Yksi menneiden vuosien tunnetuimmista jazzpersoonista, viimeisimmät elinvuotensa TaavettiSwingiä edustanut, Jazzrytmien pitkäaikainen kirjoittaja Jussi ”Kulkija” Korhonen nukkui pois keskuudestamme 28.5.2022 Etelä-Karjalan keskussairaalassa koronan nujertamana.
Jussi Antero Korhonen syntyi 28.11.1936 Kouvolassa, kymmenen vuotta ennen velipoikaansa, edesmennyttä Jazzrytmien valokuvaaja Matti Korhosta. Jussi aloitti koulunsa Kymissä, kirjoitti ylioppilaaksi Kuusankoskella, josta opinnot jatkuivat Helsingin yliopistoon, josta irtosi Suomen kielen maisterin paperit.
Jussin työuraan kuului alussa suvun perinteen myötä työt postissa, josta ura jatkui Postisäästöpankkiin / Postipankkiin markkinoinnin, koulutuksen ja tiedottamisen parissa. Jussi toimi mm. pankin erilaisten juhlien, avajaisten yms seremoniamestarina eri puolilla Suomea. Eläkkeelle siirtyminen tapahtui Olarin Postipankinjohtajan toimesta.
Jazz-swingkärpänen puraisi Jussia jo koulupoikana radio Amerikan äänen ja Radio Luxemburgin myötä. Mutta vasta 1990-luvulla hän intoutui olemaan ”täysillä” jazzin pyörteissä.
Pääkaupunkiseudulle Jussi toimi legendaaristen VPK:n jamien toisena isäntänä Aaro Söderbergin rinnalla vuodesta 1992 alkaen. Tuo pesti kesti parikymmentä vuotta.

Jussi oli myös tuttu naama muusikoiden perinteisillä keskiviikkokahveilla eli kaffilajengin tilaisuuksissa vuodesta 1993 lähtien, vaikkei hän soittanut mitään instrumenttia. Kahvittelun lomassa Jussi imi sisäänsä tuhottoman määrän tietoa vanhoilta soittajilta, jota hyödynsi sittemmin Jazzrytmien sivuilla vaikkapa pakinoissaan: Palasia kulkijan päiväkirjasta (1996 – 2008).
Velipoika Matti kameroineen kulki uskollisesti mukana aina kun se vain oli mahdollista. Niinpä parivaljakko Korhonen tallensikin yhdessä ja erikseen mahtavan määrän suomalaista jazzhistoriaa kaiken kansan nähtäväksi.
Eläköidyttyään Korhoset asettuivat Luumäen Taavettiin, jossa he aloittivat kahvikonserttien sarjan vuonna 2000 , oli selvää, että ensimmäinen orkesteri (Mika Huusari, Heikki Kauppinen ja Erkki Siikasaari) tuli Kotkasta. Näin veljekset valoivat perustan, jolla syntyi jämerä Kotka – Taavetti jazz-akseli.
Veljekset Korhosten valtakunnallisesti näkyvin aikaansaannos on Taavetin Vallijamit, jotka perinteisessä kesäkonsertissaan Taavetin linnoituksen muurien suojassa tarjoilevat väkevän, mutta samalla viihdyttävän jazzannoksen tänä kesänä 16.7. jo 19 kerran.
Jussi Korhonen ei tullut suurelle yleisölle tutuksi kasvoksi, mutta hänen tekonsa jazzin kulisseissa tiedettiin ja niitä arvostettiin suuresti. Iso jazzhistoriallinen tietopankki siirtyi unholaan hänen poismenonsa johdosta.
Kulkijan maallinen taival on päättynyt. Lepää rauhassa.
– –
.