Kilpailuun hyväksytyt hakijat pääsevät laulamaan biisin tai pari biisiä yhdelle keikalle, illan huippubändin kanssa. Jokaisen illan vierailevista laulajista, eli kilpailijoista, valitsee raati yhden joka saa pisteitä finaalikarsintaan. Finaali lauletaan keskiviikkona 5.6.2013 Helsingissä.
Big Jam-kilpailun voittaja matkustaa elokuussa Hollywodiin tekemään omaa sinkkua maailman popmusiikin eliittiin kuuluvien muusikoiden kanssa.
Projekti tehdään nyt toista kertaa, ja Big Jam 2012 kilpailun voittaja, porilainen Heta Halonen julkaisee singlensä 29.1. “Tough Love” -nimisellä singlellä musisoivat mm Jennifer Lopezin, Lady Gagan ja Celine Dionin takana takana työskennelleet Erik Arvinder ja Jeanette Olsson.
Big Jam on suomalainen kilpauluformaatti jonka on luonut Tukholmassa asusteleva musiikkituottaja ja biisintekijä Jan Simons. Tulevan vuoden aikana kilpailu löytää tiensä myös muualle Euroopassa, seuraavana vuorossa Ruotsi, elokuusta 2013 lähtien
Hakuaika 14.2.2013 asti.
Lisätiedot: www.bigjam.fi