia jazzkappaleita. Tällainen olisi ollut kotimaassa suuri ihme ja poikkeus!
Vuonna 1972 M.A.Numminen ja Jani Uhlenius tilattiin taas Porin Jazziin. Tällä kertaa päätettiin esittää jotakin uutta, uusrahvaanomaista big band jazzia. Big bandin trumpetit korvaisi mandoliini ja saksofonisektion haitari. Yhteinen ystävä Rauno Lehtinen kirjoitti Glenn Miller -numeroita tälle uudelle big bandille ja soitti itse mandoliinia. Jani Uhlenius hoiti haitarillaan saksofonisektiot. Orkesterissa oli isomman tunnun vuoksi myös viulu ja sello. Esitys oli jälleen valtava menestys. Siitä on vuosien varrella lainattu tv-ohjelmiin etupäässä kappaletta “Rock around the Clock”, joka oli tehty ylimääräiseksi numeroksi. Valitettavasti YLEn elävässä arkistossa tästä konsertista näkyy vain Numminen ja Uhlenius (joka tulkitsee osan soolosta haitaria päänsä päällä soittaen). Rauno Lehtisen huima mandoliinisoolo, jonka hän esitti lavan lattialla selällään, on jäänyt filmaamatta.
Näitä kappaleita otettiin mukaan vuonna 1973 levytetylle “Aarteeni, juokaamme likööri”-LP:lle ja 1974 ruotsiksi ilmestyneelle LP:lle “Jag har sett fröken Ellen i badet”. Nimikappale on Helga-neiti ruotsiksi. Tästä 1920-luvun saksalaisiskelmästä tuli evergreen sekä suomeksi että ruotsiksi. Tässä vaiheessa koko orkesteri esiintyi Ruotsissa jo melko paljon, jonkin verran myös Suomessa.
M.A.Numminen auf Deutsch
Vuonna 1974 levytettiin myös “M.A.Numminen in English”, mutta se jäi harvinaisuudeksi. Sen sijaan vuoden 1975 ensimmäinen Saksan-konsertti silloisessa Länsi-Berliinissä oli sen verran suosittu, että seuraavana vuonna ilmestyi “M.A.Numminen auf Deutsch”, jolla oli myöhemmin kauaskantoisia seurauksia. Numminen ja Uhlenius esiintyivät Saksan Liittotasavallassa vuoden 1975 jälkeen joka vuosi. Vähitellen muodostui tavaksi esiintyä noin kymmenen kaupungin klubeissa. Numminen ehdotti, että kaksikko jäisi Saksaan kiertelemään ja tekemään sieltä käsin keikkoja myös Suomessa ja Ruotsissa – josta saaduilla tuloilla Saksan-kiertueet rahoitettiin. Uhleniuksella oli kuitenkin toiset suunnitelmat. Hänestä tuli 1977 Uudenmaan läänintaiteilija.
Nyt M.A.Numminen tarvitsi välttämättä jonkun muun säestäjän, joka pystyisi milloin vain lähtemään minne tahansa. Sattuma ohjasi hänet kohdakkain Pedro Hietasen kanssa levy-yhtiö Love Recordsin käytävällä. Numminen oli luullut Hietasta ainoastaan progressiivista rockia soittavaksi muusikoksi Wigwam-yhtyeestä, mutta tämä ilmoitti osaavansa käsitellä myös haitaripeliä. Eipä aikaakaan kun jo miesten ensimmäinen esiintyminen oli Jyväskylän SOKOS-tavaratalossa. Sen jälkeen vaikka missä, vaikkapa Kuopion Esperantokerhon 75-vuotisjuhlassa, jossa Hietanen kuuli Nummisen puhuvan aivan outoa kieltä. Ja tällä kielellä, esperantoksi, esitettiin myös illan ohjelma.
Pedro kehiin
Koska Hietanen oli aina varmasti saatavilla, hänestä tuli nyt myös Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin vakituinen haitarinsoittaja. Vuonna 1977 M.A.Nummisen ruotsiksi levyttämästä “Kumipallosta” tuli Sveanmaalla suurhitti. Hietanen muuntui joustavasti myös Nummisen duokumppaniksi, ja miehillä riitti töitä läntisessä naapurissa. Usein isompia tilaajia oli sen verran, että mukaan otettiin koko orkesteri (Uhlenius järjesti itselleen vapaata läänintaiteilijan työstä). Ruotsi osoittautui toden teolla maaksi, joka arvosti huumorijazzia. Kysymys ei ollut enää yksittäisistä klubeista, vaan kaikkialla “nyfolklig allmogejazz” oli yleisön ihailun kohteena.
