– Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsimme tänne. Jouduimme etsimään uuden paikan, kun Henrik II Pitäjänmäellä suljettiin helmikuun alussa. Ehdimme jammata siellä syyskuusta 2005 lähtien yli 50 kertaa. Etsiskelimme uutta paikkaa ja sitten rumpali Timo Valkamo antoi meille vinkin.

– Otimme yhteyttä toimitusjohtaja Ritva Öhmaniin ja selvisi, että hän on perinteisen jazzin ja swingin ystävä ja niinpä jatkamme nyt täällä. Lounas- ja musiikkiravintola BAR 52 sijaitsee Heikkiläntie 2:ssa entisen Ravintola Piafin tiloissa ja sen omistaa Pekka Levisalo. Kymmenen lauttasaarelaisvuotensa aikana BAR 52 on lunastanut paikkansa saaren ravintoloiden joukossa. Aiemmin ravintola toimi Fabianinkadulla.

Ravintolan musiikkianti on ollut tähän saakka POP – musiikkipainotteista ja laajeni nyt jazzin puolelle. DRB Swing Bandin Jamit järjestetään jatkossa joka kuukauden toinen tiistai klo 19.00-23.00. Ravintolan seiniä kiertävät nimikirjoituksin varustetut taiteilijoiden valokuvat sekä joukko valokuvia Helsingin olympialaisista. Ravintolan sisustuksen teemana on nimensä mukaisesti, vuosi 1952.

Avajaisiltana House Band DRB Swing Bandin lisäksi esiintyivät Alvi´s Dixie Stompers sekä Monday Session. DRB:n laulusolisti Anne Jääskeläinen onnistui mainiosti. Maestro Alvian Leppälän johtamat “tömistäjät” näyttivät olevan erinomaisessa vedossa. Orkesteri osallistuu Suomen edustajana 25.3 M/S Amorellalla pidettäviin Pohjoismaiden tradjazz-kilpailuihin.

Yleisöä avajaisjameihin oli tullut kolmisenkymmentä henkeä. BAR 52 avarat tilat ja hyvä akustiikka saivat kiitosta.
Tanssiseura Cometsin Petri Honkamaa ja Anna Schulman jivesivät vauhdikkaasti liukkaalla parketilla.
Mukana oli myös jamien tulevia vieraita. Bongasin illan mittaan ainakin Nikke Isomäen, Erkki Hurrin, Sven Nygårdin ja Timo Valkamon.