Gramexin hallitus päätti kokouksessaan 2.11.1981 perustaa Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus -nimisen erillisen toimintayksikön jatkamaan ja tehostamaan yhdistyksen 1970-luvulla aloittamaa kotimaisen esittävän säveltaiteen edistämistoimintaa.
Edistämiskeskus perustettiin aluksi kolmen vuoden kokeilukaudeksi. Ensimmäisinä vuosina toiminta oli hyvin pienimuotoista. Varsinaisesti toiminta alkoi syksyllä 1983, kun keskukselle palkattiin ensimmäinen toimihenkilö. ESEKistä kehittyi merkittävin yksityisellä rahalla toimiva musiikin edistäjä Suomessa. Edistämistoiminta rahoitetaan pääasiassa yksityisin tekijänoikeusvaroin. Toiminnan piiriin kuuluvat kaikki musiikin lajit, ja se painottuu rahoituspohjasta johtuen ammattimaiseen tekemiseen.
“Olemassaolonsa aikana ESEK on tukenut kotimaista esittävää säveltaidetta sen eri muodoissa lähes 48 miljoonalla eurolla ja tukipäätöksiä on tehty noin 17.000”, kertoo ESEKin toiminnanjohtaja Leena Hirvonen.
ESEK vietti vuosipäivänsä työn merkeissä. ESEK on viime vuosina edistänyt kotimaista esittävää säveltaidetta noin 2 miljoonalla eurolla vuodessa. Tukea myönnetään äänitteiden tekoon, elävän musiikin tilaisuuksien järjestämiseen, vientiin ja markkinointiin, esiintymismatkoihin sekä taiteilijoiden työskentelytueksi.
Gramex on Suomen suurin musiikkialan tekijänoikeusjärjestö, joka edustaa yli 45.000 kotimaista muusikkoa ja tuottajaa ja tekee yhteistyötä yli 30.000 musiikin käyttäjän kanssa.