Jazzklubi Monk on lunastanut vankan paikan Turun jazz- ja yöelämässä. Helmikuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun klubi-isäntä Jussi Lehtinen sattui keskelle art house Dianan kalusteiden ulos kantoa. Tänään Lehtinen on hyvillään, sillä hetkeen tarttuminen kannatti.
– Fiilikset ovat kertakaikkisen hyvät! Kun erinäisten vaiheiden jälkeen avasin entisen elokuvateatteri Dianan tiloihin tämän klubin, mietin silloin, kuinka pitkälle päästäisiin ja mitkä yleensä olisivat jazzklubin selviämismahdollisuudet. Moni on tällä saralla yrittänyt pärjätä, mutta lähes yhtä moni on myös lopettanut. Olen syystä iloinen, sillä Monk on yksi pitkäikäisimmistä klubeista Suomessa!

Tällä reseptillä jatketaan
– En usko, että muuttaisin mitään, vaikka aloittaisin toiminnan alusta asti uudestaan. Jos jotakin olisin halunnut muuttaa, niin se olisi varmasti muutettu jo! Ainoa, mikä ajan kuluessa on aiheuttanut debattia, on bändilavan paikka. Jotkut ovat nimittäin koettaneet taivutella minua siirtämään soittoalueen eri päähän klubitilaa. Ihmisten pitää kuitenkin ymmärtää, että täällä olisi hirvittävän vähän istumapaikkoja ja pöytiä, jos baaritiski ja esiintymislava olisivat salin eri päissä. Siinä järjestelyssä pitäisi uhrata pöydistä ja istuimista ainakin kolmasosa. Itse katson nykyisen tilaratkaisun parhaaksi vaihtoehdoksi, sillä näin kapasiteettimme on riittävä ja lähestyy noin 100 istumapaikkaa. Ja kyllä yleisö tuolta baaritiskiltä osaa juomansa hakea, tietää Lehtinen.
– Monkissa meillä on koossa hyvä ja toimiva paketti: salsaa joka toinen lauantai alkuillasta ja stand upia sekä live-keikkoja säännöllisesti. Olennainen osa toimintaa on viikonvaihteen loppuillat tai yöt, jolloin täällä on DJ paikalla ja silloin täällä tanssitaan.

Lehtinen hoitaa itse bändien buukkauksen
– Esiintyjäehdokkaat tuntuvat tulevan ryppäinä: välillä on hiljaisempaa, välillä taas saan bänditarjokkaita joukoittain lyhyen ajan sisään. Valintakriteeri on Monkissa sama kuin muidenkin musiikkiravintoloitteni kohdalla, eli minun täytyy itse tykätä tarjokkaan musiikista. Tosin kahden muun paikan eli Dynamon ja Bar Kukan buukkauksen olen nyttemmin ulkoistanut, mutta Monkin ohjelman rakentamisen olen halunnut pitää itselläni. Useinkaan ehdi keikkoja kuuntelemaan, vaikka mieli tekisikin. Musiikkiravintoloissani on keskimäärin neljästä kuuteen keikkaa viikossa, joten vaihtoehtoja kyllä riittäisi! Jos tarjolla on meillä tai muualla jotain aivan erityistä, koetan päästä paikalle kuuntelemaan. Seuraava kiinnostava mahdollisuus voisi olla pianisti Brad Mehldaun konsertti Sigynissä, miettii Lehtinen.

Monkin monet yhteistyötahot
– Yhteistyömme Turun konservatorion kanssa jatkuu edelleen. Konservatorion pop-jazz -linjan lehtori Ilpo Murtojärvi koordinoi Monday Jazz Happening -iltoja, joissa nuoret opiskelijalahjakkuudet pääsevät lavalle testaamaan taitojaan.
– Stand up-konsepti jatkuu myös. Klubillamme esiintyneet maan eturivin koomikot ovat kertoneet, että Monk on heidän suosikkipaikkansa stand upin vetämiselle! Täällä on hyvä akustiikka, yleisö lähellä ja nauru tarttuu vaivatta, kun istutaan lähekkäin.
Mietteitä Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta
Turun kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 on Lehtisen mielestä vaikuttanut monella saralla jonkin verran, mutta se on tapahtunut vaivihkaa.
– Ihmiset eivät mielestäni ole välttämättä huomanneet, kuinka paljon kulttuurivuosi itse asiassa on vaikuttanut. Logomo on tietysti rakennuksineen ja toimitiloineen näkyvin ja konkreettisin asia, mutta myös jokivarren elävöityminen on merkille pantavaa. Minulla on sellainen vaikutelma, että ihmiset käyttävät ravintolapalveluja nyt enemmän ja käyvät ulkona ystäviensä kanssa viettämässä aikaa aiempaa useammin.

– Musiikkiscenessä Flame Jazz on ollut iso juttu! Se on selkeä sekä konkreettinen tapahtuma, joka on jäänyt kulttuurivuodesta elämään. Tuore Jazz City Turku-hanke tulee varmasti myös vaikuttamaan positiivisesti Turun jazzelämään, sillä yhteistyön kautta toimintakenttä on mahdollista saada entistäkin aktiivisemmaksi, pohtii Lehtinen.
Klubi-isännän arkipäivä ja Monkin synttärijuhlat
Klubi-isännän arkipäivään kuuluu hitaasti käynnistyvä aamu.
– Työpäiväni kuluvat lähinnä toimistossa ja juoksevien asioiden hoitamisessa, kertoo Lehtinen.
– Musiikkimakuani voisi luonnehtia ekleettiseksi, sillä kuuntelen monen genren musiikkia pitkin viikkoa. Jazzista minuun on kolahtanut varsinkin 60-luvun Coltrane, jota kuuntelen säännöllisesti.
– Olen todella iloinen ja tyytyväinen siitä, että saimme Monkin 10-vuotissynttäreille 6.2. esiintymään kvintetin Jukka Eskola Soul Trio + featuring Timo Lassy, hymyilee Lehtinen.
Iltaan 6.2. on tarjolla rajallisesti lippuja. Keikka alkaa klo 21.30 ja yleisölle ovet aukeavat klo 21. Lippuja á 18€ / 15€ voi ostaa ennakkoon Turussa kehitetyn Ticted-lippupalvelun kautta.
Jazzrytmit Web Magazine toivottaa paljon onnea ja menestystä Mr Monk Jussi Lehtiselle ja omistamalleen jazzklubille!