Fred Andersson on soittanut klarinettia ja jazzia jo viidenkymmenen vuoden ajan. Tunnetuin kokoonpano on DDT Jazzband, joka juhli viisikymppisiään muutama viikko sitten loppuunmyydyssä Finlandia-talossa.
Fred Andersson on DDT Jazzbandin perustajajäsen ja vaikuttaa edelleen vahvalla otteella sen toimintaan ja ohjelmistovalintaan. Hänen klarinettisoundinsa on jäljittelemätön. Vahva vibrato on itseopiskelun ja tuhansien soittotuntien tulos.
Fred Andersson on luottosoittaja, joka saapuu aina paikalle, kun tarvitaan hyvää muusikkoa. Hänellä on myös omaa nimeään, yhdessä Nalle Nymanin kanssa kantava pikkukokoonpano.
Fred Andersson itse kertoi, että uran tiukimpia paikkoja oli vuonna 1962 DDT Jazzbandin soittaessa aloituskokoonpanona ennen Louis Armstrongin orkesteria. Armstrong huomasi, että pojat hieman hermoilivat ja tarjosi torvikotelostaan rohkaisua.
Palkinto luovutettiin Fred Anderssonille Storyvillessä pidetyn konsertin yhteydessä. Hän soitti upeat soolot mm. kappaleisiin CC Rider ja The World Is Waiting For The Sunrise