Maanantaina lasten jazzien jälkeen oli aika taas siirtyä iltapäivän päätteeksi Lokkilavan tienoille. Jazzin monitoimimies kosketinsoittaja Jussi Fredriksson toi lavalle vuodesta 2011 toimineen Trionsa. Ilmaisuvoimainen kolmikko missä Jussin ohella soittavat kontrabasisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio.
Pääasiassa Fredrikssonin omia sävellyksiä tulkitseva trio julkaisi keväällä huhtikuussa toisen levynsä ! (huutomerkki) edellisen ? -levyn jatkeeksi. Uuden levyn sisältö on syntynyt Pariisissa Jussin ollessa siellä taiteilijaresidenssissä. Yhtye panostaa perinteisen jazzin rakenteista kumpuavaa musiikkia yhdistellen taitavasti moderneja tyylejä hyvin sykkiväksi jazziksi. Kolmikon ilmaisu ulottuu Thelonius Monk -tyylisestä minimalismista vapaamuotoiseen hurjasteluun saakka.
Jussi itse on sanonut, että kaikilla taiteilijoilla taitaa olla oma Pariisin-vaiheensa.
– Kaupungin kadut ja galleriat kaikuvat levyllä, ja omasta mielestäni mukaan tarttui hieman erilaista luovaa energiaa maisemanvaihdoksen myötä.
Maanantaisessa konsertissa trio ehti soittaa kaikki levyn kappaleet ja aikaa jäi vielä yhdelle vanhemmalle kappaleelle.
Avauksena kuultiin vauhdikkaasti hyvällä svengillä soitettu Brick By Brick. Maybe Tomorrow oli selvästi bluesvoittoisempi ja siinä oli hieman painavampi ote, minkä huomasi soittajien omassa työskentelyssä. Jussin kosketus pianon näppäimistöllä oli rankempi ja Jori työsti bassoaan rajummin. Rytmin muutokset, kiivaat lyhyet syöksähtelyt olivat napakoita.
Spy on syntynyt Pariisissa kadulla kävellessä. Askellus oli hitaanoloista ja huokailevaa ikään kuin jotain tiedotonta vastausta etsiessä, jotain salaista syvempää nuuskimista oli selvästi havaittavissa, kuitenkin ympäristön tarkkailu oli terävää. Sitten alkaa häirintä tiivistyä ympärillä tullen esille nopeiden bassolinjojen hermostumisena ja kohta nelistetään massiivisena syöksynä karkuun.
Seuraavassa kappaleessa, High, vauhtia ja vaarallisia tilanteita syntyy yhtenään Mikan tehdessä lyhyitä voimallisia nykäisyiskuja. Vanhempaa tuotantoa oleva Dudi Dudi tuli väliin kesken kaiken pyytäen tulla lähemmäksi. Kyllä kestää tulla lähemmäksi, kohta tulee muuten kiire. Minimalistinen Mercurius alkoi Mikan symbaaleiden helistelyllä huopanuijakepeillä, mistä sama linja jatkui hiljalleen koko kappaleen ajan.
Viimeisenä vuoroon tuli Action, mikä toimi nimensä mukaisesti tuhdisti, kovalla rynnäköinnillä ja jäätävällä pyssytyksellä laantuen hetkellisesti jäähdyttelyksi, kunnes uusi hyökkäävä isku loppua kohden puristetiin ulos soittimista.
Esityksen keskeisin johtoajatus oli omaleimaisen ideoinnin pohjalta syntynyt rauhallinen tapa edetä, mitä ruokittiin voimallisilla irtiotoilla, vikkelillä lyhyillä kaahauksilla yhä uudestaan.
Räjähtävää Fasaanipaistosta
Aika kummallisen nimen saanut yhtye Nassaun Fasaani on toiminut oikeastaan jo vuodesta 2010 alkaen, mutta on päässyt todella esille vasta, kun ensilevy saatiin julkaistua. Nopeatempoisen armottomana käskyttäjänä tunnettu rumpali Toni Porthénin ja saksofonisti Joonatan Raution johtama Nassaun Fasaani on modernia, sähköistä jazzfunkia esittävä viiden soittajan kolossaalinen vauhtipyörä.
Raution ja Porthénin säveltämää musiikkia soittava Nassaun Fasaani on ehtinyt tähän mennessä julkaista kaksi, sähäkkää fuusiomusiikkia sisältävää albumia, kun toinen albumi Nassonaut julkaistiin joulun alla viime vuonna.
Levyn musiikki on selkeä jatko debyyttialbumille ja sen hyrränä pyörivälle fuusiorytmilaukalle, minkä juuret on revitty irti Länsi-Afrikan ja Etelä-Amerikan rytmimusiikista. Yhtyeessä vaikuttavat näiden kahden perustajajäsenen lisäksi kosketinsoittaja Jussi Fredriksson, basisti Juho Kivivuori sekä perkussionisti Abdissa Assefa, jotka kaikki ovat monissa eri projekteissa mukana, joten nämä kiireet ovat todennäköisesti rajoittaneet esiintymisiä.
