– Meillä oli kotona kolme viulua, isä ja kaksi pojista soittivat, siitä alkoi muusikon ura. Isä antoi alkuopin myös kontrabasson soittoon. Sitten menin moneksi vuodeksi oopperabasisti Nissisen oppiin, muistelee Erik.
– Vibrafoni tuli sananmukaisesti kuvaan, kun sain sodan jälkeen ostaa armeijan ylijäämävarastosta sellaisen. Oma orkesterini toimi ja keikkaili kiinteästi vuosina 1952-1965 kautta maan. Puhaltajina minulla olivat Kalle Kaartinen ja Antero Stenberg sekä myös Gustav Lackman, basistina Sam Skurnik ja rummuissa Risto Vanari.
– Laulusolistina tuli kiertueillamme tutuksi Helena Siltala. Hänelle sävelsin ainakin 10 hyvin menestynyttä kappaletta, kärkenä ehkä syksyllä 1958 levyttämämme Ranskalaiset korot. Se on vuosien myötä yltänyt yli 30 levytykseen.
Säveltäjän persoonassa yhdistyvät jazzmuusikko ja iskelmäsäveltäjä. Erik sanoo, että nuoruuden rakkaus jazziin pysyy, hän on saanut soittaa sitä monta vuosikymmentä. Ensimmäinen julkaistu jazzsävellys Pakaste oli vuodelta 1951.
– Iskelmien menestyksen on sitten päättänyt suomalainen ostava yleisö. Kun alalle olen ryhtynyt, olen tehnyt kaikki työt niin hyvin kuin olen osannut, sanoo mestari tarkoittaen Urjalan Taikayötä, Elsaa, Esteriä, Poliisia, Juhannustansseja ja vaikkapa Karjalan jenkkaa.
– Rytmi on suurin yksittäinen tekijä, joka erottaa Lindströmin jazzsävellykset hänen iskelmätuotannostaan, sanoo Erik Lindströmin sävellystyylistä kirjoittanut FT Juha Henriksson.
– Synkopoidut, tarttuvat rytmimotiivit ja svengaava esitystapa tekevät niistä jazzia, vaikka esimerkiksi melodisesti ne eivät juuri eroa Lindströmin iskelmästä. Sivulliselle käy esimerkiksi Ranskalaiset korot, jota on myös kutsuttu nimellä Suomi-Blues.
Erikillä on ollut onni tehdä yhteistyötä useiden sanoittajien kanssa. Ensimmäisenä vaimo Vuokko Hillevi Lindström (Ranskalaiset korot, Liian vähän aikaa, Kuiskaa minulle).
– Kaiken takana on nainen- lause pitää paikkansa. Vuokko on ollut muusani läpi kaikkien elettyjen vuosien ja ruokkinut minua hyvillä ideoilla, sanoo Erik. Avioliiton he solmivat joulukuussa 1948.
Muita sananiekkoja voi mainita myös: Sauvo Puhtila, Kari Tuomisaari, Aappo I. Piippo, Pertti Reponen, Helka Hynninen, Juha Vainio, Martti Innanen sekä kaksikko Irwin Goodman/ Vexi Salmi.
Erikin pitkästä ja laajasta soittohistoriasta voitte lukea lisää Juha Henriksson – Erik Lindström kirjasta Svengaten Erik.
Viime vuosien päällimmäisiä asioita Lindströmille ovat olleet Erik Lindströmin Stipendirahasto sekä Unelmayhtye, eli Erik Lindström Dream Team.
Stipendirahasto on toiminut kymmenen vuotta ja kerännyt varoja lahjoituksina sekä Erikin keikkapalkkioista. Rahastoa hoitaa Jazz & Pop Arkisto. Nuoret muusikot ovat saaneet matka-apurahoja ulkomaille, kohteena lähinnä New Yorkin jazzpaikat.
Stipendien saajat ovat ennen tätä kevättä Jussi Fredriksson, Joonas Haavisto, Ville Herrala, Tuuli Ikonen, Olavi Louhivuori, Verneri Pohjola, Aki Rissanen, Panu Savolainen, Outi Tarkiainen, Tuomas Timonen ja Ville Vannemaa.
Syksyllä 2011 julkaistiin heidän yhteinen levynsä Erik Lindström Awardees—Eric’s Tunes, jonka tuottivat Atro “Wade” Mikkola ja Ari Poutiainen. Mainittava on, että Erikin ensimmäinen jazzlevy Pakaste tehtiin nyt uudestaan 60 vuoden tauon jälkeen. Erik itse myös soitti nuorten kanssa. Yhdessä vibrafonisti Panu Savolaisen kanssa he tyylittelivät kappaleen The Union Blues.
