Tampere Jazz Happening avautui perinteiseen tapaan pyhäinpäivän viikonloppua edeltäneenä torstaina 1.11. 37. kerran Pakkahuoneen Klubilla. Festivaalin avajaisillan ilmainen konserttikokonaisuus, Spotlight on Austria, oli omistettu tänä vuonna itävaltalaiselle jazzille. Lavalla kuultiin kolmea erilaista bändiä. Itse en ollut vielä torstaina paikalla, joten arviot esityksistä perustuvat olemassa olevaan taustatietoon.
Mario Rom’s Interzone edusti suuntaukseltaan ns. post-jazzia, missä erilaiset populaarimusiikin perinteet yhdistyivät jazzin improvisaatioon. Siitä kehittyi omaleimainen yhtyesoundi, mikä antoi soittajille laajan vapauden tehdä asioita parhaaksi katsomallaan tavalla. Muusikkokavereiden yhteisasumisesta vuonna 2009 syntynyt Kompost3 sai nimensä asuntoon tehdystä kompostista, mikä alkoi elää omaa elämäänsä. Kolmantena esiintyneen Elektro Guzzin musiikki ei kuulosta oikeastaan lainkaan jazzilta, vaan pikemminkin modernilta, minimalistiselta klubimusiikilta tai vapaamuotoiselta ambient-leijunnalta.
Neljän päivän ja illan aikana Pakkahuoneella, Telakalla ja Klubilla soi jazz eri muodoissaan. Kymmenen konserttitilaisuutta sisältävässä tapahtumakokonaisuudessa kuullaan yhteensä 25 eri orkesteria. Suomen jazzliiton Yrjö-palkinnon jako ja siihen liittyvät seremoniat aloittivat perjantai-illan ohjelmiston. Kuten tässä vaiheessa jo tiedämme, niin vuoden 2018 Yrjöksi valittiin rumpali Jussi Lehtonen.
Tämän palkintojenjakotilaisuuden päätteeksi suomalais-virolainen kokoonpano Jussi Lehtonen Quartet soitti vielä puolituntisen setin aikana neljä kappaletta yhtyeen juuri edellisenä päivänä Koko Jazz Clubilla julkaistulta uunituoreelta Live at Koko Jazz Club -levyltä. Esitykseen oli valittu reippaan vauhdikkaita kappaleita. Lehtosen mukaan levyn sisällöstä puolet ovat juuri tälle kokoonpanolle sävellettyjä uusia teoksia, ja puolet ovat peräisin residenssiperiodilta Pariisista kahden vuoden takaa. Palkitun rumpalin ohella yhtyeessä soittivat tenorisaksofonisti Joonatan Rautio sekä virolaiset pianisti Holger Marjamaa ja kontrabasisti Heikko Remmel.
Jazzin perusteet uusissa raameissa
Ranskalainen kontrabasisti Henri Texier (1945) löysi jazzin jo teini-iässä, mutta hän on vielä tänä päivänä yksi eurooppalaisen jazzin tuotteliaimmista basisteista. Hän aloitti pianon soitolla, mutta siirtyi varsin nopeasti kuitenkin kontrabasson varteen. Puolivuosisataa on nyt ehtinyt kulua noista ajoista ja jazzin pyörteissä hän jaksaa hämmästyttää edelleen ammattimaisella otteella. Hänet tunnettiin jo 1960-luvulla yhteistyöstä Don Cherryn kanssa ja 1980-luvun bändistään Transatlantik Quartet, missä soittivat Joe Lovano, Steve Swallow ja Aldo Romano.
Sittemmin bändejä on seurannut lukuisa määrä trioista sekstettiin. Tampereen Pakkahuoneelle oli saatu uusin Henri Texierin johtama yhtye, Henri Texier Sand Quintet, mikä sai aloittaa illan kolmen konsertin sarjan. Texier päätti ympäröidä Sand -kvintettinsä muusikoilla, jotka ovat kiistattoman lahjakkaita ja kyvykkäitä omaksumaan uusissa fääreissä toimivan ohjelmiston ajatusmallit kitkattoman nopeasti.
– Uudet sävellykset tuovat mukanaan uudenlaista soitannollista vireyttä ja luovaa ajattelumallia. Kun uutta materiaalia annostellaan sopivassa määrin vanhan aineiston sekaan, saadaan aikaiseksi hienolla maulla hersyviä soinnillisia yksityiskohtia, kiteyttää Texier oman näkemyksensä yhtyeen musiikista.
Viime vuonna eurooppalaisia areenoita kiersi Henri Texier Hope Quartet, minkä soittajista mukana oli nyt johtajansa lisäksi hänen poikansa alttosaksofonia ja klarinetteja soittanut Sébastien Texier ja rumpali Gautier Garrigue. Toisena puhaltajana mukana oli nyt tenori- ja sopraanosaksofonisti Vincent Lê Quang ja viidentenä soittajana kitaristi Manu Codja. Henri Texier kokosi tätä projektiaan varten uuden ryhmän soittajia, jota varten hän uppoutui omaan varhaisempaan tuotantoonsa sovitellen sieltä poimimiaan kappaleita uuteen uskoon ja liittäen oheen pari uutta kappaletta. Näillä eväillä hän testasi visioimaansa teoriaa ja kokeili miten hyvin se pystyttiin saamaan toimivaksi kokonaisuudeksi. Ja mikä, ettei. Sen tuloksen saimme todistaa eilisessä konsertissa, totta vie viimeisen päälle nautittavana kokonaisuutena.
