Xantone Blacq vastasi suomalaisryhmineen Salo Jazzin makeimmasta groove-kontribuutiosta. Annostelua ei Bar & Grill Rikalan lavalla edes yritetty säästellä. Yhtyeen musiikki oli tiukkaa funk- ja soulvääntöä, jossa oli myös lattarivaikutteita ja sooloimprovisoinneissa myös innostavia jazzelementtejä. Miellyttävä, suorastaan sydämellinen lontoolaismuusikko löi itsensä läpi Amy Winehousen yhtyeessä. Todellinen yleisön viihdyttäjä oli monipuolinen ja rento showmies.
Dame Amyn ennenaikaisen kuoleman jälkeen Blacq on luonut uraa kosketinsoittajana, laulajana ja lauluntekijänä. Xantone on esittänyt musiikkiaan eri estradeilla ympäri Eurooppaa ja julkaissut jo kaksi soololevyäkin (Revelation; To the Heavens & Beyond.
Hän on vieraillut Suomessa aiemmin UMO:n solistina. Jazzelementtejä löytyy enemmän maestron levytetystä tuotannosta mm. puhaltimien ansiosta.
Xantone on tulkitseva laulaja ja käyttää volyymia taiten ja harkiten. Vahvasti Stevie Wonder-tyylinen vokalisti hyödyntää taitavasti ylärekisteriä.
Pianistina hän ei tavoitellut virtuositeettia, mutta hoiti säestyksen mallikkaasti. Samalla hän jakeli tottuneesti ohjeita muusikoille ja yleisöllekin, laulun lomassa. Keyboard pelkkien rumpujen kanssa kolahti kuin mieletön.
Tiukkaa poljentoa
Teräväaksenttinen funky irtosi suomalaistriolta helpon tuntuisesti. Xantonen yhtye koostui totisista tekijöistä: Aki Haaralaja Heikki Laine (Q-Continuum, Paleface) sekä Suomessa kolme vuotta asunut rumpali Kari Paavola.
Illan ohjelma oli pääasiallisesti Xantonen käsialaa, sisältäen silti muutaman funk-klassikon. Yhtyeen vetävä lattari- ja soulmusa rohkaisi yleisöä tanssimaankin.
Jämäkkä bassosoundi olisi vielä hyötynyt tyylilajiin istuvasta slap-tekniikasta tai plektrasoitosta.
Kitaralla aksenttien viljely oli taitavaa, sammutetuilla kielillä soitto hillitöntä! Stax -kitaristien tapaan sahaavaa komppia oli paljosti, toisaalta rauhallisissa balladeissa myös mestarillista viivyttelyä delayn ja sormivibraaton keinoin.
Kumu drums sopi erinomaisesti bändin outputiin, Kari Paavolaeli hellittämättä ja vahvasti mukana setin alusta loppuun. Rumpusoolo huopanuijilla oli tyylilajiin nähden jo lähes ennenkuulumatonta, mutta kulki käsittämättömän hyvin. Kaksi isoa tomia ja kaksi virveliä oli merkillinen apparaatti, mutta sekin toimi mainiosti. Välillä lähestyttiin jo suorastaan ainutlaatuista Motown -soundia.
Toisen jakson käynnistänyt Braziloli riehakasta sambaa, mutta sekin Xantonen tapaan modifioituna, ei siis alkuperäisessä merkityksessä. Ehkä pikemmin hieman kuin Doobie Brothersien Rio. Beatles -bravuuri Drive my caroli hurjin versio tuosta mainiosta biisistä ikinä.
Musiikillista pilailua, hyvällä tavalla, oli kautta linjan, kuten parodiointia Stingin kustannuksella (Englishman in New York) tai kantrihölkkää kesken kaiken. Taitavaa ja hyvällä maulla veisteltyä huumoria riitti ja groove -ilta Salossa oli mitä nautinnollisin.
Salo Jazz 2018, Bar & Grill Rikala perjantaina 28.9.2018
Xantone Blacq – laulu ja kosketinsoittimet; Aki Haarala – kitara; Kari Paavola – rummut; Heikki Laine – bassokitara