Kun tultiin 1980-luvun puolelle, Numminen sai ensimmäisen tilauksen koko orkesterille Länsi-Saksasta, Karlsruhesta. Se osoitti, että myös saksalaiset pitävät samasta musiikkityylistä, etenkin kun kaikkien laulujen kieli oli heidän omaansa. 1980- ja 1990-luvun mittaan Uusrahvaanomainen Jatsiorkesteri vieraili silloin tällöin nykyisen Liittotasavallan läntisissä osissa. 1992 orkesteri pääsi Porin Jazzin “vaihtoyhtyeenä” Norjaan, Molden jazzfestivaaliin. Norjalaiset osoittautuivat ainakin yhtä innokkaiksi jazzin ystäviksi kuin ruotsalaiset. Orkesteri esiintyi Norjassa viiden vuoden ajan lähes kaikissa mahdollisissa paikoissa. Koska Norja oli jo silloin öljytuottajamaa, majoitus, matkat ja myös palkkiot olivat aivan toista luokkaa kuin kotimaassa, Ruotsissa tai Saksassa.
Tango on kiinnostanut M.A.Nummista vuodesta 1964 alkaen. Mielenkiinnon herätti opiskelutoveri Pekka Gronow. Molemmat soittivat pseudoavantgardistisessa Nalle Puh Big Bandissa (oik. The Orgiastic Nalle Puh Cultivators), jossa mukaan tulon edellytyksenä ei ollut taito vaan halu soittaa. Orkesterissa joka toimi runsaat kaksi vuotta, oli vain kaksi varsinaista muusikkoa: Pekka Pöyry, alltosaksofoni, ja Stanley Lindroos, tenorisaksofoni. Muut olivat amatöörejä. Myöhemmin Gronow ja Numminen perustivat kvintetin, joka esitti rockia ja tangoa.
Tangot “hatusta”
Tango oli 1960-luvulla jazzmuusikoiden vihaama musiikinlaji. Silti he soittivat sitä tansseissa ja levytyksissä. Eritoten Matti Viljasen ja Jaakko Salon tangosovitukset ovat huippuluokkaa, ja niiden levytyksissä soittivat vain jazzmuusikot. Myös Numminen huomasi jo ensimmäisestä levystään alkaen, että jazzmuusikot ovat parhaita tangon tulkkeja. Kun hän onnistui saamaan tuotettavakseen LP:n “Unto Monosen muistolle” (Scandia 1971), hän valitsi poikkeavan levytysmenetelmän. Jazzmuusikoilla oli edessään vain Olli Heikkilän tekemä pianosovitus, josta he äänitystilanteessa improvisoivat laulajille taustamusiikin. Jaakko Salo oli hieman huolissaan Nummisen menetelmästä ja hän tuli studioon tarkkailemaan tilannetta. Koska hieno vibrafonisti oli paikalla, Numminen pyysi Saloa soittamaan joissakin kappaleissa vibrafonia – improvisoiden. Levystä tuli suosittu, ja siinä on Nummisen tavoittelema tanssilavatunnelma, jossa muusikot soittavat tangot “hatusta”.
1980-luvun lopulla M.A.Numminen tuotti Seinäjoen Tangomarkkinoille Unto Monosen muistokonsertin. Orkesterin jäsenet olivat tietysti maan huippujazzareita. Yleisö oli haltioissaan.
Myös Uusrahvaanomainen Jatsiyhtye on eritoten 2000-luvulla esiintynyt Uusrahvaanomaisena Tango-orkesterina. Eniten esiintymisiä on ollut Saksassa, jossa se on tosin esiintynyt myös suurilla festivaaleilla, esimerkiksi Berliinin Jazzfestivaalissa ja Rudolstadtin maailmanmusiikifestivaalissa. Schleswig-Holsteinin Juhlaviikoilla se on ollut tango-orkesteri.
Instrumentaalista vitsailua
Uusrahvaanomaisen jatsin suurin viehätys on tietysti sen esittämä huumori. Tavallinen yleisö luulee huumoriksi musiikkia, jossa on hauskat laulujen sanat. Klassisessa musiikissa huumoria
harrastetaan soittamalla tahallaan väärin. Uusrahvaanomaisessa jatsissa ei – kuten ei myöskään normaalijazzissa – huumori ei kuitenkaan synny vain huvittavasta laulutekstistä eikä väärin soittamisesta. Jazzhuumori on hauskuuden ilmaisemista instrumentein. Esimerkiksi Jani Uhleniuksen tai Pedro Hietasen haitari- tai pianosooloissa on ajoittain instrumentaalisia vitsejä,
siis sellaisia melodiakulkuja, jotka sinällään huvittavat kuulijoita. Myös kontrabasso tarjoaa erinomaiset keinot soittimella toteutettaviin vitseihin; nämä keinot ovat vaikkapa Heikki “Häkä” Virtasen tai Pekkis Sarmannon hallussa.