Erikin Dream Team syntyi, kun hän kokosi ympärilleen yhtyeen 2000-luvun kunniaksi.
– Se koostuu kavereista, jotka ovat samalla aaltopituudella ja ajattelevat samalla lailla esitettävästä musiikista, sanoo Erik.
Muusikot ovat Pentti Lasanen, Pekka Toivanen, Seppo Hovi, Erkki Liikanen, Atro “Wade” Mikkola sekä Helena Siltala. Näistä ainakin Helena Siltala, Pentti Lasanen ja Erkki Liikanen ovat tosi pitkään Erikin kanssa esiintyneitä. Vierailevina laulusolisteina on kuultu Kristiina Lankia, Irmeli Mäkelää, Kai Lindiä, uudempia Nat Newbornea ja Pirjo Kämppiä sekä trumpetisti Markku Johanssonia. Konsertteja he pitävät muutaman vuodessa.
Meidän kulmilla Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa Team on nähty ja kuultu viisi kertaa Taavetissa, pari kertaa Imatralla sekä kymmenen kertaa Kotkan Kairossa ystävänpäivän konsertissa. Junnun Lauluseura on saanut aina Kairon kuuluisan merimieskapakan täpötäyteen Erik Lindströmin kera, niin tänäkin keväänä.
Komppia ikä kaikki pitää todella paikkansa: Erik Lindströmin yhtye, rumpalina Risto Vanari, joka soitti pää kallellaan. Paikka oli Kuusankosken Sääksniemen lava 60 vuotta sitten ja me ujot pojat kuuntelimme hiljaa
Erik Lindström on voimissaan. Sävellystyö, muutamat omat keikat sekä stipendirahasto nuorille ovat tätä päivää. Ja joka keskiviikko pitäisi ehtiä Kaffilajengin päiväkahville ja juttuhetkeen Munkkiniemessä.
Jazzrytmit- lehti avustajineen onnittelee ja toivottaa hyvää terveyttä.
Tämän vuoden Erik Lindström-ohjelmaa sävyttävät 90-vuotistapahtumat:
Maanantaina 21.5.2012 pystytetään Malmitalon aulaan Erik Lindströmin uraa käsittelevä valokuvanäyttely ja joka on nähtävissä 2.6. asti.
Keskiviikko 23.5.2012 kello 19.00
Malmitalo, Helsinki
The Great Helsinki Swing Band
Kapellimestarina Antti Rissanen
Laulusolistina Annimaria Rinne
Feat. Erik Lindström ja Pentti Lasanen
( Loppuunmyyty )
Sunnuntaina 27.5.2012 kello 16.00
Malmitalo, Helsinki
Lindströmin Stipendiaatit Verneri Pohjolan johdolla
– Verneri Pohjola: trumpetti ja yhtyeen johto
– Panu Savolainen: vibrafoni
– Ville Vannemaa: saksofonit
– Ville Herrala: kontrabasso
– Olavi Louhivuori: rummut
Konsertin lopussa julkistetaan tämän vuoden stipendiaatti ja hän soittaa yhden kappaleen aikaisempien stipendiaattien kanssa.
-väliaika
Mircea Stan & Pentti Lahti featuring László Süle
He tulevat myös soittamaan yhden Erik Linsdtrömin kappaleen
Konsertin järjestelyistä vastaa Helsingin Kulttuurikeskus eli Malmitalo, Suomen Jazz & Pop Arkisto ja Helsinki Jazz ry
Tiistaina 29.5.2012 kello 19.00
Erik Lindströmin 90-vuotisjuhlakonsertti
Sibeliustalo, Lahti
Erik Lindström Dream Team
(Erik Lindsrtöm, Seppo Hovi, Wade Mikkola, Erkki Liikanen, Pentti Lasanen, Pekka Toivanen)
Laulusolisteina:
Irmeli Mäkelä, Kristiina Lanki, Eija Kantola
Feat. Markku Johansson
Lauantaina 20.10.2012 kello 16.00
Savoy-teatteri, Helsinki
Helsingin Suomalaisen Klubin Jazz-kvintetti
(Seppo Hovi, Antti Sarpila, Pekka Toivanen, Pekka Sarmanto, Jartsa Karvonen)
Feat. Erik Lindström
Pentti Lasanen Big Swing
Laulusolistina Annimaria Rinne
Keskiviikko 24.10.2012 kello 19.00
Tamperetalo, Tampere
Erik Lindström Dream Team
(Erik Lindström, Seppo Hovi, Wade MIkkola, Erkki Liikanen, Pentti Lasanen, Pekka Toivanen)
Laulusolisteina:
Irmeli Mäkelä, Kristiina Lanki, Eija Kantola
Feat. Markku Johansson