Jukka Haavisto on suomalaisen jazz- ja populaarimusiikin arkistotoiminnan isä.
Haavisto oli mukana 1990 perustamassa Suomen Jazz- arkistoa, jonka ensimmäiset arkistoluovutukset tulivat häneltä itseltää. Mainosmies-muusikosta tuli 60- vuotiaana arkiston ensimmäinen johtaja.
Haaviston työura huipentui, kun arkisto laajentui Suomen Jazz & Pop Arkistoksi vuonna 1997.
Vielä eläkepäivinäänkin Haavisto on toiminut aktiivisesti jazz- ja populaarimusiikin kulttuuriperinnön vaalimiseksi. Kesäkuussa 2010 taitava jazzmuusikko järjesti lastensa kanssa 80-vuotispäivänsä kunniaksi juhlakonsertin. Syntymäpäivälahjoitukset hän pyysi osoittamaan Suomen Jazz & Pop Arkistolle ja sen tutkimustoimintaan. Jukka Haavisto ei ole ensimmäinen, joka on ymmärtänyt musiikkiperinteen säilytysarvon, mutta hän on ensimmäinen, joka ryhtyi sanoista tekoihin.
Suomen Jazz & Populaarimusiikin Arkiston Kannatusyhdistyksen 20-vuotisjuhla järjestetään Ravintola Laulumiehissä Helsingissä perjantaina 19.11.2010 kello 19. Juhlaillallisen lisäksi ohjelmassa on muun muassa kitaristi Esa Onttosen ja viulisti Ari Poutiaisen juhlasoitto. Loppuillasta lava on vapaa muille esityksille. Juhlan isäntänä toimii yhdistyksen hallituksen pj. Jaakko Harjula.
Illallislipun hinta 48 €. ilmoittautumiset JAPAn toimistoon info@jazzpoparkisto.net tai puh. 09 757 0040 viimeistään 11.11. mennessä.”