Helsingin kaupunginmuseo ja Teosto keräävät loka-marraskuussa 2012 yhdessä Suomen Jazz & Pop Arkiston (JAPA) kanssa tietoa ja kuvia Helsingin treenikämpistä, paikoista, joissa musiikkiyhtyeet ovat harjoitelleet ennen ja nyt.
Verkkokyselyitä on kaksi:
Kaupunginmuseon ja Jazz & Pop Arkiston Helsingin treenikämpät ennen -kyselyssä kootaan muistoja ja kuvia musiikin tekemisen arjesta, harjoittelemisesta, takavuosina. Tämän kyselyn vastaukset tallennetaan Suomen Jazz & Pop Arkistoon tutkimusaineistoksi. Kuvat kopioidaan Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin ja niitä käytetään tulevissa näyttelyissä ja julkaisuissa. Kaupunginmuseo kokoaa monipuolisesti Helsingin musiikkielämään liittyvää aineistoa vuonna 2015 avautuvaan näyttelyyn, joka käsittelee helsinkiläisten suhdetta musiikkiin.
Teosto taas haluaa Helsingin treenikämpät nyt -kyselyllä selvittää, kuinka erilaisissa oloissa musiikkia Helsingissä nykyään treenataan ja mitä ammattimuusikot ja harrastajat treenikämpältä toivovat. Tämä kysely on pilotti Teoston hankkeessa, jolla halutaan saada tarkempia tietoja musiikin tekemisen ehdoista Suomen suurissa kaupungeissa. Näin selvitetään, millainen vaikutus harjoitustiloilla on musiikin tekemiseen ja miten laadukkaiden treenikämppien tarjontaa lisäämällä voitaisiin vahvistaa musiikinharrastusta ruohonjuuritasolla sekä luoda uusia menestystarinoita.
Kysely jatkuu 30.11.2012 asti, johon mennessä vastanneet osallistuvat konserttilippujen, kirjojen ja levyjen arvontaan.
Treenikämppiä koskevia kuvia, videoita ja äänitteitä voi kaupunginmuseon lisäksi lähettää JAPAan.
Helsingin treenikämpät ennen -kysely
www.helsinginkaupunginmuseo.fi/treenikampatennen
Helsingin treenikämpät nyt -kysely
www.teosto.fi/treenikampatnyt
Lisätietoja hankkeesta:
Helsingin kaupunginmuseo: tutkija Aki Pohjankyrö puh. 09 3106 4693 tai aki.pohjankyro@hel.fi
Teosto: tutkija Turo Pekari puh. 09 681 011 tai turo.pekari@teosto.fi
Suomen Jazz & Pop Arkisto: arkistonjohtaja Janne Mäkelä puh. 09 757 0040 tai janne@jazzpoparkisto.net
Lisäksi JAPA ja Teosto etsivät yhteistyökumppaneita hankkeen levittämiseksi muihin kaupunkeihin.
Treenikämppiä tutkitaan myös Vantaalla
Aihe on esillä myös Vantaan kaupunginmuseossa, jossa on meneillään laaja dokumentointiprojekti vantaalaisista rockbändeistä 1960-luvulta 2010-luvulle. Rock´n Vantaa -hanke tähtää näyttelyyn vuonna 2014.
www.vantaa.fi/fi/kulttuuri/museot/_kaupunginmuseo/ajankohtaista/