Vaikeaa uskoa, että M.A. Numminen täyttää 80 vuotta. Lapsuudenkotini oli Somerolla ja tutustuin oman musiikkiharrastukseni kautta Nummiseen jo koululaisena. Hauskoja sattumia on jäänyt mieleen noilta ajoilta. Ehkä pieni nostalgiaretki on paikallaan.
Kuulin omassa luokkahuoneessani kuulutuksen, jossa kerrottiin, että teinikunnan järjestämän puhekilpailun oli voittanut Mauri Numminen. Olin tuolloin vasta viidennellä luokalla enkä tuntenut yhtään lukiolaista, en myöskään Nummista. Jo silloin hän oli kiinnostunut oikeakielisyydestä ja kielitutkimuksista. Tämä mielenkiinto johtikin myöhemmin kielitieteellisiin opintoihin Helsingin yliopistossa. Ei ihme, että hän voitti puhekilpailun Someron yhteiskoulussa.
Vanhempani olivat kotoisin Karjalan kannakselta ja evakkoreissu toi heidät Somerolle ollessani 3-vuotias. Pääsin basistiksi 11-vuotiaana Lasse Santakankaan orkesterin tanssikeikoille. Hän oli alkuaan Karjalan kannakselta. Siirtolaisten panosta Someron musiikkielämässä lisäsi muolaalainen Uuno Mononen, joka myöhemmin muutti nimensä Untoksi. Uransa alkupuolella M.A. Numminen ehti toimia Monosen bändin rumpalina. Edesmennyt ammattimuusikkona toiminut veljeni Olavi Kasari tunsi Monosen hyvin ja itsekin näin Unton usein, sillä hän oli vanhempieni parturiliikkeen vakioasiakas.
Basisteista oli jo silloin pulaa ja siksi sain kutsun minulle entuudestaan tuntemattomien lukiolaisten jameihin. Kutsuja oli Mauri Antero. Jamipaikkana oli Nummisen omakotitalon ullakkohuoneisto, jonne instrumentit oli raahattava kapeita ja jyrkkiä portaita pitkin. Paria vuotta myöhemmin koulun juhlasalissa tehtiin samalla jamikokoonpanolla nauhoitus, jolla Numminen esiintyi laulusolistina todennäköisesti ensimmäistä kertaa. Ohjelmistossa oli vanhoja tunnettuja jazzkappaleita kuten Joseph Kosman Kuolleet lehdet. Pekka Gronow kertoi yllättäneensä Maurin soittamalla minulta saamansa kopion erään haastattelun yhteydessä. Yllätys johtui siitä, että kyseinen radiohaastattelu tehtiin yli 30 vuotta myöhemmin.
Mieleen jäi myös vierailu Salon Alkossa. Sinne oli matkaa Somerolta yli 30 km, mutta avarakatseinen isäni lainasi meille autonsa, Nummisella kun oli jo ajokortti. Sain tehtäväkseni hakea oman olutkorini tiskiltä, vaikka olin vasta 16-vuotias. Asiaa auttoi, kun lainasin pianisti Kullervo Auran voimakkaat silmälasit, joilla en nähnyt myyjää kovinkaan hyvin enkä osannut jännittää tilannetta.
Hauskana kouluajan muistona on säilynyt triokeikka tanssiravintola Hämeenportissa, Numminen rummuissa ja Aura pianossa. Vaikka Somero oli maalaispitäjä, siellä oli kaksi anniskeluravintolaa jo 1960-luvun alussa. Hämeenportin omisti osuusliike Oras, jonka toimitusjohtajana oli Maurin isä, Paavo Numminen. Koska olimme jazzdiggareita ja tanssiohjelmistomme suppea, jouduimme improvisoimaan tangoja. Niiden ehdyttyä meillä ei ollut muuta keinoa kuin jatkaa Thelonius Monkin sävellyksillä. Jo varttuneessa iässä ollut mies tuli puhumaan orkesterille: ”Kuulkaas pojat, te soitatte sellaista musiikkia, ettei viina mene päähän!” Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin huomasin Helsingin Storyvillessä, että Monkin sävellyksiä tanssittiin ja viinakin näytti menneen päähän.
Somero tarjosi konformismin ja tavanomaisuuden vastustajalle paljon virikkeitä. Vastustettavaa nimittäin ei ollut vaikeaa löytää. Maatalousvaltaisessa pitäjässä taiteen, tieteen ja ylipäätään ajattelun harjoittaminen jäi koulun oppilaiden ja opettajien varaan.
