- Kuopio on kasvava kaupunki ja kulttuurin tarjontaa tarvitaan koko ajan enemmän. Kuopio Jazz & Blues ry jatkaa toimintaansa edelleen...
Lue lisääKimmo Miettisen tuore kirja sisältää aikalaiskohtaamisia legendaarisen hämeenlinnalaismuusikon ja viihdeartistin Irwin Goodmanin kanssa. Siis kansan itsensä kertomia tarinoita – koettuja,...
Lue lisääBlues kantautui Eurooppaan 1960-luvulla pääasiassa Englannin kautta, ja sitä kautta myös Suomeen. British Blues Boomin airuen rooli siunaantui Lontoossa eritoten...
Lue lisääSeppo Hanste on pyyteettömästi julistanut jo vuosia jazzin ilosanomaa. Sepon kokoamaa jazzkalenteria on julkaistu myös täällä jazzrytmien sivuilla ja se...
Lue lisääJazzkärpänen pisti minuun 1950-luvun lopulla Joensuun Lyseolla. Musiikin opettajamme Pentti ”Äry” Paalanen oli aikaansa edellä ja järjesti koululle YLEn silloisen...
Lue lisääSuomen PerinneJazz ry (SPJ) on päivittänyt kotisivunsa, www.perinnejazz.fi. Vuonna 2012 perustettu yhdistys vaalii perinteistä svengaavaa jazzia ja edistää siihen liittyvää...
Lue lisääOlen nähnyt näistä elokuvista vain trailerit, mutta pakko niistä on silti kirjoittaa ja eihän sitä tiedä vaikka ne joskus jostain...
Lue lisääSointi Jazz Orchestran kolmas studioalbumi Saarnaaja juhlistaa orkesterin viisivuotista taivalta Suomen big band maailmassa. Samalla se on kunnianosoitus saksofonisti ja huilisti Juhani Aaltoselle. Viisivuotisjuhlakonsertti...
Lue lisääVireästi toimiva Vantaa Jazzyhdistys ry juhli 13.10 Vernissassa 100 -vuotiasta Suomea julkaisemalla yhdistyksen historiasta kertovan Juhlakirjan sekä Pekka Leimu Swingtetin...
Lue lisääPost-jazz-yhtye VIRTA julkaisee uuden albumin joulukuun alussa. HURMOS-niminen pitkäsoitto on liki 50-minuuttinen seitsemästä elektro-akustisesta kappaleesta koostuva kokonaisuus, jonka julkaisee Svart Records. Vaikuttavista live-esiintymisistään tunnettu...
Lue lisääKTM Stefan Kajanus on nimitetty Gramexin ja Teoston yhteisyrityksen GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 16.5. Stefan Kajanus (44)...
Lue lisääSuomalaisen Big Band -messun kantaesitys on su 20.3 klo 14.00 Temppelinaukion kirkossa. Yhteislaulua säestää ja messun esittää Tapiola Big Band...
Lue lisääMikä yhdistää Marilyn Monroeta, Ohukaista ja Paksukaista, Elvistä, George Harrisonia ja Jarmo Julkusta. Kaikki ovat esiintyneet julkisesti soittaen pienen kitaran...
Lue lisääVuonna 2010 perustettu Koko Jazz Club on Helsingin ainoa täysin taiteelliselta pohjalta toimiva jazzklubi. KokoTeatterin hellässä huomassa toimivalla klubilla on...
Lue lisääKitaristi ja säveltäjä Jake Hertzog on etukäteen yksi kiinnostavimpia solistivieraita Salo International Jazzfestivalin ohjelmistossa tänä vuonna. Hän kävi Suomessa vuosi...
Lue lisääKotkan Kaupunginteatterin syysohjelmistossa on kertomus unelmista, ystävyydestä, rakkaudesta ja ennen kaikkea musiikista! Pekka Mandartin ja Sami Keski-Vähälän käsikirjoittama musikaali Keisarikunta...
Lue lisääBaltimoresta Yhdysvalloista kotoisin oleva etnomusikologi, tutkija, muusikko ja tuottaja Ian Nagoski esitti aikansa kokeellista musiikkia. Se ei kuitenkaan saanut siinä...
Lue lisääUMOn jazzmatineakonserteissa tammikuun viimeisellä viikolla syvennyttiin amerikkalaisen säveltäjä/sovittaja Bob Brookmeyerin tuotantoon. Produktion kapellimestarina toimi Kari Heinilä, jonka kanssa keskusteltiin tiiviin...
Lue lisääTampereella TR1 Taidehallissa on esillä Miles Davisin näyttely 11.1. – 16.2.2014. Näyttelyssä on hänen maalauksiaan ja piirroksiaan sekä kuvamateriaalia muusikkouran...
Lue lisääIlmavoimien Big Band on järjestänyt konsertteja ns. AALTO -sarjana Jyväskylässä, Aalto-salille saapui esiintymään perjantaina 24.10.2013 myös Jyväskylä Big Band. Big...
Lue lisääSuomessa on useita tasokkaita acapella-lauluyhtyeitä, joista jo 1990-luvulta lähtien toiminut Fork on näyttävään show-painotteiseen tyyliin suuntautunut. Forkin ansiot on noteerattu...
Lue lisääTurun jazzelämän menestystarinaa alettiin kirjoittaa kuusi ja puoli vuotta sitten, kun Jussi Lehtinen sattui kotikulmillaan keskelle elokuvateatteri Dianan kaluston uloskantoa.
Lue lisääFrank McCourtin maailmankuulu romaani Seitsemännen portaan enkeli on kiitetty mestarityö, joka siirtyi ensimmäistä kertaa teatterin lavalle Hämeenlinnan kaupunginteatterissa, Hannu Matti...
Lue lisääKeski-Suomen Popjazzopisto avasi syyskauden viime viikon tiistaina järjestäen tyylikkään, lämminhenkisen ja hauskan iltatapahtuman pihapiirissä, opiston tontilla, Jyväskylän keskustassa.
Lue lisääIlkka Kuusiston Taipaleenjoki-ooppera on ollut kolme vuotta Ilmajoen musiikkijuhlien päänumero. Riipaiseva teos pohjautuu runoilija Yrjö Jylhän (1903-1956) sotakokemuksiin.
Lue lisää© 2022 Jazzrytmit - Vuodesta 1994. ISSN 1798-0607
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-advertisement | 1 year | Set by the GDPR Cookie Consent plugin, this cookie is used to record the user consent for the cookies in the "Advertisement" category . |
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
CookieLawInfoConsent | 1 year | Records the default button state of the corresponding category & the status of CCPA. It works only in coordination with the primary cookie. |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
CONSENT | 2 years | YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data. |
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
VISITOR_INFO1_LIVE | 5 months 27 days | A cookie set by YouTube to measure bandwidth that determines whether the user gets the new or old player interface. |
YSC | session | YSC cookie is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos on Youtube pages. |
yt-remote-connected-devices | never | YouTube sets this cookie to store the video preferences of the user using embedded YouTube video. |
yt-remote-device-id | never | YouTube sets this cookie to store the video preferences of the user using embedded YouTube video. |
yt.innertube::nextId | never | This cookie, set by YouTube, registers a unique ID to store data on what videos from YouTube the user has seen. |
yt.innertube::requests | never | This cookie, set by YouTube, registers a unique ID to store data on what videos from YouTube the user has seen. |
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
jnews_view_counter_visits[0] | 1 day | No description |