Trumpetisti Heikki Rosendahl menehtyi kaatumisesta johtuneisiin komplikaatioihin sairaalassa joulupäivänä 2022.
Minua pyydettiin kirjoittamaan muistokirjoitus. Tehtävä on erittäin vaativa. En halua tehdä tavanomaista kirjoitusta, sillä ei ollut Heikkikään tavanomainen. Pitää välttää ylisanoja, superlatiiveja, liiallista tunteilua, mutta helppoa se ei ole. Tunsin Heikin yli 60 vuotta. Siihen aikaan mahtuu monia tunteita, sattumia, kohtaloa ja syvää ystävyyttä.
Heikki syntyi Sippolassa 1934 ja eli suurimman ajan Inkeroisissa.
Hiljaisuus, Il Silenzio, Heikki Rosendahl, trumpetti
Monet muistavat varmasti Heikin yhtyeen maineteot 1950-luvulla: Suomen mestaruus, lukuisia radionauhoja, konsertteja, levytyksiä. Il Silenzio lienee kohtuullinen menestystarina. Eniten annan arvoa hänen jazztulkinnoilleen, muun muassa kaksi raitaa Esa Pethmanin levyllä kertovat tarkasta harkinnasta, pitkistä puntaroinneista. Säveltulvaa on vältetty ja harkittu. Erilaisuudessaan ainutkertainen.
Juuri kun maailman portit olivat avautumassa, sattui vakava auto-onnettomuus 17.6.1966. Seitsemän viikkoa tajuttomana ja sen jälkeen armoton treenaaminen ja selviytyminen voittajaksi. Kaikki oli aloitettava alusta. Se ei ollut helppoa. Heikille tyypillinen sitkeys ja pitkäjänteisyys nostivat hänet kohti uusia haasteita.
Heikki oli aina innokas jammaaja, missä jazz soi, siellä oli Heikki trumpetteineen.
Kouvolan ja Kotkan jazznuoriso sai häneltä paljon vaikutteita. Hänen oppejaan olivat soolon kehittely, punninta, kannattaa kuunnella paljon. “Jos hönkäiset kaasu pohjassa sooloon, ei sitä sitten enää kehitetä ja kasvateta.”
Heikki jaksoi myös innostaa nuoria muusikoita positiivisella palautteellaan. Heikin harjoituskuri oli esimerkillinen. Kaksi kertaa päivässä hän kapusi alakerran varastokoppiin “corno” kainalossa. Kaksi tunnin harjoitussettiä pitää miehen kunnossa.
Heikin motto oli: “Jos olet päivän soittamatta, huomaat heti. Jos olet kaksi päivää soittamatta, kaverit huomaavat. Kolmannen päivän jälkeen kaikki huomaavat!”
“Kun olin murrosiässä,” Heikki sanoi: “Kuule, jos meinaat oppia soittamaan, niin mene treenaamaan silloin kun muut kaverit menevät baariin!”
Rosendahlit muuttivat Kotkaan 2008, mutta kävivät säännöllisesti Inkeroisten Musiikkiyhdistyksen orkesterin harjoituksissa. Raija-vaimo, taitava viulisti, toimi ko. orkesterin konserttimestarina jo 1960-luvulla. Rakkaus kotiseutuun ja orkesteriin kesti aina rekisteröinnin viralliseen purkamiseen asti. Meidän piti yhdessä olla viimeisessä harjoituksessa itsenäisyyspäivän jälkeen. Suunnitelmissa oli myös soolo-osuus Ola Tynnilän tammikuisessa muistokonsertissa, toisin kuitenkin kävi.
Heikki Rosendahlille myönnettiin ansioistaan taiteilijaeläke vuonna 1994.
Heikkiä jäävät kaipaamaan ja muistamaan vaimo Raija sekä pojat Harri ja Jarmo perheineen sekä soittajaveljien lukuisa joukko.
Mestari on poissa, mutta muisto elää!
Risto Pellava
ystävä ja oppipoika
