Vaikka 24. helmikuuta 2018 on Viron tasavallan virallinen 100-vuotispäivä, niin juhlallisuuksia vietetään koko vuoden ajan jatkuen 2. helmikuuta 2020 saakka, jolloin on takana tasan sata vuotta Tarton rauhansopimuksen allekirjoittamisesta. Tämän juhlavuoden kunniaksi Lokkilavalla vietettiin virolaisten iltaa kolmen eri kokoonpanon voimin. Iltapäivän vaihtuessa illan puolelle lavalla aloitti Kadri Voorand & Mihkel Mälgand Duo. Molemmat ovat käyneet Pori Jazzeilla ennenkin. Hyvässä muistissa on varmaan monille Kadrin huikea esiintyminen vuonna 2016 Antinkadun ”Suomi Areena -lavalla” kvartettinsa kanssa.
Kadri Voorand on virolainen laulaja, pianisti ja säveltäjä. Vuonna 2017 hänet palkittiin Estonian Music Awards -tapahtumassa vuoden naisartistina ja hänen Armupurjus-levynsä vuoden jazz-albumina.
Yli 80 albumilla esiintynyt Mihkel Mälgand puolestaan on yksi Viron parhaista basisteista. Vuonna 2018 hänet palkittiin vuoden parhaana virolaisena jazz-muusikkona. Heidän virolaisiin runoihin ja Voorandin teksteihin sävelletty musiikkinsa jättää paljon tilaa improvisaatiolle.
Kadri aloitti varsin ronskilla äänen käytöllä tehostaen sitä rankalla viulun revittelyllä, mihin Mihkel vastasi työstämällä bassoa jousella ja taputtelemalla basson kaikukoppaa. Seurasi syviä henkäilyjä ja sanatonta ”duduttelua”. Siitä avautui salaisuuden verho paikkoihin, missä kuljettiin kierrellen. ”Hello this sunny town, nyt aika pysäytetään”. Hitaasti ”huh huh huu, Nothing Goes Wrong”
Siitä esitys jatkui hetken eestinkielisellä runoudella ja vaihtui Emile Dickinson runoon ”valitsee sielu seuransa”. Ding dang dong, Kadri kertoi ihailleensa nuorena tyttönä 1990-luvun lopulla artistia (nimen hän jätti arvailujen varaan), joka sitten osoittautui mieheksi. Se oli ilmeinen pettymys, mutta aiheesta syntyi voimakkaita hengähdyksiä sisältänyt laulu, ”kukaan ei välitä meistä”.
Siitä matka jatkui uudella laululla, minkä sisältö muodostui ajatuksesta ”olet ikuisesti nuori, mutta minä olen vanheneva lapsi”. ”Musiikki on minun ystäväni”, sanoi Kadri. Mikhel vaihtoi kontrabasson sähköbassoon ja sen jälkeen Kadri lauloi yhden rakkauslaulun Dear Old Friend Of Mine. Lopussa syntyi vielä kova taistelu siitä, kumpi pystyy saamaan aikaiseksi matalimman äänen. Tästä syntyikin hauska otatus, todellista iloista sekoilua. Sen aikana käytiin tosi alhaalla, basson äänirekisterin äärirajoilla, mutta loppujen lopuksi epäselväksi jäi, kumpi tämän ”matsin” voitti.
Elektroniset lisälaitteet ja niiden hyväksikäyttö äänen kierrätyksessä ja tuotossa toimivat valtavana kaikupohjana, mikä kiiri ympäriinsä pauhaavan soonisena vyörynä. Voimakas eläytyminen, tunnelataus, äänen hetkessä improvisoitu käyttö ja niiden yhtenäinen purkautuminen fyysisenä liikkeenä ja eleinä räiskyväksi teatteridraamaksi oli mielikuvituksellisen uskomatonta taidetta. Kaikesta näki miten Kadri laittaa aina kaiken peliin, mitään ei tehdä puolinaisesti halpana viihteenä.
Kadri on eläytyvä taiteilija, joka osaa heittäytyä esityksiinsä voimallisesti, mutta samalla luontevasti. Äänen käyttö on jotain aivan uskomatonta, se täytyy kokea ja olla mukana live-tilanteessa, muuten sitä ei voi kuvitella olevan olemassa. Tiistainen esitys tuntui olevan kokonaan hetkessä luotua improvisaatiota, ei valmiiksi mietittyä, siltä se ainakin tuntui. Toki hän on viimeisen 10 vuoden aikana ehtinyt valmistella aina uutta materiaalia, mikä on muuttanut muotoaan ajan mukana. Näillä eväillä se saattaa onnistuakin.
