Peltsix-yhtyeen ensitahdit lyötiin syksyllä 1988, kun haitaristi Pauli “Pale” Saarinen tutustui ravintola Kosmoksessa Martti Syrjän myötävaikutuksella näyttelijä Matti Pellonpäähän. Keväällä 1990 ilmestyi ensimmäinen single “Pakeliittia ja kuttaperkkaa”, joka kasvoi melkoiseksi hitiksi ja kulttibändin maine kasvoi nopeasti. Peltsixin lyriikoiden tarinoissa asui aitoa kapakoiden elämänvoimaa ja miehistä melankoliaa, herkempiä itsetunnustuksellisia rakkaustutkielmia, ja toisaalta myös rajua kantaaottavuutta esimerkiksi yhdistyvää Eurooppaa kohtaan.
Edesmennyt Matti Pellonpää (1951-1995) toimi yhtyeen pääasiallisena laulutulkitsijana ja sanoittajana. Sävellyksistä vastasivat Pale Saarinen, Kari Makkonen ja Jukka Haikonen. Peltsix julkaisi uransa aikana kaksi albumia ja yhtye muistetaan mm. biiseistä “Pakeliittia kuttaperkkaa”, “Lihaa ja leikkeleitä”, “Syöpäläisiä”, “Tärinää”, “Älä mulle” ja “Langetaan loveen”. Peltsix keikkaili aktiivisemmin vuosina 1990-92.
“Musiikki on helvetin vaikea ja vaativa väline, suosittelen jokaiselle naamanvääntäjälle, että ennen kuin rupeaa puhumaan hienoja asioita Shakespearen näytelmistä tai Stanislavskin teorioista, niin kokeilisi edes kerran mennä bändin kanssa lavalle.”
– Matti Pellonpää (Rumba 6/1993)
Peltsixin uravuosia ja musiikkia on tuotu esille Lauri Timosen toimittamassa “Lähikuvassa Matti Pellonpää” -kirjassa (Otava, 2009). Tänä vuonna Janne Kuusi ohjaa ja käsikirjoittaa Ylen tuottaman Matti Pellonpää -dokumenttielokuvan, johon Pale Saarinen säveltää ja sovittaa musiikin. Mm. elokuvanäytteiden ja haastattelujen lisäksi ääneen pääsee myös Peltsix-yhtye. Ensi-ilta on Matti Pellonpään 60v-syntymäpäivänä maaliskuussa 2011.
Peltsix: 1989-1995 Pikku juttu sadan vuoden päästä
Poko Rekords
PELTSIX 10
Julkaisu: 31.3. 2010