– Sopeutumisvaikeuksia ei ole juuri ollut, koska olen ollut alalla pitkään ja Storyville oli jo ennestään tuttu. Kävimme ravintolan perustajan ja omistajan Jorma Railonkosken kanssa laajan keskustelun tulevasta ohjelmapolitiikasta ja sitä linjaa nyt vedetään.
– Työ tuntuu erittäin mielenkiintoiselta ja innostavalta. Juuri 20 vuoden iän saavuttanut Storyville on varsin haluttu keikkapaikka niin ulkomaisten kuin kotimaisten muusikkojen keskuudessa. Soittajatkin arvostavat ruuan korkeaa laatua, ystävällistä henkilökuntaa ja rentoa tunnelmaa.
– Tällä hetkellä tilanne kotimaan jazzrintamalla näyttäisi olevan menossa hieman parempaan suuntaan. Väkeä tuntuu liikkuvan nyt enemmän viikonloppuisin kuin vuosi sitten. Panostamme jatkossa myös arki-iltoina kansainvälisiin nimiin.
– Yritämme kehittää erikoisohjelmia kuten Suomen PerinneJazz ry:n tapahtumat ja Tribute-illat keskiviikkoisin. Kilpailu asiakkaista on kovaa ja täytyy olla ajan hermolla. Tässä on kyseessä monta aspektia; musiikillinen puoli eli viihtyminen ja hauskanpito, syöminen ja juominen sekä ystävien tapaaminen. Nämä kaikki täytyy saada synkkaamaan. Uskon, että laadukkaalle New Orleans -jazzille on vielä tilaa vaikka erilainen jazztarjonta on viime vuosina lisääntynyt melkoisesti.
– Meille on keväällä tulossa muun muassa ruotsalaisia kärkinimiä kuten Second Line Jazzband, Ulf Johansson Werren Dixie Nouveaux ja Jump 4 Joy sekä huippuvierailu USA:sta jazzlaulajatar Montenia säestäjänään Wade Mikkolan Trio.
Monipuolinen muusikko
Petteri Hasa on paljasjalkainen stadin kundi. Hänellä on vankka musiikillinen tausta. – Aloitin jo pikkupoikana klassisen pianon soitolla. Teini-iässä oli rockkarikausi. Sitten iski jazzkärpänen.
– Jouduin sattumalta swing-bändiin kitaristiksi. Henrik Jakobowskin vetämän kokoonpanon kanssa soitin 7 – 8 vuotta jopa 100 -200 keikkaa vuodessa kauppatorilla, kauppakeskuksissa ja erilaisia katusoittokeikkoja. Perus-standardit tulivat tutuksi.

– Ogelissa opiskelin pari vuotta bassonsoittoa ja treenasin rinnalla rumpuja. Rumpuopintoja täydensin vielä 1,5 vuotta Los Angelesissa. Vuodet 2001-2011 työskentelin keikkamuusikkona Virossa. Se oli hienoa aikaa. Suomessa keikoista 80 prosenttia oli leipätyötä; firmojen kokkareita, häitä, syntymäpäiväjuhlia ja 20 prosenttia kivoja keikkoja eli sitä musiikkia mitä halusin soittaa.
– Virossa oli päinvastoin. Suomessa on paljon hyvin koulutettuja nuoria rumpaleita ja vaikea saada töitä. Virossa taas rumpaleille oli hyvin työtilaisuuksia. Sain soittaa maan huippubändeissä parhaiden muusikoiden kanssa. Aluksi menin kokeilemaan vain vuodeksi, mutta se venyi kymmeneksi.
Perheen perustaminen ja lasten kouluikään tulo toivat Petteri Hasan Suomeen takaisin kaksi vuotta sitten. Vakituinen keikkailu on jäänyt vähemmälle, toistaiseksi. Storyvillen ohjelmapäällikön työn ohella Hasalla on myös muuta musiikkialaan liittyvää omaa yritystoimintaa.
Tarpeen mukaan Hasa hyppää “lauteille”. Perjantaina 22.2.2013 klo 23.00 hän tuuraa Storyvillessä New Orleans Rhythm Gangin ykkösrumpalia Thomas Rönnholmia. Vuonna 2010 koottu bändi on maamme parhaita NO -jazzia soittavia kokoonpanoja: Ilkka Virto (tp), Matti Iiramo (tbn), Birger Lindström (cl), Jukka Järvelä (bj), Robi de Godzinsky (p), Pekka Sarmanto (b) ja Petteri Hasa (dr).