Saḱari Kukko

RockAdillo records, ZENCD 2128

Vanhuus ei tule yksinään, taivasten valtakunta lähenee.
Kun viimeksi arvostelin Sakari Kukon virsimusiikkia ja tulin lopputulokseen, että Sakari on rehellinen ja vaatimaton maan matonen petun ja virsien maasta. Talikko pystyyn paskakasaan, katse taivaan tähtösiin ja lakki pois päästä.
Nyt ollaan urbanisoitu. Tie Sotkamon ja Kuhmon rajamailta on käynyt viimemainitun kirkolle sekä paikalliseen äänitysstudioon. Ennen äänityksiä on liene nautittu kuitenkin kuhmolaista herkkua, rönttöstä, että on päästy vireeseen…
Samuli Mikkonen on osalla raidoista isä kanttoorina Kuhmon kirkon uruissa. Ei ole soitto mahtavaa kuten Bachilla aikoinaan. Nöyrää otetta, suorastaan kunnioittavaa nöyryyttä… liekö äänikerrat sitten sanelevat rajojaan. No ehkä parempi näin, sillä saatanallisella urkujen pauhulla on peloteltu niin Kainuun katajaista kansaa kuin muutakin tasavaltaa kautta ajan syrjän. Nyt Mikkonen suorastaan kamarijazzaa Kuhmon kirkon puhkupilleillä. Mielenkiintoista. Sinänsä.
Jos Mikkonen on urkuparven kuningas, Kukko lurittelee saksipiipustaan koraalin kiemuroita, virsikirjan viisauksia kirkkosalin alakerrassa käyttäen suuremmoisen hallin akustiikan hienosti hyväkseen. Kuhmotalon Kari Pulkkinen osaa kirkon äänitysniksit klassisemmalta puolelta menneiden vuosien kokemuksella. Kukko parantaa otettaan levyllä raitojen lisääntyessä. Huilu realisoi herran paimenten paimenhuilujen soinnit. Syvä seesteisyys täyttää kuulijan mielen. Urkutaustojen normaalista poikkeavat soundit ja rytmiikka täydentävät tunnelmaa. Ollanko lähellä jazzihmisen taivasta? Mene ja tiedä…
Mutta mitä ihmettä??? Kanteleen räyhäävät sävelet lisättynä eksoottisellä vimpain kokelmalla särkee tunnelman. Sheila Surbanin vieraskielinen laulu yhtyy tähän kannelfoniaan. Ok. Sopii, sopii. Ja kun Sakari itse vielä saksofonioi kappaleen My Kantele (Kanteleeni = Mun kanteleeni kauniimmin….), on tästä Kreeta Haapasalon sävellyksestä tehty jälleen yksi populistisempi versio; jazzina. Eikä mikään huono sellainen, vaikka kappaleen aloitus hieman järkyttikin.
No show Kukko jatkuu ja seuraavilla raidoilla Surban on mukana lapsenomaisine äänineen. Pehmeän kauniisti. Kukon soitin arsenaali työstää taustalla kuin Laitilan konepaja, harvaan ja äänekkäästi. Kun joukkoon lisätään vielä sähköä ja kaikua niin saadaan aikaan kirkkomusiikkia, joka lipsahtaa hieman kornin huumorin puolelle. Tarkoitan tällä korníudella äitini Liinu-tätiä, joka kaikissa hautajaisissa kimotti virret ylitse muiden äänien sellaisella tatsilla, että se rupesi meitä pojan koltiaisia tosissaan naurattamaan. Minusta jopa näytti että esim. ukin arkkukin katafalkilla hieman hytkyi… niinkuin hänen suuri vatsansa monien muiden hautajaisissa veljensä vaimon laulua kuunnellessa.
No se oli meidän sukua, nyt edetään Kukon sukukunnan seurassa. Nämä studiosoitantona tehdyt raidat toimivat ihan mukavasti. Ja antavat levylle kansainvälistä tuulahdusta. Itse olisin ehkä kuitenkin kunnellut mieluummin Mikkosen urkulointia, mutta hyvä lopputulos näinkin. Jollainlailla kevyempi ja iloisempi (ei siis enää naurettavampi). Eli tätä levyä ei ilmeisesti soiteta leastadiolaisten seuroissa ja suvijuhlissa.
Kun kanttori-Kukko kajauttaa loppulauluksi Vimpelin Väinämöisen Jeesus 12-vuotisna temppelissä on tämä oopus, Soi kiitos, nipussa.
Hyvin moniulotteisena ja kameleonttimaisena koko levyllisestä on vaikea saada otetta, vaan se pitää viipaloida sopiviin suupaloihin, jolloin se toimii oivasti. Myös kuulijan vastaaottokyvyn suvaitsevuudella on merkityksenssä, sillä nyt liikutaan erilaisen hengellisen kiitoksen mukana, vaikka suurin osa kappaleista on Herran lapsille tuttuja. Mutta erilaisuus sopivina annoksina on myös nykyaikaisen hengellisen elämän suunta. Elämän virta.
Minulle, lapsuuden liki Rauhanyhdistystä asuneelle tämä oli yhdenlainen raikastus. Ihan kuin Sisu -pastilli ennen ensi suudelmaa. Eli lopputuloksena suhteellisen seestynyt mieli, jossa musiikilliset nyanssit loksahtelivat mukavasti kohdilleen.
Seuraavan kerran, kun liikun Kuhmon suuntaan, ilmoitan Kukoille etukäteen, että olen tulossa. Sitten voimme pitää yhdessä vaikkapa kunnon seurat… he soittavat ja minä puhun! (OR)

Samuli Mikkonen; Kuhmon kirkon urut
Sheila Surban; laulu
Sakari Kukko; saksofonit, huilut, piano, sähköpiano, harmooni, hanuri, kanteleet, gu cheng, kitara, gopi yantra, sähkötambura, syntetisaattoribasso, lyömäsoittimet (udu, darbuka, burmalaiset gongit, tiibettiläinen huhmar jne) sekä laulu

Äänitetty Kuhmon kirkossa 11.-13.4.2007. Äänittäjä Kari Pulkkinen
Sekä Wermaatti-studiolla Kuhmossa 12.4.2007 – 21.10.2008. Äänittäjä Sakari Kukko, assistentti Sheila Surban

1. Oi kiitos – Soi kiitos 3:26
2. Kiitoksen nöyrän sulle 3:44
3. Ken kielin voisi kuvaella 2:24
4. Kiitos olkoon 3:42
5. Sarmis 8:02
6. My Kantele 4:46
7. Taivaan Kellot 1:55
8. Siipirikkolintu 2:15
9. Ah johto Herran on parhain 3:06
10. As The Deer 3:44
11. Yahweh, You Are Near 3:16
12. God Rest You Merry, Gentlemen 1:56
13. Jeesus 12 -vuotisna Temppelissä 3:25