Eipä olisi uskonut, että ensi marraskuussa 80 vuotta täyttävä rumpaliveteraani saa aikaan sellaisen draivin, että siihen pystyy korkeintaan lätkäjoukkue ja sen kapteeni Marko Mörkö. Tämän kvartetin kapteeni Louis Moholo-Moholo tuli kaiken lisäksi lavalle pitkän lentomatkan jälkeen. Kerava Jazzien pääjehu Mauno Kahranaho, kertoi nimittäin, että Louis herralla oli takanaan 12 tunnin lento Kapkaupungista Frankfurtiin, siellä 4 tuntia odottelua ja kolmen tunnin jatkolento Helsinkiin, kun hän tallusteli raskaine symbaalilaukkuineen freesinä Maunon luokse.
Louis Moholo-Moholosta kertoo paljon hänen varttumisensa rotusorron kurjuudessa. Hän on joutunut muinoin 60-luvulla vankilaan soittaessaan valkoisten muusikoiden kanssa. Soittopaikka oli kaiken lisäksi ”Viisaiden miesten klubi”. Yhteiskunnalla ei kyllä ollut viisautta. Ei ihme, että mies muutti vuonna 1964 Lontooseen. Siellä hänen vaikutuksensa brittiläiseen jatsiin on ollut merkittävä. Hän on soittanut useiden huippumuusikkojen kanssa. Heitä ovat muun muassa Derek Bailey, Steve Lacy, Enrico Rava, Cecil Taylor, Archie Shepp ja Peter Bötzmann. Hän palasi Etelä-Afrikkaan vuonna 2005.
Louis Moholo-Moholo Quartetin muut muusikot ovat huomattavasti johtajaansa nuorempia ja tulevat Briteistä. Heitä yhdistää kuitenkin sama musiikillisen vapauden riemu kuin johtajaansa. Klassinen koulutus takasi mainiolle pianistille Alexander Hawkinsille mahdollisuuden liikkua vapaan ilmaisun parissa. Hänen soitossaan tulivat vahvasti esiin jatsiin ja nykymusiikkiin liittyvä vapaa ilmaisu. Välillä mies takoi koskettimistaan rytmiä ja siirtyi kohta sulavasti lurittelemaan väkevää sooloa.
Saksofonisti Jason Yarde sai sekä tenorinsa että sopraanonsa soimaan kuin lavalla olisi ollut itse John Coltrane.
Basisti John Edwards käsitteli soitintaan ennennäkemättömän monipuolisesti. Hänen soitostaan löytyi taitoa, joka antoi mahdollisuuden veikeyteen ja voimalliseen soittoon, johon liittyi myös vahva jousen käyttö. Hauskaa oli basson näppäily otteen yläpuolelta. Edwards kuljetti hetkittäin bassollaan teemaa hienosti ja väkevästi.
Ja sitten pomo itse. Louis Moholo-Moholo herkisteli rummuillaan ja hetken päästä piiskasi bändiään eteenpäin huikeaan vauhtiin. Hän johti kvartettiaan eleettömästi ja salli jäsenilleen vapaan ilmaisun. Koko esitys oli yhtä hymniä. Välillä mentiin hillitysti, välillä kiihdytettiin niinkuin oltaisiin formuloiden lähtösuoralla ja painettiin vauhdilla kohti ensimmäistä mutkaa. Välillä jopa lallatettiin ja laulettiin yleisölle ”We Love You” ikäänkuin voiton kunniaksi.
Voitto tämä esitys olikin. Mieleeni tuli väistämättä John Coltranen mainio Olé. Tällä en tarkoita teosten sävelkulkuja, vaan tunnelmaa. Olé täyttää samannimisen älppärin yhden puolen ja siinä kaksi basistia kuljettaa ajoittain teemaa vahvasti. Nyt riitti yksi basisti, kun kvartetin jokainen soittaja vei teemaa ansiokkaasti kohti hienoa finaalia, yhtä vahvasti ja toisiinsa luottaen sekä toisiaan tukien, kuten Suomen jääkiekkojoukkue alkuillasta matkallaan kohti finaalia, vaikka mörköä ei lavalla näkynytkään, neljä soitinvelhoa kylläkin.
Esityksessä koettiin jotain suurta. Se jää ikuisesti aivokoppaan. Kerava Jazz tyrmäsi kuulijansa.
KeravaJazz lauantaina 25.5.2019 klo 21.30 Kerava-sali
Louis Moholo-Moholo Quartet
Louis Moholo-Moholo, rummut, John Edwards, basso, Alexander Hawkins, flyygeli, Jason Yarde, tenori-ja sopraanosaksofoni