M.A. Nummisen muutettua Helsinkiin hän osallistui aktiivisesti opiskelijaelämään ja hän kävi myös ahkerasti kuvaamassa kansainvälisesti tunnettujen jazzmuusikkojen konsertteja, jotka useimmiten olivat Kulttuuritalolla. Kyseisiä kuvia on julkaistu pari vuotta sitten Aviadorin kustantamassa kirjassa Jazzin meining. Tavattuaan Helsingissä samanhenkisiä kulttuurivaikuttajia Numminen perusti yhdessä Pekka Gronowin ja Jyrki Parkkisen kanssa orkesterin nimeltään The Orgiastic Nalle Puh Big Band. Soitin itsekin muutamalla keikalla, mutta tunnetumpi solisti oli Jazz-yrjön voittanut saksofonisti Pekka Pöyry. Kun tarvittiin laulusolisti, Numminen oli bändin muusikoista ainoa, joka suostui. Pitkäksi osoittautuva laulajan ura pääsi aluilleen.
1960-luvun puolen välin paikkeilla alkoi myös äänitetuotanto, ensin Nummisen ja Gronowin yhteisellä levymerkillä Eteenpäin! ja myöhemmin Love Recordsin suojissa. Soitin monilla tuon ajan äänitteillä. Tunnetuimpia oli Suomen talvisota 1939, josta Svart Records julkaisi hiljattain uuden vinyyliversion. Myös Svingin kutsu herätti aikanaan huomiota, samoin monet Badding Somerjoen alkuvuosien äänitteet. Lastenlaululevy Isomies ja keijukainen voitti kritiikin kannukset- tunnustuspalkinnon. Kutsu äänityskeikalle tuli usein viime tipassa, jopa vasta samana päivänä. Sosiaalitieteiden laitoskirjaston henkilökunta oppi tuntemaan minut hyvin, taisin olla ainoa opiskelija, jolle tuli säännöllisesti puheluja kirjastoon. Omien yliopisto-opintojen takia muusikon töitä oli ennen pitkää pakko vähentää. Tiemme erosivat myös sen takia, että muutin vaimoni Eilan kanssa New Yorkiin 1970-luvun alussa. Mehän tapasimme toisemme, kun Eilan elokuvaan Ampumarata äänitettiin musiikkia. M.A. Nummisen säveltämän tangon esitti orkesteri, jossa soitin saksofonia.
Gramexin tilasto kertoo, että monia ko. 1960-luvun äänitteitä soitetaan radiossa edelleen. Niistä tulee omalle pankkitilillenikin pieni muistutus vuosittain. Omassa Gramex-listauksessani eniten soitettuja ovat olleet Badding Somerjoen esitykset, mm. Bensaa suonissa -elokuvan ääniraita, jolla soitan saksofonisoolot.
M.A. Nummisesta tuli kulttuurialan moniottelija. Suuren määrän takia kaikkia tuotoksia en tässä yhteydessä pysty luettelemaan. Monipuolisuudesta kertoo se, että hän on toiminut laulajana, säveltäjänä, sanoittajana, kirjailijana, runoilijana, näyttelijänä, tuottajana ja lyhytelokuvien ohjaajana.
Jo opiskeluajoista lähtien Nummisella oli vahva kannatus yliopistopiireissä. Kannatus säilyi, kun entistä opiskelijoista tuli professoreja. Niinpä M.A. Nummiselle on myönnetty kunniatohtorin arvo sekä Åbo Akademista että Helsingin Yliopistosta.
Raja-aitoja pitää kaataa ja konformismia pitää vastustaa. Ilman palavaa halua, vahvaa itsetuntoa ja sitkeyttä siihen ei pysty. Tarvitaan rohkeutta, heittäytymistä ja pioneerimieltä. M.A. on jaksanut taistella vuosikymmeniä kaikenlaista sovinnaisuutta vastaan ja monella rintamalla. Tästä hän ansaitsee meidän kaikkien kunnioituksen ja kiitoksen. Mistä hänen valtava energiansa ja luomistyönsä saa alkunsa? Ehkä siitä lapsenomaisesta uteliaisuudesta, ehtymättömästä kokeilunhalusta ja leikillisyydellä elämään suhtautumisesta, joka on hänelle ominaista. Ottakaamme opiksi!
Merkkipäivänsä 12.3. iltaa Numminen viettää Kultuuritalolla juhlakonsertissa, jossa hän itsekin on luvannut esiintyä. Paikan valintaan lienee vaikuttanut se, että monet 1960-luvun underground-äänitteet tehtiin juuri siellä.
