Yli 50 vuotta kestäneen uransa aikana Suomen tuotteliaimmaksi studiomuusikoksi tullut kitaristi Heikki Laurila kuoli 86-vuotiaana 9. helmikuuta Nizzassa, jossa hänellä oli koti vuodesta 2000 lähtien. Lukuisten kapellimestareiden luottosoittajana ollut Laurila oli mukana yli 7 000 levytetyllä kappaleella.
Levytysten lisäksi Laurila soitti paljon myös radio- ja televisio-ohjelmissa sekä teki myös elokuvamusiikkia. Tuolla alueella hän oli kuuluvimmillaan Uuno Turhapuro-elokuvissa, joissa hänen efektilaitteilla luomansa äänet olivat oleellinen osa Uuno-filmien äänimaisemaa. Niinpä Laurila tarvittiinkin jokaiseen Turhapuro-elokuvaan.
Kouvolasta kotoisin olleen keikkamuusikkona aloittaneen Laurilan studioura alkoi 1960-luvun alussa ja nopeasti hänestä tuli kaikkien tuolloisten levy-yhtiöiden sessioissaan käyttämä muusikko teknisen osaamisensa sekä nopean ja joustavan omaksumiskykynsä ansiosta.
Haastatteluissa Laurila onkin korostanut näitä ominaisuuksia menestyksekkään studiouran edellytyksinä.
Hänen mielestään studiomuusikon on syytä unohtaa omat musiikilliset mieltymyksensä.
”Studiossa on tärkeintä kunnioittaa biisin olemusta ja sovittajan näkemystä sekä toteuttaa hänen ajatuksensa mahdollisimman hyvin”, Laurila sanoi Ylen haastattelussa 2017. Hänet tunnettiinkin korkeasta työmoraalistaan.
Hän oli hyvin laaja-alainen soittaja pystyen soittamaan uskottavasti hyvin erityylistä musiikkia humpasta iskelmien, lattareiden, viihteen ja jazzin kautta konserttimusiikkiin asti. Tämä laaja-alaisuus tuli hyvin näkyviin Laurilan omissa nimissään tekemillä instrumentaalilevyillä, joita kertyi useiden albumien verran.
Kitaran lisäksi hallitsi muitakin muitakin kielisoittimia soittaen esimerkiksi mandolinia useissa levytyksissä. Vuotta ennen lopettamistaan hän sai Pro Finlandia-mitalin 1999.
Viimeisen levytyssessionsa hän teki syksyllä 2000 Eino Grönin kanssa. Tuon äänityksen jälkeen hän ei kertomansa mukaan enää kitaraa koskaan soittanut.
