Tasan 60 vuotta sitten 30. kesäkuuta 1962 äänitettiin sittemmin historialliseksi tullut sessio Yleisradion studiossa Fabianinkadun varrella. Kyseessä oli 60-luvun free jazzin kiisteltyihin kärkihahmoihin kuuluneen tenorisaksofonisti Albert Aylerin ensimmäinen studioäänitys, jossa hänen kanssaan soitti kitaristi Herbert “Häkä” Katzin yhtye.
Ayler oli tuolloin 25-vuotias. Hän oli syntyisin Clevelandista ja soittanut teini-ikäisenä paikallisten yhtyeiden lisäksi parina kesänä maineikkaan bluesharpisti Little Walterin kiertuebändissä. High schoolin jälkeen hän pestautui armeijaan, jonka leivissä hänet siirrettiin Ranskaan soittamaan sotilassoittokunnassa. Armeija-aikanaan hän matkusteli Euroopassa ja tutustui paikallisiin muusikoihin. Palattuaan intin jälkeen Yhdysvaltoihin hän yritti luoda uraa kotimaassaan onnistumatta siinä. Turhautuneena tästä hän muutti keväällä 1962 Ruotsiin, missä hän soitti mm. Tukholman Nalenilla.
Suomeen Ayler saapui kesäkuun lopulla. Hänen ensimmäinen kontaktinsa täällä oli Herbert Katz, jolla oli noihin aikoihin jazziin erikoistunut levykauppa Uudenmaankadulla. Sinne hän eräänä päivänä ilmestyi torvensa kanssa ja ryhtyi Häkältä kyselemään soittomahdollisuuksista. Katz lupasi ottaa hänet keikoille yhtyeensä kanssa ja kertoi myös Albertinkadun Old House Jazz Clubin eli Mäyränkolon jameista.
Kun Ayler ilmestyi Old Houseen oli selvää, että amerikkalainen musta saksofonisti oli tervetullut jammaaja, Mutta kun hän räväytti soolonsa, niin suut loksahtivat auki. Mitään sellaista ei Suomessa oltu siihen mennessä kuultu.
Kuulin häntä kerran Old Housessa. Kokemus oli melkoinen. Jo Aylerin valtava palotorvimainen soundi oli melkein pelottava. Eikä hänen rujolta kuulostava fraseerauksensa ollut ihan tavanomaista tenorismia.
Old Housen jameissa soitettiin etupäässä standardikappaleita, joiden soinnutukset jammaajien oletettiin tuntevan. Ayler ei rakenteista tuntunut välittävän. Muistan erityisesti basistien kieltäytyneen jopa soittamasta hänen kanssaan väittäen miehen soiton olevan niin pahasti metsässä, että hänen kanssaan oli mahdoton soittaa.
Soitto ihmetytti kanssamuusikoita
Mutta keikoille Katzin händin kanssa hänet otettiin. Haastattelin 1980-luvulla Häkän kanssa tuolloin soittanutta basisti Heikki Annalaa Rytmi-lehteen hänen kokemuksistaan Aylerin kanssa. Tässä osia haastattelusta.
– Muistan, että Häkä soitti yhtenä päivänä ja pyysi minua hakemaan Klippanilta, siellä asuvan Aylerin ja tuomaan hänet mukanani keikalle Servin Mökille Otaniemeen. Kun ajoimme Otaniemeen juttelimme kaikenlaista. Hän vaikutti oikein mukavalta kaverilta.
– Mutta kun alkoi soittaa, niin silloin kyllä ihmettelimme. Tuntui siltä, että hän osasi aika paljon kappaleita. Mutta hän ei välittänyt edes soittaa teemoja loppuun, vaan lähti omille teilleen. Jotenkin tuntui, että hän oli yhden sävellajin päässä meistä muista, eivätkä soinnut olleenkaan osuneet kohdalleen meidän mielestämme.
– Olimme kuulleet Coltranea, mutta Ayler oli aivan toista maata. Näiden musiikillisten vapauksien lisäksi hänen torvensa ääni kummastutti meitä. Hän soitti hirveän kovaa todella rumalla äänellä. Annala muisteli.
Lavakeikalle Mäntsälään
Tuolloisessa Hedrbert Katzin bändissä soittivat Teuvo Suojärvi pianoa, Heikki Annala bassoa ja Jaakko Fuhrman rumpuja. Laulusolistina tanssikekoilla oli Rauni Pekkala. Tuo joukko Aylerilla vahvistettuna lähti Mänsälään Levannon lavalle lauantai-illan keikalle.
-Albertia tuntui jotenkin naurattavan, kun menimme metsän keskelle soittamaan, Annala muisteli.
Levannon lavalla ei ollut pianoa. Siksi Suojärvi soitti keikan haitarilla. Ensimmäisen tunnin aikana sitten kuultiin varsin erikoislaatuista haitarijazzia Aylerin kummastuttaessa lavayleisöä villeillä sooloillaan Häkän bändi taustallaan. Tosin hän ei soittanut mukana tangoissa ja muissa tavanomaisissa tanssikappaleissa. Ne hoidettiin kotimaisin voimin.
Radionauha levylle 2004
Kolmas keikka olikin jo edellä mainittu radionauhoitus, jossa Fuhrmanin tilalla rumpalina oli Martti Äijänen.
Annala muisteli nauhoituksen tekemistä:
-Sovimme tarkasti kappaleet ja chorusten määrät. Kyllä se menikin suunnitelmien mukaan. Täytyy tosin myöntää, että jälleen ihmettelimme Aylerin soittoa. Tosin hän lopetti soolonsa oikealla kohdalla, mutta meidän mielestämme hän oli jollain lailla ulkona kappaleiden rakenteista.
Tuossa historiallisessa sessiossa äänitettiin kolme kappaletta: Sonnymoon for Two, Summertime ja On Green Dolphin Street. Nauhoitus lähetettiin Yleisradiossa vielä saman kesän aikana. Muistan kuulleeni sen silloin. Muistikuvaksi jäi Aylerin ja bändin tulkinnallinen eriparisuus, sillä Albert ja muut soittajat kohtasivat toisensa lähinnä vain teemoissa.
Myöhemmin tämä radionauhoitus saavutti Ayler-fanien keskuudessa legendaarisen maineen. Huhuttiin jopa, että se olisi kokonaan hävinnyt. Mutta kyllä sen oli visusti korjannut talteen radiotoimittaja Matti Konttinen, jonka myötävaikutuksella se vihdoin pääsi uudelleen kuuluviin Revenant-yhtiön vuonna 2004 julkaisemassa Aylerin harvinaisia äänityksiä sisältävässä massiivisessa 10 cd:n Holy Ghost-boxissa.
