Laitilan Soittokunnan alkujuuret ovat kaukana historiassa. Jo vuonna 1889 Laitilan VPK:n Soittokunnan toiminnasta alkunsa saanut nykyinen Soittokunta kokoaa yhteen puhallinharrastajia Laitilan seudulta. Soittokunnan historian ajan tapahtumista kerrotaan yhtyeen kotisivuilla www.laitilansoittokunta.com, jos joku sattuu olemaan lähemmin kiinnostunut Soittokunnan vaiheista ja nykytoiminnasta.
Yhtye soittaa uutta ja vanhaa puhallinmusiikkia. Erityisesti Jazzkukko -festivaalin lauantain 28.7. Torilavan esiintymistä silmällä pitäen kokoonpano oli laatinut ja harjoitellut koko kesää varten swing -henkisestä erikoisohjelmaa. Iso orkesteri koostui laskujeni mukaan 26 harrastajasoittajasta, ”vauvasta vaariin”. Ei nyt ihan kuitenkaan, mutta mukana oli aivan nuoria ilmeisesti alakouluikäisiä ja vanhempia aina eläkeikään tulleita tai ainakin lähellä eläkeikää olevia soittajia. Ja soittaahan yhtye osasi, töitä oli selvästi tehty.
Mukana oli koko kirjo puhallinsoittimia, trumpetti ja käyrätorvisektiosta klarinetteihin ja saksofoneihin. Järeämmät baritonisaksofonit ja tuubat olivat omana sektionaan. Näiden lisäksi ryhmässä löytyi vielä 2 huilistia, oboisti ja kolme lyömäsoittajaa.
Kaiken kaikkiaan kahdesti esiintynyt joukkue oli juuri ja juuri saatu mahtumaan lavalle kaikkine välineineen. Soittokuntaa johti kapellimestarina ja juontajana esiintynyt Minna Kajander.
Ensimmäinen setti sisälsi kappaleita laajasti musiikin eri rintamilta marssimusiikista tangoon, iskelmästä viihdemusiikkiin, calypsosta sambaan ja meksikolaista mariachia tapailevaan musiikkiin. Mukaan mahtui myös suomalaisten säveltäjien tekemiä sävellyksiä.
Toinen setti olikin sitten täysipainoista swingiä Glen Millerin, Count Basien ja Duke Ellingtonin tyyliin tunnettujen jazzstandardien parissa.
Ensimmäistä kertaa Jazzkukon historiassa mukana esiintymässä ollut Laitilan Soittokunta avasi osuutensa kappaleella Hogan’s Heroes March, mikä juontaa samannimiseen tilannekomediasarjaan, minkä viimeinen jakso esitettiin TV:ssä jo 1971. ”Tällaista tilannekomediaa saatamme nähdä täällä lavalla tänä iltana esityksemme aikana, saas nähdä”, sanoi Minna Kajander.
Seuraavaksi aikoinaan melkoiseksi hitiksi nousseen Jørgen Petersenin esittämän Särkyneen toiveen katu -kappaleen tulkitsi solistina tällä kertaa upeasti Marko Pullinen. Kappaleiden käännökset suomeksi tuovat monesti yllätyksiä, näin ei kylläkään ollut edellisen kappaleen kohdalla. Sitä vastoin yhden maailman kuuluisimman argentiinalaisen tangon El Choclo (maissintähkä) kohdalla nimi on kääntynyt Tulisuudelmaksi. Jo 1900-luvun vaihteessa (oletettavasti 1898) sävelletyn tangon nimi liittyy kuitenkin erään yökerhon johtajan lempinimeen.
Turku Jazz Orchestran vuoden alusta alkaen taiteelliseksi johtajaksi valittu trumpetisti Tero Lindberg oli sovittanut suureksi osaksi Laitilan Soittokunnan kevätkonserttien ohjelmiston kappaleita.