Tuntuu siltä, että tällaisen huumorin ymmärtäminen on harvinaisempaa nyt kuin kolme- neljäkymmentä vuotta sitten. Eniten M.A.Nummista kismittää, että kriitikot eivät näytä tajuavan
Uusrahvaanomaisen Jatsiyhtyeen instrumentaalivitsejä. On erittäin harvinaista, että joku arvostelija mainitsisi konserttiarviossaan muusikot. He mainitsevat vain solistin ja hänen erikoisuutensa ja hauskuutensa, mutta jättävät täysin huomiotta orkesterinjäsenten aivan olennaiset osat konsertin kokonaisuudessa. Laiha lohtu on se, että suurin osa kriitikoista ei tunnu tajuavan myöskään vanhojen mestarien, kuten tenoristi Ben Websterin tai pianisti Horace Silverin, korvia kutkuttavia musiikillisia kaskuja.
Instrumentaalivitsien soittaminen on harvinainen kyky – jopa maailmanlaajuisesti. Siksi on vahinko, että edes kriitikot, joilla luulisi olevan korvaa poikkeuksellisille ratkaisuille muusikoiden soolojen kuuntelussa, eivät käytännössä koskaan kirjoita tästä harvinaisesta taidosta. Suomi saisi olla ylpeä, että meillä on sellaisia muusikoita kuin Jani Uhlenius ja Pedro Hietanen! Valtaosa yleisöstäkään ei ymmärrä musiikillista huumoria. Kuulijoihin tarttuu kuitenkin imu, jonka orkesteri loihtii.
Uusrahvaanomainen Jatsiyhtye ei järjestä neljäkymmenvuotiskonserttia. Seuraavan kerran uusrahvaanomaiset esiintyvät Leipzigin kirjamessuilla 18. maaliskuuta 2010 – tango-orkesterina.
M.A.Numminen
Lisätietoja: www.manumminen.com
***
KUKA?
Nimi: Mauri Antero Numminen
Syntynyt: 12. maaliskuuta 1940 Somerolla.
Asuu: Helsingissä.
Perhe: Vaimo, taidemaalari Helena Vapaa.
Ammatti: Monitaiteilija, säveltäjä, sanoittaja, muusikko, tuottaja, esiintyjä, tutkija, kirjailija ja näyttelijä.
Tuotanto: M.A.Numminen on ollut uskomattoman ahkera ja tuottelias. 350 keskiolutbaarin mies on tehnyt kymmenittäin levytyksiä, musiikkiteoksia, esseitä, runokokoelmia, romaaneja, käännöksiä, sävellyksiä, radiokuunnelmia, tv-ohjelmia, lyhytelokuvia ja sanoituksia. Suomen Olutseuran puheenjohtaja (1997-2004) on nähnyt yömyöhällä Helka-neidin kylvyssä ja tanssinut intohimoisesti tangoa Satumaan joulubileissä rautamimmin kanssa.
Kansan ärsyttäjä: Suomen undergroundin isä Numminen kutsuttiin kesällä 1966 esiintymään Jyväskylän Kesä -kulttuuripäiville. Tätä varten hän sävelsi lauluiksi tekstejä Sukupuolielämän tietokirjasta. Toisena laulusolistina esiintyi vasta 18-vuotias Rauli Somerjoki. Poliisit keskeyttivät esityksen, johon kuuluivat mm kappaleet Nuoren aviomiehen on syytä muistaa -blues ja Ulkosynnytinjenkka.
Lasten suosikki: 1970- ja 1980-luvulla Numminen viihdytti lapsia esimerkiksi Hannu Mäkelän luoman Herra Huun hahmossa sekä jäniksenä Jänikset Maailmankartalle -sarjassa. 1990- ja 2000-luvuilla Nummisen ja Pedro Hietasen Pommi ja Gommi ovat seikkailleet televisiossa. Numminen tunnetaan myös Krokotiili Genan syntymäpäivälaulusta Minä soitan harmonikkaa.
Tähtihetkiä: M.A.Numminen teki Sähkökvartettinsa kanssa legendaarisen esiintymismatkan kesällä 1968 Bulgariaan Kansainvälisille Nuorisofestivaaleille. Suuressa juhlasalissa oli neljätuhatta kuulijaa. Vihlovien elektronisten äänien ja Nummisen ääntelyn päästyä vauhtiin eräs juhlan johtohenkilöistä tuli kauhuissaan keskeyttämään esityksen ja miehet poistettiin lavalta. Tätä Numminen on pitänyt yhtenä parhaista saavutuksistaan härnäyksen alalla.
Martti Koljonen
