Kolmisenkymmentä aktiivista kuulijaa seurasi kiinnostuneena korokekeskustelua. Soundipaneelin puheenjohtajana oli muusikko ja studiomestari Suikki Jääskä. Seuraavassa muutamia päähavaintoja vilkkaasti käyneestä puheesta.
Keskustelupaneelin osallistujat olivat Piki Lappalainen (ääniteknikko), Kimmo Ahola (ääniteknikko), ja Antti Hynninen (muusikko). He edustivat laajaa käytännön tietämystä, mikä oli helppo kuulla kommenteista.
Keskustelu toi vääjäämättä esiin sen ikävän tosiasian, että muusikot tuntevat huonosti äänitekniikkaa ja akustiikkaa. Toisaalta miksaajat taas eivät tunne musiikkia riittävästi. Useat nimibänditkin lähtevät kiertueille – myös Jazzliiton kiertueille – vailla riittävää tuntemusta olosuhteista, salien akustiikasta, käytettävistä äänentoistolaitteista jne. Jotkut alan ristiriitaisuudet ovat vaikeita ymmärtää: kitaristilla voi olla vahvistimessa ja kitarassa rahaa kiinni yli 10.000 euroa, samalla kun laulusolisti tyytyy “satasen bingomikrofoniin”. Kumpi heistä on ammattimaisempi?
Keskustelua toisinaan tolkuttomaksi paisuneesta volyymin käytöstä on käyty Jazzrytmienkin sivuilla. Ja syytä onkin; jazzbändi ei ole rockyhtye. Äänialueen keinotekoinen venyttäminen (erityisesti bassoalueen laajentaminen) ei tuota lisäarvoa musiikille tai ilmaisulle – silti sitä tehdään jatkuvasti. Ja muusikot ovat tämän miksausproblematiikan edessä oudon välinpitämättömiä. Yleisö kuitenkin tuntee pettymystä, jos keikkatuotos jää laadultaan oleellisesti levyversiota heikommaksi.
Melko pitkälle kysymys on työnjaosta; muusikon perustehtävää on soittaa, miksaaja huolehtii äänen kuulumisesta, ja manageri siitä, että sali tai ravintola on loppuunmyyty. Monilla nimibändeilläkään ei ole omaa miksaajaa; esiintyminen oudossa paikassa tuntemattoman miksaajan kanssa on siis tuuripeliä.
Soundipuhe oli asiantuntevaa, aktiivista ja dynaamista. Sitä olisi mielellään kuunnellut enemmänkin, 1½ tuntia hurahti kuin siivillä. Musiikkioppilaitosten soisi omaksuvan aktiivisemman roolin suhteessa festivaaleihin ja tapahtumiin yleensä. Paneelikeskustelutkin ovat osa tätä. Esimerkiksi lääketieteellisessä tiedekunnassa kongresseihin osallistuminen katsotaan keskeiseksi osaksi tulevaan ammattiin valmistautumista. Musiikin opiskelijoita olisi velvoitettava osallistumaan konsertteihin ja keskusteluihin, ainakin kuuntelijana.
Nytkin keskustelun monet säikeet kytkeytyivät suorasanaisesti muusikon ja miksaajan koulutukseen. Saliäänikoulutuksen osalta ainakin Sibelius-Akatemia on järjestänyt jo hyvän aikaa kurssimuotoista koulutusta, mutta lisää tarvitaan. Miellyttävää oli havaita yleisössä paikallisten musiikkioppilaitosten opiskelijoita – enemmänkin tosin olisi sopinut saliin.
Soiva svengiluento innosti
Saksofonisti Jussi Kannaste ja kitaristi Sami Linna pitivät Jazzpäivien yhteydessä soivan luentosession jazzin soittamisesta. Luentoalustuksia ja musiikkianalyysejä havainnollistettiin soiton ja valmiiden nauhoitusten avulla. Pääluennoitsijaksi tilattu Jari Perkiömäki oli valitettavasti joutunut perumaan tulonsa, mutta kaksikko veti osuutensa ammattitaitoisesti, miellyttävästi ja vuorovaikutteisesti läpi.
