DDT Jazzband lisäsi jälleen uuden pääkaupungin referenssilistaansa. Tällä kertaa matkan suuntana oli itä ja pääkaupungin nimi Moskova. Turnee liittyi Helsingin ja Moskovan väliseen “ystävyysvierailuun”, mukana matkalla olivat myös juniori-jääkiekkojoukkue, pop-yhtye ja muita kulttuurin edustajia. DDT oli saanut tilaisuutta varten vokaalista vahvistusta Ami Aspelundin muodossa.
Helsingin asemalle kokoontui siis varsin värikäs joukko tuona koleahkona huhtikuun päivänä. Lehdistö sekä TV olivat paikalla toivottamassa hyvää matkaa. DDT:n “ydinryhmä” joutuikin soittamaan TV-yleisölle lähtösävelet laiturilla jääkiekkojunnujen nahistellessa ympärillä. Pop-yhtye oli kannettu junaan jo aikaisemmin, joten heitä ei vilskeessä havaittu.
DDT siirtyi tämän jälkeen hyvässä järjestyksessä määrätietoisin askelin saunalämpöiseen Moskovan pikajunaan. Helsingin kaupunki oli ystävällisesti varannut DDT:lle ja jääkiekkojoukkueelle oman vaunun, joten urheiluhenki oli korkealla heti Hyvinkäältä eteenpäin. Neuvostoliittolaisen junahenkilökunnan iloksi järjestettiin jääkiekon ystävyysottelu vaunukäytävässä, mutta mitään ei onnistuttu rikkomaan.
Eipä aikaakaan, kun nälkä jo kurni kurkussa ja jätettyämme junnut jatkamaan ottelua lähdimme tutkailemaan, miten paikallinen Pectopah toimi. Sieltä sai paistettua rustokalaa, mineraalivettä ja armenialaista konjakkia, joka yhdistelmä tuntui maistuvan useimmille.
Ensimmäiseen varsinaiseen konserttiin kuuluisassa Estrad-teatterissa valmistauduimme huolella, ohjelmisto käytiin läpi useita kertoja päivän kuluessa. Moskovalaisyleisön tunnettu asiantuntemus sai DDT:n kerrankin ottamaan harjoitukset vakavasti. Mutta jälleen kerran kävi niin, että kun ohjaaja kysyi partituureja, meidän oli pakko esittää kirjava nipullinen erilaisia nuottimuistiinpanoja.
Ystävällisen yhteistoiminnan merkeissä päädyimme kuitenkin Fred Anderssonin tekemään “konserttireseptiin” tähän tyyliin: “Ensin kaksi krootusta kollektiivia (huom. terminologia), sitten klarinettisoolo, sitten trumpetti, kaksi krootusta pasuunasooloa, pianosoolo ja loppukolhoosit”, ohjaaja ymmärsi täysin.
Toisessa konsertissa Ami Aspelund´in “Puttin on the Ritz” oli melkoinen menestys samoin kuin muut kappaleet, vaikka olivatkin liian vähän harjoiteltuja. Aplodit kestivät tasan kuusi minuuttia 30 sekuntia, ilmeisesti jokin paikallinen normi sekin.
Viimeinen konsertti esitettiin Moskovan Ensimmäisen Kuulalaakeri-Tehtaan Kulttuurikeskuksen Suuressa Konserttisalissa. Väsymys alkoi jo vaivata ja laakerit kirskuen DDT vääntäytyi loistavaa “showmanship´iä” osoittaen Suuren Konserttisalin hehtaarin kokoiselle lavalle. Myös täällä DDT esitti suurella menestyksellä “Amerikan sorretun mustan väestön kansallismusiikista sovitetun marssin High Society”.
Viimeisenä päivänä oli sitten kiertoajelun aika. Käytössämme ollut GAZ -autobussi natisi liitoksissaan, kun DDT kamppeineen lastattiin sisään. Kiertoajelun aikana asiantunteva oppaamme oli saada pienen shokin, kun bussin takaosasta alkoi kuulua omituista ääntä. Bussin kuljettaja pysähtyi ja meni tottuneesti ulos tutkiakseen oliko auton perävälitykseen tullut vika. Mysteeri sai kuitenkin luonnollisen selityksen kun todettiin, että ääni olikin takapenkille nukahtaneen ddt-läisen kuorsausta. Lievästi loukkaantuneen oppaan johdolla jatkoimme tutkimusmatkailua, kunnes kotiinlähdön aika koitti.
Kuvat: DDT – Facebook ja juhlakirja