Näin oli myös seuraavaksi kuultu kappale Valot, minkä Rauli ”Badding” Somerjoki teki tunnetuksi 1971 levytyksellään. Tämänkin kappaleen tulkitsi Marko Pullinen trumpetillaan.
Puuskainen tuuli setin aikana aiheutti pientä hämminkiä välillä, kun nuotit lähtivät välillä lentoon telineiltään pyykkipojista huolimatta. Mitäpä siitä, sillä jazzmusiikkiin liittyy oleellisesti improvisaatio ja kohta päästiin taas lentoon kohti Meksikoa.
Siitä edettiin elokuvamusiikilla, Chuck Mangionen säveltämällä tunnusmusiikilla elokuvaan Children of Sanchez (Sanchezin Lapset). Tehokkaan voimallinen kappale, missä tunnusomaista olivat nopeat rytminmuutokset ja lyömäsoittimien tukeva taustarytmitys jonkinasteisessa mariachi -musiikin hengessä.
Tuulen yltyessä Torilavan ympäristössä matka jatkui pysyen edelleen Karibian meren tuntumassa. Mentiin Trinidad ja Tobagon saarien kansanmusiikin pohjalta syntyneen ja länsi-afrikkalaisista rytmeistä sekoittuneen calypson synnyinsijoille. Jos musiikissa voidaan puhua sanansaattajasta, niin calypso on viestittänyt uutisia lukutaidottomien keskuudessa. Sen yhteydessä voidaan puhua puskaradiosta, juorupalstasta tai iltapäivälehdistä. Lauletussa calypsossa on tyypillistä kehua itseään ja nälviä muita. Yllätys sinänsä oli se, että yhtye esitti Calypso Joen, minkä on säveltänyt trumpetisti ja orkesterinjohtaja Markku Johansson. Siis nyt kiihdytettiin ihka suomalaisen calypson tahdissa.
Monet varmasti muistavat huippusuositun brittiläisen Benny Hill Show -komediasarjan TV:stä. Sarjaa esitettiin vuosikymmeniä ympäri maailmaa vuoteen 1991 asti, lähes Alfred Hawthorn ”Benny” Hillin kuolemaan asti. Shown marssipohjaisen tunnussävellyksen Yakety Sax kirjoitti saksofonisti Boots Randolph. Siitä tuli yhtälailla paljon kansainvälisesti versioitu esityskappale, mitä voi tänä päivänäkin kuulla mm. big bandien ohjelmistossa. Kappaleen voi soittaa monella tavalla, mutta ennen kaikkea siinä pitää olla mukana reilusti huumorihenkeä, rentoa huoletonta meininkiä, eikä liian tarkkaa nuottien seuraamista. ”Jos saa soittimensa sellaiseen hallitsemattomaan tilaan, niin silloin ollaan tämän kappaleen ytimessä”, sanoi Minna esitellessään kappaleen taustoja.
Sitten siirryttiin huolella vähän sivistyneenpään swingiin. Lauluntekijä ja muusikko Don Gibson lauloi 30. joulukuuta 1957 ensimmäisen kerran kappaleen “I Can not Stop Loving You“. RCA Victor Records julkaisi siitä singlen, mikä oli menestys. Siitä syntyi huippusuosittu kappale, mistä Gibsonin kuoleman aikoihin vuonna 2003 jo yli 700 laulajaa/artistia oli ehtinyt tehdä oman versionsa. Kappalettahan voi versioida tyyliin kuin tyyliin. Yhtyeen kapellimestarin oma suosikki oli Count Basien erittäin svengaava ja energinen versio tästä kappaleesta. ”Siinä kait voitaisiin sanoa olevamme lähinnä sitä jatsillista ydintä tämän kappaleen kohdalla.” Sitä lähdettiin tutkimaan vähän tarkemmin tällä kertaa puhallinorkesterin voimin.
Setin viimeisenä kappaleena mentiin samban tahtiin, ei brasilialaisittain, vaan tyylikkäästi suomalaisittain Timo Hytösen kirjoittamalla sambaversiolla Sisulla ja sydämellä.