Mitä jazz oikein on? Luennoitsijat illustroivat asian rytmin (svengin rakentaminen) ja harmonioiden kautta. Linna valotti erityisesti svengikysymystä Kannasteen keskittyessä erityisesti skaalakysymyksiin. Rytminen musiikin lähestyminen – fraseeraus ja fraasien jako, rytmisten jännitteiden luominen, pidätys/purkaus jne. – havainnollistettiin selkein musiikkinäyttein. Esimerkiksi miellyttävän laid back-tunnelman aikaansaaminen on varsin haasteellista. Frank Sinatran rentoutunut ja venyttelevä laulu oli tyylistä mitä havainnollisin lauluesimerkki (Hipanema).
Musiikin opiskelijan mielessä looginen epäjatkumo syntyy varsin nopeasti, kun musiikkia aletaan älyllistää liikaa – tulee eteen musiikkinäytteitä, joita teoria ei kykene enää selittämään. Ns. pystysuora sointuanalyysi sooloista voi nostaa esiin “väärien äänien” ongelman, mikä on lähinnä vain teoreettinen. Ainakaan sen varaan ei svengiä voi rakentaa.
Asteikkopohjainen lähestymistapa (modaalipohjaisten skaalojen hallinta) on tyypillistä jazzin opiskelulle, mutta liiallinen sitoutuminen sointukulkuun tekee solistin säestyksestä riippuvaiseksi tai hän on sen vietävissä.
-Käytännössä tämän pitäisi olla toisin päin, eli solisti luo jännitteitä ja on “ajajan paikalla”, Sami Linna muistuttaa.
Jazzin vieraaksi itselleen kokevat moittivat tänäänkin musiikkiamme sen “kummallisten äänten” takia. Nekin ovat aivan tavallisia ääniä, solisti vain ennakoi seuraavaan sointuun siirtymistä – tai siirtyy sieltä pois purkauksia viivästyttäen. Kirkkosävellajien doorisen asteikon laajentaminen kromaattiseksi demonstroi asiaa.
Keskittynyt musiikin kuuntelu on soittamista. Hyvää oppia antaa levytettyyn jazzin perehtyminen. Jazzin pedagoginen järjestelmä nimittäin hakee vasta muotoaan. Saatavilla on tietenkin jo runsaasti tietoa, mutta siihen on myös suhtauduttava kriittisesti, kuten luennoitsija muistuttivat.
Alan opintoihin seula on varsin tiukka; esimerkiksi Sibelius-Akatemiassa 135 pääsykokeisiin osallistuneesta seitsemän otettiin viime haussa sisään. Työntekoa siis vaaditaan ammattitaidon eteen.
-Huolestuttavaa on erityisesti vaskisoittimien tilanne, niihin ei tahdo enää löytyä soittajia. Mm. oppilaitoksen big band alkaa olla vaarassa tällaisen kehityksen takia, Kannaste sanoo.
Juniorien big bandit ja soittokunnat ovat edelleen tärkeitä kasvualustoja tuleville muusikoille.
Soiva luento oli hyvin vuorovaikutteinen synnyttäen vilkasta keskustelua. Erinomainen asia, että paneeleita ja opetusklinikoita järjestetään Jazzpäivien yhteydessä. Luennoitsijoiden tärkeilemätön ja nuorekas esitystapa innosti myös. Kulttuurin tuottajakoulutuksen opettaja Päivi Alaniska Seinäjoen ammattikorkeakoululta toi kulttuurintuottajaopiskelijoita paikalle.
-Tällainen koulutusmuoto on äärimmäisen tärkeä; opiskelijan on omaksuttava ammattitaitoja, mutta samalla ammatti-identiteetin on kasvettava ja vahvistuttava, kokenut opettaja sanoo.
Sibelius-Akatemia on hänellekin tuttu laitos. Vakiintuneet nimet, kuten Kannaste ja Linna, antavat opiskelijoille uutta ideaa ja vahvistavat ammatillista itseluottamusta. Kulttuurintuotannon näkökulmasta on hyvin tärkeää lisätä musiikkialan, ja erityisesti rytmimusiikin tuntemusta. Tässä olisi mietittävää muillekin taidealan oppilaitoksille.
Valtakunnallisten Jazzpäivien ohjelmaa:
Jazzseminaari perjantaina 19.11 Rytmikorjaamolla. Soundipaneelin puheenjohtajana Suikki Jääskä. Osllistujat:
Piki Lappalainen, Kimmo Ahola, Antti Hynninen.
Soivan luennon luennoitsijoina Jussi Kannaste ja Sami Linna.
