Amerikkalaiset dominoivat ylivoimaisesti Down Beatin kansainvälistä kriitikkoäänestystä, sillä yhdessäkäään sarjassa USA:n ulkopuolelta tullut artisti ei päässyt kärkeen. Tulos selittyy pitkälti siitä, että vaikka lehti kutsuu äänestystä kansainväliseksi, vain pieni osa äänestäneistä kriitikoista oli USA:n ulkopuolelta.
Hajasijoja saaneita eurooppalaisia muusikoita oli lähinnä Englannista. Ainoa äänestystuloksissa näkynyt pohjoismainen artisti oli Jan Garbarek, joka sopraanosaksofonistien sarjassa oli 11.
Eniten ykkössijoja sai totuttuun tapaan Maria Schneider, joka voitti sekä säveltäjien että sovittajien sarjan. Lisäksi hänen orkesterinsa äänestettiin ykköseksi isoissa orkestereissa.
Naismuusikot menestyivät muutenkin totuttua paremmin. Parhaaksi kitaristiksi valittiin Mary Halvorson ja lisäksi hänen albumiparinsa Amaryllis ja Belladonna valittiin vuoden albumiksi. Parhaaksi rumpaliksi valittiin Terri Lyne Carrington ja hänen Socal Science-kokoonpanonsa vuoden yhtyeeksi. Vuoden huilistiksi äänestettiin Nicole Mitchell. Sopraanosaksofonisarjan voitti Jane Ira Bloom. Vuoden viulistiksi valittiin Regina Carter. Sekalaisten soitinten sarjan puolestaan voitti konserttiharppua soittava Brandee Younger.
Hall of Fame-kunniagalleriaan valittiin tänä vuonna vuonna 2007 edesmennyt Alice Coltrane. Vuoden jazzartistiksi nousi ikinuori Charles Lloyd, joka voitti myös tenoristien sarjan.
Muut ykköseksi äänetetyt olivat:
trumpetti: Ambrose Akimusire
pasuuna; Michael Deane
alttosaksofoni: Immanuel Wilkins
baritonisaksofoni: Gary Smulyan
piano: Kenny Barron
kosketinsoittimet: Herbie Hancock
urut: Joey DeFrancesco
basso: Christian McBride
sähköbasso: Marcus Miller
vibrafoni: Joel Ross
laulajatar: Cécile McLorin Salvant
laulaja; Kurt Elling
Äänestyksen toisena osiona oli ns. nousevien tähtien Rising Star-äänestys, jossa kriitikot valitsivat mielestään lisää huomiota ansaitsevia nousussa olevia artisteja. Tässä äänestyksessä viime vuonna Mikko Innanen voitti baritonisaksofoniestien sarjan. Tänä vuonna Innasta ei paljoakaan äänestetty, vaan ainoa kärkikymmenikön suomalainen barskan soittaja viime vuotiseen tapaan oli Timo Lassy sijaluvulla 5. Tässä nousevien tähtien äänestykseksen tuloksissa näkynyt toinen suomalaisartisti oli tosin jo vuosikymmenien uran tehnyt kitaristi Raoul Björkenheim.