Blood Moon
Eclipse Records, ECD-201991
Olen aikoinani syönyt Varangerin jazzfestareilla Vesisaaressa valaanlihastroganoffia, jota oli tarjolla festariteltalla. Ja pirun maittavaahan tuo oli… En oikein osannut kuvitella, kuinka todella isosta merenelävästä moinen makuelämys oli paloiteltu. En vaikka olin nähnyt kuvia ja dokumentteja niiden pyydystämisestä… nykyisin aikalailla kielletystä toiminnasta.
Moisten jättiläisten massiivinen liikehdintä ja arvokkuus loiskahtavat oivasti esiin levyn ensimmäisellä raidalla, jossa Anni Elifin sello maalaa alkuun puhallin- ja elektroniikkataustalle valaiden verkkaista olotilaa. Arvokkaan majesteetillista uiskentelua meressä.
Annin vokalisointi luo lisää mystisen sinistä olotilaa näiden valtaisien eläinten maailmassa. Ihmispolo alkaa tuntemaan itsensä hyvin, hyvin pieneksi sulavasti liikkuvien nisäkäsmaailman jättiläisten rinnalla. Niiden selän sieraimista uloshengittäessä nousevat vesisuihkut luovat omanlaisen illuusionsa. Valaiden äänimaailma vie kuulijat omaan atmosfääriinsä.
Rauhaisan leppeää ja kelluvaa liven ja ektroniikan symbioosia.
Kakkosraidan liike alkaa kumeudella, johon yhtyy kaikuisan sointuva kellomainen kilkahtelu ja Anni Elifin rauhaisa laulullinen kerronta. Päälle kaatuu vahva puhallin- ja elektroniikka maailma. Kaikessa monitahokkuudessaan, kuitenkin melodisesti. Hitaasti vaippaansa kietoen.
Yhä enemmän voimistuva soitinarsenaalin jylinä taustoituttaa soolosoittimen kauniin melodista sävelkulkua. Sävelkulkua joka kuihtuu taustoinen jonnekin.
Kolmannella raidalla siirrytään ”karvaooppelin” maailmaan eli tutkailemaan hevosen pintaa. Tämä räväkän ravin jälkeinen hikinen karvakalvo kumisee sitä taputellessa. Akti täytyy tehdä hevosen sivulta, ettei taputeltava astu ”vahingossa”, kuten armeijan vanhat kaakit aikoinaan, taputtelijan jalan päälle tai potkaise takajaloillaan häntä tallin takaseinään.
Väliin taputellaan näemmä herkemmällekin alueelle, sillä toimintaan tulee lisätempperamenttia. Mutta kaikesta soitinarsenaalista huolimatta riimu pitää suuren eläimen aloillaan.
Hitaan aistikkaan ja tutkiskeleva puhaltimien ja elektroniikan päälle kuuluvat Louhivuoren loihtimat taputusten kumahdukset että rumpuarsenaalin tahdittamat ravilähtömuistelot. Kuten Annin mystinen, tallille tuoksuva vokalisointi.
Mystisyys jatkuu myös seuraavalla raidalla, jossa sielu pyrkii irti kehosta. Johonkin ei mihinkään. Annin rauhaisana lauluna ja elektron avaruuskaikuisina ääninä puhaltimien myötä. Leijutaanko jossain eli ei. Vai ollaanko vai eikö olla. Livenä vaiko ei…
Seuraavalla raidalla jatkuu edellisen raidan elementointi. Sielu. Tuo koskettelematon kappale, jonka tartuntapinta on tarttumaton. Niin nytkin. Lämpimän lyhyt henkäys tuntemattomaan.
Sitten samoillaan muurahaispesän uumenissa. Siellä syvällä, josta karhut ja muut elävät himoittevat suihinsa muurahaiskuningatarta munineen ja toukkineen. Äänimaailma seurailee tätä lisääntymisen ja julmuuden maailmaa. Kuningatar synnyttää, synnyttää ja synnyttää lisää sukupolvia, joista pääosa koiraspuolisista toukista joutuu sen omaksi ruoaksi.