Oli miten oli, Kadrin ja Mihkelin yhteistyö oli nautittavaa kuunneltavaa. Kadrilla on taskussaan useita erilaisia produktioita, joten esityksistä löytyy aina jotain uutta. Olen kuullut Kadrin esityksiä moninaisia kertoja ja voin sanoa, että jos haluaa kuulla jotain poikkeavaa ja valloittavan hämmästyttävää musiikkiesitystä, niin aina tilaisuuden tullen Kadria ei kannata jättää väliin.
Esitys päättyi hauskasti, kun Kadri manipuloi oman äänensä lapsen ääneksi kiitellen yleisöä ja toivottaen kaikille hyvää kesän jatkoa.
Joel Remmel Trio jatkoi
Ensi vuonna 30 täyttävä pianisti-säveltäjä Joel Remmel on kuulunut jo vuosikausia eestiläisen jazzin kirkkaimpiin nuoriin tähtiin ja hän on johtanut Joel Remmel Trioa vuodesta 2011 lähtien. Samana vuonna hänet valittiin Eestin “The Young Jazz Talent” -palkinnon saajaksi. Hän oli kauden 2013–2014 jäsenenä European Jazz Orchestrassa esiintyen yhtyeen mukana kahdeksassa eri Euroopan maassa. Hän on myös yksi suositun Carrot Lights jazz/pop/impro -kokoonpanon perustajista ja johtajista. Hänen kanssaan triossa soittivat tämän vuoden Pori Jazzeilla alusta asti urakoinut basisti Heikko Remmel ja rumpali Ramuel Tafenau.
Joel Remmel on itse määritellyt sävellystyönsä pohjaksi kauneuden etsimisen kaikissa sen olomuodoissa. Musiikin syvällinen tunne ja kaiken elollisen kunnioittaminen tuntui myös trion työskentelyssä.
Sävellykset olivat tosiaan hyvin seesteisiä. Niistä huokui harras tunnelma, mistä pidettiin kiinni koko esityksen ajan. Tällainen kliininen puhtaus ja erinomainen tekninen taitavuus ei kylläkään kolahda omalla kohdallani ja soiton aikana alkoikin unikuorma painaa.
Toki siinä osittain oli syynä edeltäneiden neljän illan esitysten seuraaminen aina aamuyön pikkutunneille asti.
Tähän mennessä Joel Remmel Trio on julkaissut kolme albumia, joiden sisällöstä rakentui myös illan esitys. Kuulimme 7 kappaletta, joiden mukana oli yksi uusi kappale Sharp. Mukana oli myös yksi Heikkon sävellys Emptyness, muut olivat Joelin käsialaa. Ainoastaan viimeiseksi esitetty Blues For East erosi soitetusta linjasta selkeästi. Siinä oli rehevää rytmikkyyttä ja rentoa menoa.
Ilta päättyi instrumentaalirockiin
The Beatlesin, The Rolling Stonesin ja Radioheadin musiikkia rakastavan kitaristi Erki Pärnojan johtama viisihenkinen Efterglow julkaisi ensimmäisen albuminsa viime vuonna. Selkeästi oman linjansa valinnut yhtye pysyi tiukasti instrumentaalirockin vaikutuspiirissä. Yhtyeen musiikillinen sisältö syntyy Pärnojan säveltämistä ääniraidoista kuvitteellisiin elokuviin, joista uhkui jonkinasteinen unenomainen salaperäisyys.
Soitossa olin havaitsevinaan, että Pärnoja oli syvästi vihkiytynyt valitsemaan linjaansa. Jossain määrin tuli mieleen 1960-luku ja silloin vahvasti esillä olleet suositut rautalankayhtyeet. Erona ehkä voisi olla, että silloin ryhmät olivat hyvin suoraviivaisia, kitarasta tuli se ääni mikä tuli. Efterglow puolestaan oli ottanut mukaan nykyajan lisätehosteet, joissa taustaa voidaan luoda osin koneellisesti.
Yhtyeen musiikki voi kuunnella tästä https://soundcloud.com/erki-parnoja/sets/efterglow-album
Pori Jazz 2018 tiistai 17.7.2018
Lokkilava: 18:00 Voorand & Mälgand Duo, 19.00 Joel Remmel Trio, 21.00 Erki Pärnoja Efterglow