Toinen setti täynnä swingin helmiä
Laitilan Soittokunnan toinen setti koostui puhtaasti swing-musiikin klassikkosävellyksistä, mikä tietenkin kiinnosti kovasti jazzhenkistä yleisöä. Penkit täyttyivät Torilavan ääressä nopeaan tahtiin, kun toisella lavalla esitys päättyi ja kansa ehti hyvässä järjestyksessä siirtyä paikalle.
Mukavan rento dixieland on varmaan aikojen kuluessa ollut se jazzin suuntaus, mistä monet ovat alkujaan päässeet jazzin saloihin kiinni. Näin kävi ainakin omalla kohdallani. Se tuntui silloin 1960-luvun alussa reippaalta ja railakkaalta hyvin innostavan sulavalta ja rytmisesti helposti omaksuttavissa olevalta. Sitä kuunteli mielikseen. Ehkä osin myös siksi, että se oli erilaista kuin sen ajan iskelmämusiikki, mikä oli enemmän suurien väkimäärien suosiossa. Hain kaiketi jotain poikkeavaa enkä seurannut mitä muut tekivät.
Laitilan Soittokunta aloitti dixielandilla, kun Dixie Patrol avasi toisen esiintymisen. Kappale tunnetaan ehkä paremmin nimellä American Patrol, millä nimellä Glenn Miller sitä soitti. Käsittääkseni kyseessä on sama kappale, mutta Dixie Patrol on enemmän marssin muodossa ja Miller puolestaan edusti enemmän swingulottuvuutta.
”Kun puhallinorkesterin kanssa lähdettään tutustumaan jazzmusiikkiin, niin luontevaa on lähteä marssityyppisestä tyylilajista liikkeelle. Dixieland on oma musiikinlaji sinänsä, mutta sitä voitaneen pitää alkuna jazzmusiikille ja sen muille suuntauksille. Kun marssi alkoi kyllästyttää, niin trumpetistien, klarinetistien tai pasunistien joukosta löytyi teemojen koristelijoita. Eipä siinä sitten paljon tarvinnut houkutella, kun pian olivat muutkin sektiot mukana, lyömäsoittajat, tuubistit jne. Näin kertoi Minna ajatuksia swingistä puhallinorkesterin näkövinkkelistä.
Tämän dixieland avauksen jälkeen siirryttiin asian ytimeen eli 1930- ja 1940-lukujen swingkauden pariin. Tästä koostui toisen setin kokonaispaketti. Glenn Millerin orkesterin soittamana kappaleesta In the Mood tuli varsinainen hitti, mikä oli vuonna 1940 13 viikkoa yhtäjaksoisesti listojen kärjessä.
Tuolta ajoilta syntyi kappaleita, missä joku amerikkalainen kaupunki mainitaan. Väitetään, että lähes kaupungille kuin kaupungille sävellettiin oma kappale. Siitä päästiinkin sujuvasti seuraavaan kappaleeseen, mikä oli New York New York. Tämä otettiinkin vuonna 1985 viralliseksi New Yorkin tunnuskappaleeksi. Kappale sinällään oli sävelletty jo lähes vuosikymmen aikaisemmin.
Tähän väliin Soittokunta päätti esittää suomalaista näkökulmaa sotilaskapellimestarin Pasi-Heikki Mikkolan kirjoittaman Jazzvalssin muodossa. Soiton aikana kova tuuli lennätti nuottitelineen kumoon kesken kaiken.
Kappaleen jälkeen kapellimestarimme Minna huomautti, että ”Tuuba ja huilu ovat soittimia, mitkä tarvitsevat eniten ilmaa alleen toimiakseen, pasuuna on hyvä kakkonen. Henkilö, joka puhalsi soiton aikana tuon nuottitelineen kumoon, ilmoittautukoon maanantaina tuolla opistotalolla klo 18.00 harjoituksiin.” Kappaleen aikana tuubat saivat tosissaan tuulta purjeisiin tuuttaamalla räväkät matalat puhallukset ja Marko sooloili trumpetillaan. Jazzvalssi saatiin kaikesta pienestä tuuliongelmasta huolimatta siististi päätökseen.
