Classic Jazz ry on myöntänyt vuoden Louis Armstrong -palkinnon Puolustusvoimien Sotilassoittokunnille “Klassisen jazzin eteen tehdystä työstä Suomessa”. Palkinto luovutettiin 23.11.2010 Kaartin Soittokunnan Syyskonsertissa Finlandia-talolla.
Sen vastaanottivat Puolustusvoimien ylikapellimestari Elias Seppälä ja Kaartin Soittokunnan kapellimestari Raine Ampuja.

– Tänä vuonna 130-vuotisjuhlavuottaan viettävä Puolustusvoimien Sotilasmusiikki on tehnyt uraa uurtavaa työtä myös jazzmusiikin hyväksi kouluttamalla lukuisia puhaltajia ja rumpaleita maamme huippujazzbändeihin, perusteli Classic Jazz ry:n puheenjohtaja Harri Aavaharju palkinnon myöntämistä.
– Soitto-oppilaana muusikon perustaitoihin ovat olleet perehtymässä esimerkiksi Ossi Runne, Pertti Metsärinne, Mikko Virto, Timo Hytönen, Esa Koponen, Kassu Halonen, Heikki Viinamäki, Esko Heikkinen, Risto Salmi, Thomas Rönnholm, Jussi Harju ja Arto Lehtola.
Varusmiespalvelun aikana moni tuleva jazzmuusikko on saanut mahdollisuuden kehittää itseään Puolustusvoimien tasokkaissa big bandeissä. Heitä ovat muun muassa Marzi Nyman, Pekka Mesimäki, Petri Krzywacki, Antti Sarpila, Heikki Hänninen ja Harri Aavaharju.
Jazzin ja sotilasmusiikin ystäville ovat tuttuja myös svengaava MILJazz -kiertue, big bandien esiintymiset ja upea Hamina Tattoo. Vuosittain sotilassoittokunnat esiintyvät noin kahdessa tuhannessa tilaisuudessa.

Palkinnon luovuttivat Harri Aavaharju, Jukka Järvelä, Wade Mikkola ja Uriel Hylton. Louis Armstrong -palkintoon kuuluu kunniakirja, kiertopalkinto ja vanha 1 dollarin hopeakolikko vuodelta 1923.
Tähän mennessä palkinnon ovat saaneet seuraavat:1991 Jan Lindén, 1992 Pentti Lasanen, 1993 Erik Lindström, 1994 Nalle Nyman, 1995 Jukka Haavisto, 1996 Antti Sarpila, 1997 Unto Haapa-aho, 1998 Kalevi Viitamäki, 1999 Sven Nygård, 2000 Rick Wahlstein, 2001 perhe Brushane, 2002 Helena Siltala ja Johanna Iivanainen, 2003 Pekka Iiramo, 2004 Atro “Wade” Mikkola, 2005 Osku Rajala, 2006 Pentti Mutikainen, 2007 Jörgen Petersen, 2008 Fred Andersson ja 2009 Jorma Railonkoski.
Samassa tilaisuudessa Puolustusvoimien viestintäjohtaja Ossi Kervinen palkitsi Vuoden 2010 sotilasmuusikon, ylikersantti Mikko Suhosen. Katso Uutinen.