Väkevän mystistä improa, jonka jopa pelottava melankolia puhaltimineen ja urunomaisine taustoineen kertoo pesän pimeyden uumenen elämästä ja kuolemasta.
Pimeyden draaman jälkeen lähdetään kauas avaruuteen. Kohteena 1262 valovuoden päässä oleva Orionin vyön itäinen tähti, sininen ylijättiläinen Alnitak.
Matka on pitkä eikä tähteä näy. Puhallinarsenaali luo epätodellista, etsivää improa. Avaruuden rajattomuutta ja älyllisen tajunnallisuuden rajapintaa raastaen. Sumuun kytkeytyvä määränpää on siellä jossain odottamassa. Matkan toivottomuus purkautuu hetkellisesti Lyytisen räjähtävään saksofonipyrskäykseen.
Finaalikappaleessa avaruusseikkailu jatkuu. Kohde vain muuttuu 23 valovuotta lähempänä olevaksi Mintakaksi, Orionin vyön oikeanpuolimmaiseksi tähdeksi. Tai oikeammin kaksoistähdeksi.
Pohjaton avaruuden hämmentävä olotila jatkuu entista mystisempänä huokuen huilumaista onttoutta. Tunnetilaa, jossa improvisoitu soiton orpous unohtaa hetkittäin joukkutoverit ja leijuu yksin tyhjyyden keskellä vaihtuen sopraanimaiseen kosketuskulmaan.
Ei yhtään mitään. Ei missään…
Blood Moon on hieno näyte siitä, mitä kahden lähtökohdiltaan aivan eri suunnista tulevan, luomisvoimaisen ja rohkeasti musiikin virtaan heittäytyvän yhtyeen yhteistyöstä voi syntyä.
Levykokonaisuus on erinomaisen maukasta liveimprovisointia. Hienoa tunnetilojen ja olomuotojen luontia. Erilaisten tunneaktien maalailua.
Hienosäikeistä, mutta äärimmäisen vahvaa elektroniikaan ja puhaltimien yhteistyötä. Sähkön ja livesoiton symbioosia. Elifin äänirepertoaarin loistokkaalla ulosannilla.
Kokonaisuus, jonka luominen liveimprona tuntuu käsittämättömältä. Ympärivöivä imperiumi puristuu soiton myötä levyraidoille. Niin eläinmaailman jättiläisistä kuin pienistä luonnon kekoasujista… aina valovuosien avaruusetäisyyksiin.
Koskettavia tunnetiloja luovaa, leijuvaa mietiskelyä. Väkevän pysäyttävää ja itseensä liimaavaa äänimaailmaa. Seikkailu, joka antaa itsekullekin mahdollisuuden tarkistaa tulevaisuutensa äärirajoja.
Kahden erilaisen orkesterikokokonaisuuden saumaton yhdyntä… täydellisen toteutuksen klimaksiin.
Pysähtykää toviksi ja kuunnelkaa tämä levy ilman ennakkoasennetta että yli-ihmisyyttä ja sen turhaa materiaa… (OR)
Elifantree
Anni Elif voice, cello, shaker, aqua drum, Pauli Lyytinen tenor and soprano saxophone, electric wind instrument, live effects, drum machine, Olavi Louhivuori drums, percussions
Tölöläb
Taavi Oramo live electronics, Antti Salovaara bassoon, Turkka Inkilä flute, shakuhachi, live electronics, Saku Mattila oboe
Recorded and mixed by Joonas Saikkonen
Mastered by Petter Eriksson at Studio Korpen
Master cutting by Andreas Lubich at Loop-O
1. Great whales 7:50
2. Motion 6:53
3. Horsehead Nebula 8:53
4. Out of body 5:26
5. Sielu 1:16
6. Queen Ant 3:24
7. Alnitak 5:46
8. Mintaka 5:54
All music improvised by Elifantree and Tölöläb at Our Festival 2018.