Texier johdatteli paikalla olleet kuulijat uusvanhan tuotannon pariin uuden akustisen kvintetin voimin, mikä julkaisi alkuvuodesta Sand Woman -albumin. Sitä varten hän oli hakenut sisältöä osin sävellyksistä, mitkä olivat syntyneet jo yli 40 vuotta sitten, kuten hienosti viritetty aloituskappale Les Là-bas. Textier itse työsti alkuun pitkän ja näyttävän bassointron ja taustarytmityksestä tehokkaasti koko setin ajan huolehtinut rumpali Gautier Garrigue pääsi heti myös näyttämään taitojaan miten rumpukalustoa juoksutetaan innostuneen eleettömästi ja vaivattomasti.
Viimeisenä kuultu Amir oli toinen vanhoista kappaleista. Siinä naulattiin lopulliset teesit täydellisyyden arkkuun, mikä pullisteli hienona yhteissoittoja ja minkä aikana soolot vaihtuivat tiuhasti puhaltajien saadessa paljon tilaa omille vuorovaikutteisille värinöille. Nämä vanhat sävellykset uusine tuulineen saivat rinnalle aivan uutta sävellystuotantoa. Bluesvaikutteisen Hungry Man -kappaleen aikana kitaristi Manu Codja sai ohjattua omat mausteensa näyttävästi mukaan soittoon. Toinen uustuotantokappale oli hyvin marinoituna kuultu levyn nimikkokappale Sand Woman.
Vaikka Sand Woman -albumi herätti henkiin uudelleensovitettuja osia menneisyydestä, niin konsertin sisällön koki kokonaisuudessaan mahtavan elämyksellisenä, täysipainoisen kypsästi uudistuneena, minkä saattoi kokea näin live-esityksessä. Soittajat tuntuivat löytäneen hyvän keskinäisen jäsentelyn. Yhtye keskittyi tehokkaasti oleelliseen, perusaineksista avoimesti kootussa hyvin liukkaasti etenevässä jazzsoundissa. Siihen oli helppo tarttua, sitä oli helppo pureskella ja sisäistää, ei siinä oikeastaan tarvittu mitään ihmeellistä nieleskelyä muuta kuin heittäytyä rennosti hienon äänimaailman sekaan ja seurata mukana.
Henri Texier Sand Quintetin eleettömän puhtaassa tahdissa vierähti tunti helposti. Se oli kuin oppitunti vanhan ja hyväksi koetun materiaalin kierrättämisestä ja uuden materiaalin suodattamisesta sen yhteyteen. Ajattoman ranskalaisyhtyeen juuret sikiävät syvältä cool-jazzin ja modaalisen jazzin perusjuurakosta, mutta toteutustapa on omalla tavallaan erikoisen ainutkertainen. Henri Texier on pitkään kuulunut jazzin merkittäviin vaikuttajiin. Hän on ollut kiinnostunut teatterista ja runoudesta valokuvaukseen ja elokuvaan, mikä on omiaan lisäämään hänen esittämänsä jazzin monipuolista ilmaisukykyä.
Jo vuonna 1972 sooloartistina debytoinut Texier oli periranskalaiseen hienostuneen tyyliin onnistunut hioa amerikkalaista jazzia laajasti eri tyylilajeja yhdistämällä ja saanut aikaiseksi sulavalinjaista sävelkieltä, mistä löytyi sekä kauneutta että täydellistä ammattimaista teknistä osaamista, mutta samalla myös kirpeän tujua hengellistä sävykkyyttä. Ei voinut kuin suurella kunnioituksella ja ihailulla seurata Texierin virtuoosimaista riimittelyä kontrabasson kielillä, oli se niin jäntevää ja samalla kuitenkin herkkää koskettelua.
Kun yleisö vaati tiukasti kuulla lisää, niin yhtyeelle annettiin lupa vielä yhteen lisänumeroon. Se alkoi hartaan tunnelmallisesti ja hitaassa tahdissa rumpalin olleessa ensin kokonaan pois lavalta, mutta tiivistyi rytmillisesti, kun Garrigue tuli vispilöineen mukaan soittoon. Terveisiä Pariisin taidetakomosta.
Tampere Jazz Happening 2018
Klubi torstai 1.11.2018
19.00 Spotlight on Austria (Mario Rom’s Interzone, Kompost3, Elektro Guzzi)
Pakkahuone, perjantai 2.11.2018
20:00 Henri Texier Sand Quintet (FR): (Henri Texier – double bass, Sébastien Texier – alto sax, clarinets, Vincent Lê Quang – tenor & soprano sax, Manu Codja – guitar, Gautier Garrigue – drums, Charles Caratini – sound)
