Suomen PerinneJazz ry:n kiertopalkinto ”China Boy”, musta kornetti luovutettiin 28.9 Helsingissä Sture 21 jameissa Birger´s Ragtime Bandille. Alvi Leppälän lahjoittama hieno seinätaulu kiertää sopivalla aikavälillä ansioituneiden perinnejazzareiden keskuudessa. Aiemmin se on ollut mm. DRB Swing Bandin, The Swing Machinen ja Monday Sessionin hallussa.
Palkinnon ensimmäinen saaja DRB:n Jaakko Rinne kertoi luovutustilaisuudessa palkinnon historiasta: – Alvi´s Dixie Stompersien kornetisti Cajus ”Pricken” Lindroth oli ostanut Otaniemen teekkareilta kiinalaisen Parot-kornetin. Soitin oli puolivalmis hiomaton kappale, jonka Lindroth viritti taitavana nikkarina soittokuntoon. Alvi Leppälä yhdisti insinööriosaamisensa ja taiteellisen lahjakkuutensa; tuloksena oli puualustalle kiinnitetty komea musta kornetti, ”China Boy”.
Birger Lindström (s. 1947) on siviiliammatiltaan kemisti. Hän kiinnostui jazzista 1950- ja 60-lukujen taitteessa, jolloin Euroopassa elettiin suurta dixieboomia. – Aloitin esiintymiset jo oppikoulussa ja perustin oman bändin heti kun olin saanut klarinetin. Meillä oli aika paljon tanssikeikkoja, ei vain kouluissa, vaan myös monissa tanssipaikoissa Läntisellä Uudellamaalla.

– Bändillä ei oikeastaan ollut nimeä, vain ”Lindströmin orkesteri”. Soitimme niin paljon jazzia kuin vain yleisö kesti. Loput olivat sitten valssia, tangoa, jenkkaa yms. Tämä orkesteri lopetettiin kun pääsin ylioppilaaksi ja lähdin Turkuun opiskelemaan syksyllä 1967.
– Siellä perustin Philip Hedlundin kanssa bändin, jonka nimi oli ”Svin för pärlor jazzband” eli suomeksi ”Sikoja helmille”. Keikkoja oli paljon erilaisissa opiskelijapaikoissa sekä Suomessa, Ruotsissa että Norjassa.
Birger Lindström muutti vuonna 1982 Lundiin ja kokosi siellä jälleen bändin nimeltä ”Groveyard Groovers Jazz Band ”.
– Ruotsissa soitimme opiskelijapaikoissa, mutta oli myös muita keikkoja jazzfestivaaleilla sekä erilaisilla jazzklubeilla kuten Stampenilla Tukholmassa, Jazzhusetilla Göteborgissa, Hot House-klubilla Malmössä. Bändi voitti Ruotsin mestaruuden (Swedish Open i Gladjazz) vuonna 1987. Edellisenä vuonna Birger Lindström sai solistipalkinnon samassa kilpailussa.
– Palasin Suomeen vuonna 2000 ja vähitellen löysin uusia soittokavereita. Olin mukana Alvi’s Dixie Stomperseissa. Kuuluin kolme vuotta Old Time Jazz Bandiin. Olen vieläkin mukana Reine Rimónin bändeissä Hot Papas ja Creole Kings, Gregg Staffordin Helsinki Jazzhoundeissa, Wendell Bruniouksen New Orleans Jazz Ensemblessä sekä New Orleans Rhythm Gangissa.

Keväällä 2011 Lindström perusti oman bändin; Birger’s Ragtime Band. Siitä on muodostunut yksi perinteisen jazzin kärkikokoonpanoistamme.
BRB on esiintynyt kaikilla tärkeillä perinnejazzia soittavilla areenoilla ja festivaaleilla kuten Pori Jazz, Baltic Jazz, Kaamos jazz ja Otava Jazz sekä Ruotsissa Hällevikin ja Askersundin festivaalit.
Birger´s Ragtime Band: Birger Lindström (leader, cl), Robert de Godzinsky (pno, voc), Pekka Sarmanto (b), Jukka Järvelä (bjo), Sven-Erik Krogius (dr washboard) ja Charlotta Kerbs (voc),