DDT Jazzbandin perustaja, trumpetisti Rick ”Rikke” Wahlstein täytti 75 vuotta 29.8.2013. DDT alias Downtown Dixie Tigers on edelleen maamme arvostetuin ja vanhin jatkuvasti esiintyvä perinteisen jazzin orkesteri. Savoy-teatterissa vietetään DDT:n 55 -vuotisjuhlaa 12.10.2013.
Rikke sai jazzkärpäsen pistoksen ollessaan sotaa paossa Hämeessä Niemen kartanossa. Siellä oli jazzlevyjä mm. Louis Armstrongia ja niitä soitettiin ahkerasti. – Levyjen svengaavat melodiat jäivät soimaan mieleeni, muistelee Rikke ensimmäisiä kokemuksiaan jazzista DDT:n historiikissa.
Häntä kiinnosti laivanrakennusinsinöörin työ ja sai harjoittelupaikan irlantilaisesta höyrylaivasta. Sillä Rikke seilasi parinakin kesänä. Näillä matkoilla hän kävi paikallisilla jazzklubeilla laivan ollessa satamissa. Myös levyvarastot karttuivat ja kiinnostus soittamiseen kasvoi.
– Innostuin niin paljon, että piti saada joku instrumentti. Olin saanut kyllä pianotunteja yhdeltä äitini tuttavalta, mutta meillä ei ollut koskaan omaa pianoa. Sellaisella pahville painetulla pianon klaviatuurilla ”soittelin” kotona kylmäharjoituksia. Tämä ei häirinnyt naapureita.

Bulevardilla oli Mirschin musiikkiliike ja kellarissa, nykyisessä DDT:n harjoituskämpässä, liikkeen huoltopaja. Näyteikkunassa oli kerran kornetti. Rikke tiedusteli Erland Mirschiltä oliko se myytävänä? ”Se on vähän kallis, mutta mene kysymään tuolta alhaalta pajasta.” Sieltä niitä löytyikin ja mekaanikko kunnosti Rikelle yhden kornetin.
– Aloin heti harjoitella kornetilla kovasti kotona, naapurien kiusaksi. Harjoittelu jatkui sitten Old Housessa ja Hankenin olutkellarissa. Jouduin Old Housen isännäksi melkein vuodeksi, kun Pekka Mäyrämäki lähti purjehtimaan. Siellä kuunneltiin aika paljon erilaisia bändejä. Vahvimmat vaikutteet soittooni sain intuitiivisesti ja rytmisesti vahvaa leadia soittavalta Eddie Mortensenilta.
Rikke soitti alkuvuosina myös Helsingin torvisoittokunnassa oppilaana ja sai sieltä hyvää teoriaoppia. – Lyötiin Arbanin trumpettikoulu käteen ja sanottiin: ”Soita tosta!”. Minulla oli sen verran hyvä musiikkikorva, että opin korvakuulolla kolme neljä vuotta soittaneiden harjoitukset nopeasti. Opettajani Arvi Silvan ihmetteli: ”Miten hemmetissä, eihän sinun tuolla tasolla pitäisi olla?”
Rikke Wahlstein oli 20 -vuotias Hankenin opiskelija, kun häntä pyydettiin kokoamaan jazz-yhtye oman opinahjonsa ja Kauppakorkeakoulun yhteisen iltapäivän viihteeksi syksyllä 1958. Yhtyeestä pidettiin niin, että siitä tuli muutamassa vuodessa yksi genrensä suosituimpia orkestereita. Eikä suosiossa näytä laantumisen merkkejä 55 vuotta myöhemminkään.
Soittamisen rinnalla Riken piti aikanaan miettiä myös muuta tulevaisuutta. – Tunsin, että DDT tulisi olemaan parempi ilmiö harrastuksena kuin työnä. Enkä sen vuoksi harkinnut vakavasti ammattimuusikon uraa.
Laivanrakennusinsinöörin haaveet olivat hiipuneet soittoharrastuksen myötä ja hän löysi itsensä Hankenilta. – Olin siellä aika hyvä ja suosikkiproffani Ilmari Hustig arveli, että lahjani viittasivat mainosalalle. Hän tuuppasi minut Bulevardin kulmille mainostoimisto SEK:iin, ensi harjoittelijaksi ja sitten yhteyspäälliköksi.

Sieltä Riken ura eteni nousujohteisesti ensin mainospäälliköksi LM Ericksonille ja edelleen mainostoimisto Lintakseen. Jazz seurasi koko ajan mukana. Lintaksessa henkilökunnalla oli jopa oma bändi.
Sitten sattuma puuttui peliin. – Eräällä sukulaisellani oli yritys, joka hoiti saksalaisia agentuureja. Omistaja kuoli, eikä leski kyennyt enää hoitamaan yritystä. Erilaisten vaiheiden jälkeen oltiin tilanteessa, että olin Wiwaco Oy:n toimitusjohtaja.
Yritys tuo maahan mm. metallialan tuotteita ja hitsaustarvikkeita. Kahdeksan vuotta sitten Rikke luovutti firman operatiivisen johdon vanhimmalle pojalleen, joka hoitaa sitä Turusta käsin. Hän on itse hallituksen puheenjohtaja.
Rikke Wahlstein on tänä päivänä varsin onnellinen mies. – Elämä on mallillaan ja niin ulkoiset kuin sisäiset puitteetkin ovat kunnossa, vaikka miljonääriä ei tullutkaan. Vietämme paljon aikaa Hattulassa, kesäpaikassamme. Matkustelemme paljon, se on tärkeä osa nykyistä elämäämme. Kohtuullinen terveys eikä sydänvikoja, ei elämästä enempää voi toivoa.
DDT jazzband juhlii 55-vuotista matkaansa suomalaisen jazzin tiellä 12.10.2013 klo 19.00 Savoy-teatterissa Helsingissä.
Liput Lippupalvelusta