Röyhkeä ja anteeksipyytelemätön teos vangitsee kuulijansa – Kahdettatoista kertaa tänä vuonna jaetun Teosto-palkinnon sai Mikko Hassinen teoksistaan levyllä Elektro GT.
Teosto-palkinnon voittaja julkistettiin Musiikkitalossa 9. huhtikuuta. Tunnustuspalkinnon voittaja palkittiin 25 000 eurolla.
– Tekemisen ja sanomisen tarve on Mikko Hassisen levyllä vahvasti läsnä. Monipuolinen teos on täynnä rikkaita musiikillisia ideoita, joita virtuoosimaiset soittajat ovat päässeet toteuttamaan. Elektro GT on röyhkeä, anteeksipyytelemätön ja kuulijansa vangitseva kokonaisuus, palkintoraati totesi perusteluissaan.
Palkinnon saajan valitsi ehdokkaiden joukosta kolmihenkinen raati, johon kuuluivat Suomen Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen, RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller ja viime vuonna Teosto-palkinnolla palkittu Risto Ylihärsilä.
Palkintoraadin puheenjohtaja Päivi Kärkkäinen luonnehti tehtävää antoisaksi.
– Esiraati oli tehnyt erinomaista työtä ja valinnut mielenkiintoisen ja monipuolisen ehdokaslistan. Samalla esiraati tosin teki meidän työmme kovin hankalaksi, totesi Päivi Kärkkäinen.
– Raati oli yksimielinen. Erityistä painoa halusimme antaa Teosto-palkinnon kriteereille; rohkeudelle, omaperäisyydelle ja innovatiivisuudelle.
Hassisen mukaan jo pelkkä ehdokkuus tuntui palkinnolta.
– Moni aiemmista ehdokkaista ja palkituista on ollut itselleni inspiraation lähde ja on tähänastisen urani huippuhetkiä päästä tähän joukkoon mukaa”, sanoi Hassinen.
– Levyä tehdessäni kehittelin itselleni erilaisia tekotapaa muuttavia ajatusleikkejä tai ”pelejä”, joiden avulla toivoin välttäväni pahimmat sähköiseen jazziin liittyvät kliseet. On vaikea kuulostaa omaperäiseltä tai tehdä musiikkia muista poikkeavasti, mutta tarkoitus oli tehdä levy niin, että ainakin omiin korviin se kuulostaisi uudelta tai peräti aiemmin kuulemattomalta.
Palkintoehdokkaina kuusi teosta tai teoskokonaisuutta
Musiikkialan ammattilaisista koostuva esiraati oli valinnut tänä vuonna loppukilpailuun kuusi teosta tai teoskokonaisuutta. Palkintoehdokkaat olivat:
Perttu Haapanen: Compulsion Island
Perttu Haapasen (s. 1972) sävellys teoksella Compulsion Island
Matti Mikkola: Pepe & Saimaa
Matti Mikkolan (s. 1976) sävellykset ja sovitukset levyllä Pepe & Saimaa
Olavi Uusivirta: Ikuiset lapset
Olavi Uusivirran (s. 1983) sävellykset ja sanoitukset sekä Timo Kämäräisen, Jaakko Kämäräisen ja Olli Krogeruksen sovitukset levyllä Ikuiset lapset
Mikko Hassinen: Elektro GT
Mikko Hassisen (s. 1971) teokset levyllä Elektro GT
Tuomas Logrén: Yövesi
Tuomas Logrénin (s. 1976) sävellykset ja sovitukset levyllä Yövesi
Antti Paalanen: Meluta
Antti Paalasen (s. 1977) teokset levyllä Meluta
Teosto-palkinnolla palkitaan rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia teoksia
Teosto-palkinnolla musiikintekijät ja -kustantajat ovat nostaneet esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia kotimaisia sävelteoksia. Tänä vuonna tunnustuspalkinto jaettiin 12. kerran.
Palkinto jaetaan 1–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle, ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa. Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia, ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa.
Palkintoehdokkaat valitsi esiraati, johon kuuluivat tänä vuonna Uuden musiikin orkesteri UMOn vs. toimitusjohtaja Jutta Jaakkola, toimituspäällikkö Heta Hyttinen, toimittaja Mari Koppinen, toimittaja Pekka Laine, Suomen Kansallisoopperan yleisö- ja yhteiskuntavastuupäällikkö Lauri Pokkinen, toimittaja Kare Eskola sekä musiikintekijä Vilma Timonen.
Palkitut vuosittain 2014-2003
2014
Palkinnon saivat Risto Ylihärsilän sävellykset ja sanoitukset Risto-yhtyeen levyllä II.
2013
Palkinnon saivat Anna Erikssonin sävellykset ja sanoitukset levyllä Mana sekä Matthew Whittallin sävellys Dulcissima, clara, sonans.
2012
Palkinnon saivat Milla Viljamaan teokset levyllä Minne. Palkintosumma oli 25 000 euroa.
2011
Palkinto jaettiin kolmen teoksen tai teoskokonaisuuden kesken. Nämä olivat Sebastian Fagerlundin teos Ignite, Christel Sundbergin teokset Chisun levyllä Vapaa ja yksin sekä Wimme Saaren ja Tapani Rinteen teokset sekä Rinteen ja Tuomas Norvion sovitukset Wimme-yhtyeen levyllä Mun
2009
Palkinnon saivat puoliksi Magnus Lindbergin teos Graffiti sekä Jori Sjöroosin, Paula Vesalan ja Mira Luotin teokset levyllä Veden varaan.
2008
Palkinnon teoksista levyllä Loppuasukas saivat Asa ja albumin kappaleiden koko tekijäryhmä.
2007
Järjestyksessä viidennen Teosto-palkinnon saivat Jonna Tervomaan sanoitukset ja sävellykset sekä Jussi Jaakonahon sävellykset Tervomaan levyllä Parempi loppu sekä Olli Kortekankaan musiikki oopperassa Isän tyttö.
2006
Palkinto jaettiin Marzi Nymanin teoksille levyllä Marzi sekä Sampo Haapamäen teokselle Kirjo.
2005
Veli-Matti Puumalan pianokonsertto Seeds of Time sekä Tuomari Nurmion sävellykset ja Alamaailman vasarat -yhtyeen sovitukset Kinaporin kalifaatti -levyllä.
2004
Palkinto meni kahtia Jukka Tiensuun big band -teoksen Umorin sekä Ilmiliekki-kvartetin March of the Alpha Males -levyn teoskokonaisuuden kesken.
2003
Palkinto jaettiin kolmelle ja sen saivat Maija Vilkkumaan Ei, Kimmo Pohjosen Kalmuk ja Kimmo Hakolan Le Sacrifice.