– Kyllä jazz ja DDT ovat olleet minulle puolet elämästä. Pelkkänä hammaslääkärinä en olisi päässyt kiertämään maailmaa tällä tavalla. Olen saanut elää kahdessa maailmassa; toinen taiteilijan ja muusikon joskus rajuakin elämää ja toinen porvarillista hammaslääkärin työtä, sanoo DDT Jazzbandin klarinetisti Fred Andersson. Hän täyttää 80-vuotta 30.9. Helsingissä.

Ensimmäisen julkisen keikkansa Fred soitti vapun aattona 1953. – Sali oli täynnä tanssivaa nuorisoa. Puhalsin mm. bravuurini Lullaby of Birdland. Lasse Wiberg soitti pianoa ja Jonkka Forssell rumpuja. Sain jopa keikkapalkkion, taisi olla nykyrahassa kymmenen euron luokkaa, muistelee Fred debyyttiään.
Fred innostui jazzista 11-vuotiaana kuultuaan Pariisissa opiskelleen sisarensa värikkäitä tarinoita paikallisista jazzluolista. Sisar oli tutustunut myös Sidney Bechetiin eräällä jazzclubilla. Merikapteeni isä toi Fredille klarinetin Amsterdamista vuonna 1951.
– Olisin halunnut soittaa trumpettia. Isäni ei ollut kuitenkaan muistanut pitikö se olla klarinetti vai trumpetti. Suomessa soittimet olivat sodan jälkeen kiven alla. Vieläkin harmittaa, etten saanut trumpettia.
Fred aloitti heti soittamisen itse opiskellen. Hän kuunteli mm. Benny Goodmania, Sidney Bechetiä ja Edmond Hallia. Mestareiden soundit tarttuivat hänen päähänsä. Goodmanin soundit tuntuivat Fredistä vaikealta, Bechetin jazz oli selkeämpää ja suoraviivaista.
Fredin mielessä siinteli merikapteenin ura isänsä jalanjälkiä seuraten. Hän halusi lähteä merille monien kavereittensa tapaan. Isä oli kuitenkin toista mieltä eikä päästänyt. Koulu ja opiskelut piti saattaa ensin loppuun. Fred valmistui hammaslääkäriksi vuonna 1964 ja aloitti heti oman praktiikan. Soittaminen kulki koko ajan rinnalla.
DDT soundit kutsuivat

Fred oli tutustunut Rikke Wahlsteiniin 1950-luvun alussa laivamatkalla Lontooseen. Molemmilla oli samanlainen musiikkimaku ja harrastukset. Matkan aikana keskusteltiin myös dixiebändin perustamisesta. – Rikke ehti sitten koota bändin, kun olin armeijassa ja tulin mukaan joulukuussa vuonna 1958.
Fredillä oli DDT:hen tullessaan jo melkoisesti soittokokemusta. Hän oli opiskellut soittamista ”luonnonmenetelmällä”, kuunnellut paljon levyjä ja harjoitellut omia fraaseja. – Olin jo silloin nähnyt Nalle Nymanin. Ihailin hänen vibratoaan kovasti. Nallen liityttyä DDT:hen toiseksi klarinetistiksi, kehittyi heidän yhteissoitosta DDT:n tavaramerkki, hieno kahden puupuhaltimen soundi.
DDT:n huippukeikkoja? – DDT:n kansainvälistyminen alkoi keväällä 1970. Meidät oli kutsuttu Montreuxiin EBU:n festivaaleille. Festareiden kilpailuosaa pidettiin jazzin EM-kisoina. Soitimme siellä jazzstandardin The Chant ja voitimme sarjamme. Perustelujen mukaan DDT soitti ”tyylipuhtainta perinteellistä jazzia”. Festivaalit radioitiin yli kolmeenkymmeneen maahan ja kuulijoita arvioitiin olleen noin 15 miljoonaa.
– Kaikille meille on jäänyt mieleen ensimmäinen keikka Stampenilla Tukholmassa 1971. Tiedettiin, että Ruotsissa on kovia jazzmuusikoita ja hyviä dixiebändejä. Meitä jännitti kovasti, miten me pärjäämme. Se lähti kuitenkin kulkemaan vauhdikkaasti. Kun huomasimme, että yleisö oli heti täysillä mukana, niin vapauduimme. Ruotsin radio teki keikastamme myös tunnin mittaisen ohjelman.
– Myös kolme USA:n sekä kolme Japanin matkaa ovat olleet DDT:n uran kohokohtia. Esiinnyimme vuonna 1979 New Orleansissa Jazz & Heritage -festivaaleilla ensimmäisenä suomalaisena jazz-yhtyeenä. Ilmeisesti hoidimme edustustehtävämme mallikkaasti, koska meille tarjottiin ”oikeata” kiinnitystä legendaariseen Tradition Halliin. Vuoden 1981 hienolla Japanin matkalla Rikkeä tuurasi Lill-Jörgen Petersen.

