Teos on laaja-alainen katsaus 30-vuotiaasta festivaalista. IBBF:n pitkäaikaisen toiminnanjohtajan Hannu Hokkasen kirjoittama 348-sivuinen teos kuvailee tarkasti festivaalin tapahtumavuosia aina niitä edeltäneistä musiikkikursseista lähtien nykypäivään.
Imatra Big Band Festival syntyi vuonna 1983 big band -muusikkojen kesäkurssin yhteyteen. Vuosien saatossa Imatran festivaalilla on vieraillut yli 700 eri kokoonpanoa ja noin 8 300 yksittäistä muusikkoa. Kirja sisältää mm. kattavat vuosittaiset esiintyjäluettelot, ohjelmistot ja kertomuksia useiden artistien edesottamuksista Imatralla .
Teokseen on kirjattu tarkasti myös kunkin tapahtumavuoden erityispiirteet, kävijämäärät, taloudellinen onnistuminen, järjestetyt kilpailut ja järjestelykoneisto musiikkikursseja myöten. Kerrontaa on elävöitetty lukuisilla henkilökommenteilla, otteilla median tekemistä konserttikritiikeistä sekä noin 200:lla valokuvalla.
IBBF:n hallituksen valtuuttamana teoksen työstämistä on valvonut IBBF:n kunniapuheenjohtajan Harri Nykäsen johtama toimikunta. Kirjaa myydään IBBF:n toimistossa ja Imatran kirjakaupoissa hintaan 49 €/kpl. Hankkimalla juhlateoksen ostaja tukee niin suomalaisen kevyen musiikin kuin imatralaisen kulttuuritapahtuman dokumentointia jälkipolville.
Teoksen kirjoittaja Hannu Hokkanen on ollut mukana festivaalin järjestelykoneistossa vuodesta 1987 lähtien. Vuosina 1997-2007 ja loppuvuodesta 2009 alkuvuoteen 2011 hän oli IBBF:n toiminnanjohtajana. Näin kirjoittaja on ollut 25 vuoden ajan keskeisellä näköalapaikalla kokemassa henkilökohtaisesti festivaalin tapahtumat ja järjestelyt.