Pori Jazzin perjantai käynnistyi hieman raukein ja sateisin tunnelmin. Sääennusteet vaihtelivat Kirjurinluodon konsertin lähestyessä, milloin luvattiin sadetta ja koska taas täpärästi se vältettäisiin – no, saatiin sitä kaivattua sadetta sitten Kirjurille konserttien aikaankin, vaan ei onneksi liiaksi.
Päälavan avasi brittiläinen Ruby Rushton – bändi joka hieman kuulijoita jekuttaa nimen ja useamman levynkannen vaikuttaen joltain 70-lukulaiselta naispuoliselta singer-songwriterilta, Lontoolaisia nuoria kolleja kuitenkin kyseessä. Pori Jazzin taiteellinen johto ansaitsee kiitosta uuden brittijazzin nousun huomioimisessa – Lontoota ennen hienoja artisteja maailmalle tuottanut Manchester on saanut osansa niin tänään paluun tekevän GoGo Penguinin kuin Matthew Halsallin Gondwana Orchestran päästessä tekemään tuttavuutta suomalaisyleisön kanssa ja nyt viime vuonna Shabaka & the Ancestors ja nyt Ruby Rushton edustavat jazzin ehkä mielenkiintoisimpia uusia virtauksia. Erityisesti Ruby Rushtonin musiikki on noteerattu vinyylifriikkien keskuudessa – bändin uusimmat levyjulkaisut ovat nimittäin olleet kovasti kuumia uusia grooveja etsivien levylaarien penkojien mieleen.
Uudessa brittiskenessä kohtaa monta erilaista tapaa ajatella ja tehdä musiikkia, niille ehkä yhteistä on, että uusi maailmaa valloittava brittijazz ei tule perinnettä kunnioittavien koulutusohjelmien ja instituutioiden kautta vaan nousee enemmän marginaalista. Tässä sarjassa tuottaja-multi-instrumentalisti Tenderloniousin (jolta on juuri viime viikkoina ilmestynyt myös omissa nimissä julkaistu levy) johtama Ruby Rushton voidaan nähdä acid jazzin hengen jatkajana – 80- ja 90-luvuilla acid jazz sukupolvi löysi uudestaan 60-luvun lopun ja 70-luvun svengaavampaa jazzia bop-perinteen ulkopuolelta ja teki siitä oman juttunsa, samaa vanhempien groove-ideoiden uutta tulkintaa edustaa tämäkin bändi. Konkreettisena esimerkkinä siitä mitä jäbät diggailevat voidaan ottaa setin päättänyt lainakappale – Herbie Hancockin Butterfly. Näissä piireissä Mwandishi ja Headhunters -hommat ajavat suvereenisti Herbien 60-luvun Blue Note -kauden post-bopin ohi.
Bändin asenteessa oli mukana kuvia ja instituutioita kumartelematonta röyhkeyttä ja itsevarmuutta, pukeutuminen oli rentoa ja Tenderlonious oli lavalla hetkittäin sätkä huulessa ja Leffe-pullo kädessä – vähän sellaista lad asennetta siis.
Soitto kulki mukavasti ja samoin kuin torstain avaajalla rahkeet riittivät isolle ulkolavalle ja sähköinen groove puri pienessä sateessakin. Tenderlonious itse on ehkä merkittävämpi tekijä suunnannäyttäjänä ja ideoijana kuin instrumentalistina, mutta kyllä huilu ja sopraanosaksofoni näpeissä pysyivät – paikoin sopraanolla luriteltiin Coltranen viitoittamilla poluilla makoisan vauhdikkaastikin, joskin ehkä vieressä trumpetisti Nick Walters teki suuremman vaikutuksen solistina.
Keikka ei jäänyt Ruby Rushtonin ainoaksi näillä festivaaleilla – illalla bändi esiintyi Cafe Jazzissa, oli lähes varmaa, että pienessä hikisessä tilassa meininki tuli olemaan monin verroin päälavan sateista avausta kovempi vaikka kunnialla nuori bändi selvisi siitäkin.
Ruby Rushton lisäsi kierroksia Cafe Jazzissa
lta jatkui tuttuun tapaan Cafe Jazzin puolella jossa lavalle nousi päälavan päivän avannut Ruby Rushton – ennakko-odotukset olivat, että groovaavan lontoolaisnelikon musiikki toimisi intiimimmässä tilassa paljon tehokkaammin kun isolla lavalla ja bändi täytti kyllä pitkällä setillä nämä odotukset.
Kovaa vedettiin ja vaikuttavaa jälkeä tuli. Ehdottomasti parhaimmillaan bändi oli kun puhaltajat – bändin johtohahmo, multi-instrumentalisti Tenderlonious ja trumpetisti Nick Walters pääsivät vauhtiin. Erityisesti Cafe Jazzissa vielä Tenderlonious paransi alkuiltapäivästä vetäen sekä sopraanosaksofonilla että huilulla semmoisella intensiteetillä että oksat pois, hyvää asennetta – kyllä jazzissa solisti saa soittaa niin hyvin ja vahvasti kun osaa! Vaan oli hyvä Walterskin – tämän tyyppisissä bändeissä jossa meno ja meininki voivat olla jazzin traditioita seuraamista tärkeämpiä muusikot voivat usein olla solisteina varsin yksipuolisia, mutta Waltersin hienosti rakennetut soolot näyttivät, että kyllä rahkeet riittävät hienostuneeseenkin jazzilmaisuun.
Valitettavasti puhaltajat eivät koko ajan olleet liekeissä vaan välillä setin intensiteetti laski kun hetki pyörittiin koskettimien parissa – pianisti/kosketinsoittaja Aidan Shepherd ei solistina ollut lähelläkään puhaltajien tasolla eikä Tenderloniouksen Moog-tyyppinen sooloilukaan ollut ihan samalta planeetalta kun vertasi miten räväkästi irtosi puhallus.
Setti huipentui komeaan versioon Wayne Shorterin Footprintsistä joka osoitti että kyllä jazzstandarditkin nuorilta miehiltä irtoavat tarpeen tullen vahvasti.
Ruby Rushton
Porijazz perjantai 20.7.2018 klo 13.30 Päälava ja klo 22.30 Cafe Jazz
Tenderlonious – huilu, sopraanosaksofoni, elektroniikka, Nick Walters – trumpetti. Aidan Shepherd – koskettimet, Tim Carnegie – rummut