Fred Andersson pitää DDT:n ”kultakautena” 1980-lukua. Yhtye teki kiireisimpinä aikoina jopa 130 keikkaa vuodessa. – DDT-soundi ja komppi oli parhaimmillaan Chrisse Schwindtin aikaan. Oli pakko soittaa hyvin, koska hän rupesi huutamaan, jos soitti huonosti.
– Jos soitti hyvin, Chrisse kannusti, jatka, jatka, jatka….Alussa pelkäsin häntä, koska meillä oli eri käsitys musiikista. Riitelimme ja tapeltiinkin joskus. Kerran hieno klarinettini meni poikki, kun mä hakkasin sillä Chrisseä selkään, Fred naurahtaa.
Yleisö on aina ollut DDT:lle ehdottoman tärkeä. – Ellei yleisö ole mukana, soitostakaan ei tule oikein mitään. Ison firman keikka, coctail-tilaisuus tai vastaava. Soitamme jossain nurkassa oikein hyvin eikä kukaan kuuntele. Se on aikaa tylsää, vaikka firma maksaakin hyvin.

Fred on soittanut peräti 65-vuotta kestäneen harrastajamuusikon uransa ajan pääasiassa DDT Jazzbandissa. Hän vieraili aika ajoin myös muutama vuosi sitten lopettaneessa Old Time Jazz Bandissa. Syksyllä 2016 Fred perusti poikansa Janin kanssa uuden yhtyeen, Fred Andersson & Jan Andersson Trio + 1. Se on keikkailut mm. Pääkaupunkiseudulla.
Fred myi hammaslääkäriasemansa vuonna 2009. – Vanhat potilaani ottivat kuitenkin yhteyttä vielä pitkään ja sain lopetettua työt vasta tänä vuonna. Viimeinen hoitotoimenpiteeni hammaslääkärinä oli hampaan poisto toukokuussa 2018.
– Harrastuksieni ”Number One” on ollut aina meri ja veneily. Kuntoani pyrin hoitamaan säännöllisesti mm. kuntosalilla ja Lapin hangilla. Jouduimme hiljattain luopumaan harjoituskämpästämme Bulevardilla. Varastossa odottaa järjestämistä monta laatikkoa DDT:n historiaa ”suomalaisen jazzin tiellä” 60-vuoden ajalta. Soittamista jatkan ainakin toistaiseksi.
– Keskustelin joitakin vuosia sitten Erik Lindströmin kanssa uramme vaiheista. Hän totesi, että sinusta ei ehkä tullut Suomen parasta klarinetistia, eikä parasta dentistiä, mutta tuli ainakin maamme paras “klaridentisti”!
Jazzrytmien parhaat onnittelut ”Doctor Jazzille”!

DDT Jazzbandin 60-vuotisjuhlakonsertit la 13.10.2018 Aleksanterin teatterissa. Joitakin hajapaikkoja voi löytyä parvelta: Liput klo 14.00 ja klo 19.00.
Kokoonpano (kuva harjoituksista): Pentti Mutikainen (vas.) Antti Sarpila, Pekka Mesimäki, Raimo Näätänen, Fred Andersson, Riitta Paakki, Joonatan Rautio, Heikki Sandren (Thomas Rönnholmin tuuraaja), Annimaria Rinne ja Niklas Andersson. Kuvasta puuttuu Nalle Nyman
DDT Jazband 60v Party la 13.10. klo 21.45 Hietsun kauppahallissa, Pääsylipun hinta on 59€, sisältyy ruokatarjoilu ja live musiikki. Paikkavaraukset tästä.