Konsertti eteni ripeää tahtia Nassonautin merkillisiä nimiä saaneiden kappaleiden Ascensore Spaziale, Marula, Ewegoem, Nanoye ja Kayame parissa. Viisikko on löytänyt yhteisen näkemyksen tämän päivän sähköisestä jazzfunkista. Musiikki oli lennokas yhdistelmä rytmi- ja etnomusiikin eri tyylejä. Fasaanin paksun mehevät, yllättävät ja voimakkaat sovitukset yhdistyivät tiukaksi, paikoin suorastaan räjähteleväksi kiehtovaksi funkfuusioksi. Nasevan mukaansatempaavalla esityksellään Nassaun Fasaani sai yleisön innostumaan erittäin lämpimässä maanantai-illan auringonpaisteessa.
Varjosto yllätti omaleimaisuudellaan
Lokkilavan viimeisenä esiintyjänä näyttäytyi kaksi vuotta sitten perustettu Jere Haakana Varjosto. Olin kuullut Jeren soittoa aikaisemmin vajaat kolme vuotta sitten Unio Ensemble -nimisessä kokoonpanossa Turussa sekä Kasperi Sarikoski & Nuance -yhtyeessä. Taitaapa olla niin, että sitä kautta yhtye on saattanut saada alkusysäyksen, sillä Uniossa silloin soittivat myös nyt lavalla olleet pianisti Artturi Rönkä ja rumpali Ville Pynssi. Varjoston neljäs lenkki oli kontrabasisti Juho Kivivuori, joka on ehtinyt olla tämän viiden ensimmäisen päivän aikana jo monesti lavalla tämän vuotisella Pori Jazzeilla.
Varjoston Lokkilavan esitys oli kuitenkin omalta kohdaltani ensi kosketus, mistä sain heti ensi hetkistä positiivisen herätyksen. Kitaristi Jere Haakanan säveltämää musiikkia soittava yhtye lähti raikkaasti liikkeelle etsimään ihmiskunnalle hyvinvointia. Uskoisin, että tällainen rockvaikutteinen jazz runsain sämpläyksin ja sähköisten lisukkeiden painotuksella luo kuvaa uudistuvasta jazzista.
Varjosto houkuttelee omaleimaisuudellaan varmasti laajempaa kuulijakuntaa jazzin piiriin. Jazz puritaanit saavat rinnalleen sellaista uutta yleisöä, mikä ei muuten olisi jazzista kovinkaan kiinnostunut. Haakanan säveltämä materiaali oli tunnelmallista ja elokuvallista, mutta yhtye yltyi myös äänekkäisiin vyörytyksiin ja antoi runsaasti tilaa jazziin oleellisesti kuuluvalle improvisaatiolle. Hieno homma sanoisin.
Alun Dash -säntäilyssä Jere ja Ville lähtivät keskinäiseen voimalliseen sähköisen sämpläyksen ryydittämään poukkoilevaan progressiiviseen keskusteluun, mistä syntyi jazzrockin vaikutteita yhdistelevä fuusioilmapiiri. Siinä vaiheessa basso ja piano jäivät vähän jalkoihin, mutta saivat tilaa, kun Jere otti saarnamies Coltranen järeän vaikutuspiirin mukaan Sermon ja Ritual -sovituksissaan.
Ritual alkoi Jeren soinnukkaan kauniilla kitaran käsittelyllä ja kappaleen loppuosassa Artturi pääsi upeasti sooloilemaan pianon takana kiihdytellen vahvasti loppuun. Varjosto soitti vielä lopuksi Stadion Indien ennen kuin lataus loppui ja prosessi ajettiin alas hitaalla I Walk You Home -valssilla.
Olisin toisaalta halunnut kuulla taustalla voimakkaammin pianolinjaukset, sillä pidän Artturia todellisena lahjakkuutena, jolla on vahva klassinen koulutus ja sitä kautta erinomainen ”tatsi” pianon mustavalkiolla toimia minkä tahansa genren alueella. Hänen improvisaatiotaitonsa pääsivät kuitenkin kahdesti esityksen aikana valloilleen. Jerenkin kasvoille syntyi kannustava virne Artturin ladatessa osuuttaan. Tämä hauska itäsuomalainen positiivisuus tuli vankasti esille muutenkin Jeren välispiikeissä.
Lokkilavan maanantai-illan konsertit päättänyt Jere Haakana Varjosto jätti jälkeensä mahtavan jazztunnelman, loistavan fiiliksen, mikä tuntui tarttuneen yleisesti kuulijakuntaan, sillä jälkipuheissa kaikki kannanotot olivat mairittelevia.
Tästä linkistä löytyy puolitoista tuntia näytöstä yhtyeen musisoinnista https://youtu.be/OfuHI3eI5Nw
Pori Jazz 2018 maanantai 16.7.2018
Lokkilava: 17.00 Jussi Fredriksson Trio, 19.00 Nassaun Fasaani, 21.00 Jere Haakana Varjosto
