– Ensi vuosi tulee olemaan toiminnaltaan suurempi kuin tämä vuosi, jolloin aloitimme uusia toimia saadaksemme lisää jäsenistöä, nuoria mukaan ja näkyvyyttä toiminnalle! Alueellinen laajuus on konserttien suhteen Kuopio ja sen lähialueet, esitteli Tomi Kämäräinen yhdistyksen tavoitteita vuodelle 2023.

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous 23.11. valitsi Kämäräisen uudelleen puheenjohtajaksi. Hän työskentelee mm. Kuopion Konservatoriossa musiikkipedagogina ja on myös jazzrumpali sekä säveltäjä ja vetää omia kokoonpanoja.
– Pyrimme aktivoimaan jäseniä konsertteihin jakamalla heille konserteista tietoutta 4 kertaa vuodessa ilmestyvällä jäsentiedotteella. Markkinoimme tapahtumia mm. yhdistyksemme kotisivuilla ja Facebookissa.
Kämäräisen mukaan konserttien pääpaino on jazz- ja rytmimusiikissa, bluesin osuus tarjonnasta on noin neljännes. Konserttitoiminta rakentuu Suomen Jazzliiton kiertueiden ja oman tuotannon varaan. Vuosittain Jazzliitto tarjoaa yhdistyksellemme 4 kiertuebändiä.

– Yhdistys pyrkii itse tuottamaan omia tuotantoja 15–20 konserttia, kansainvälisiä esiintyjiä tulee kevätkaudelle Yhdysvalloista rumpali Joe Peri ja bluesartisti Kat Baloun.
– Olemme mukana järjestämässä Savonia AMK:n ja Konservatorion rytmimusiikin opiskelijoiden bändi-iltoja. Nuoret pyritään ottamaan huomioon järjestämällä vuosittain koululaisille konserttitilaisuuksia.
Kuopio Winter Jazz
– Helmikuussa järjestämme 2-päiväisen talvifestivaalin 22.–23.2. yhteistyössä Suomen PerinneJazz ry:n kanssa. Pääkonsertti ja musiikkineuvos Seppo Hovin yleisöluento pidetään upouusissa Taidelukio Lumitin tiloissa. Tapahtumassa esiintyvät Classic Jazz Society Quintet sekä Konservatorio Blues Band ja Savonia Jazz Band, joiden soittajat ovat em. laitosten opiskelijoita. Tapahtumaan sisältyy myös ilmainen jamikonsertti ravintola King´s Crownissa.

Kesälle 2023 kuopiolaisilla on suunnitteilla Jazz & Blues -festivaali. Se on ulkoilmatapahtuma Kallaveden äärellä. Siihen integroidaan mukaan laivaristeilyjä, joissa on tarjolla myös livemusiikkia. Festivaalin järjestämiseen on jo saatu rahoitusta Suomen Kulttuurirahastolta.
– Musiikkikulttuurin edistämiseksi Pohjois-Savossa, järjestämme myös bändikilpailuja jazz, funk ja blues musiikin ympärille. Voittaja pääsee esiintymään Kuopio Jazz & Blues festivaaleille. Haluamme näin houkutella nuoria tekemään enemmän omaa musiikkia ja opettaa heitä kuluttamaan musiikkia keikkojen merkeissä.

– Kesälle tulee myös ilmainen suvitapahtuma lapsiperheille ja paikallisille kulttuuritoimijoille. Suunnitteilla on perustoimintamme lisäksi 2–3 konsertin sarjan, jossa esiintyisi vain paikallisia muusikoita. Näin voimme tasa-arvoistaa keikkatoimintaamme entisestään PohjoisSavossa. Kun käytämme paikallisia muusikoita, syntyy päästöjä paljon vähemmän ja säästöä ilmastolle, Kämäräinen täydentää.