Sitten palattiin Glenn Millerin pakeille. Pennsylvania 6-5000, eli toisin sanoen 736–5000 on puhelinnumero hotelli Pennsylvaniaan, minkä hotelli väittää olevan vanhin voimassaoleva puhelinnumero New Yorkissa. Tuxedo Junction kuului myös Glenn Millerin ohjelmistoon olennaisena osana, mutta se oli Erskine Hawkinsin sävellys vuodelta 1938 ja hänen oma orkesterinsa esitti sen ensimmäisenä. Tämä kappale tuli kuuluisaksi siksi, että se oli aina setin viimeiseksi esitetty biisi, jotta seuraava bändi tiesi pääsevänsä sen jälkeen lavalle. Nimi juontaa Keski-Lännessä sijaitsevaan alueeseen, missä afro-amerikkalaiset soittajat pääsivät soittamaan ja Tuxedo Junction on yksi tuon alueen junaseisakkeista.
Ohjelmassa oltiin jo lähellä loppusuoraa. Orkesterinjohtaja Count Basie sävelsi 81 vuotta sitten 12 tahdin blues kappaleen One O’Clock Jump, mistä syntyi aikansa suurimpia hittejä. Tämän kappaleen nimeen liittyy pieni tarina. Kun kappale oli valmis esitettäväksi ja levytettäväksi, niin sillä ei ollut nimeä. Levyn tuottaja katsoi kelloa, mikä oli juuri lähestymässä yhtä, niin hän sanoi, että laitetaan nimeksi One O’Clock Jump.
Glenn Milleriä tuntui löytyvän tähän settiin vielä yhden kappaleen verran ja se oli A String of Pearls, mikä nousi vuoden 1942 hittilistojen kärkeen kahdeksi viikoksi.
Kunniakkaan 129 vuoden ikään ehtinyt virkeä Laitilan Soittokunta päätti osuutensa Jazzkukko festivaalissa suuren jazzlegendan Duke Ellingtonin musiikin parissa. Duke Ellington In Concert sisälsi medleyn kappaleista Take the A Train, Don’t Get Around much anymore, Mood Indigo ja Caravan.
Laitilan Soittokunta oli selkeästi tehnyt paljon töitä saadakseen tämän ohjelmiston tuoduksi konserttiasteelle. Hyvin koko pakka onnistui toteutuksessaan. Kapellimestarina Minna Kajander alusti jokaista kappaletta pienellä tietopaketilla, minkä sisältöä olen tässä raportissa yrittänyt referoida. Oli mukava todeta, että musiikinharrastuspuolella on näinkin vankka ja päämäärätietoisesti toimiva eri ikäryhmistä koostuva kokoonpano, kuten Laitilan soittokunta. Jäsenten yhdessä rakentama ohjelmisto oli kokonaisuudessaan varsin vaativa, joten ei voi kuin onnitella heitä hyvästä suorituksesta.
Alla linkkejä kuultuihin kappaleisiin:
Setti I
Hogan’s Heroes March https://youtu.be/ClTaF_hW_wE Jerry Fielding – Nebraska Wind Symphony
Särkyneen toiveen katu https://youtu.be/tgv8B-eKUGM Jørgen Petersen
El Choclo https://youtu.be/XCXxJFmfGVc Louis Armstrong
Valot (sov.Tero Lindberg), https://youtu.be/4ri7W40lAYE Rauli ”Badding” Somerjoki
Children of Sanchez https://youtu.be/txmxIn5lxKQ Chuck Mangione Medley
Calypso Joe Markku Johanssonin versio https://youtu.be/bEfrB9ZS8fo ja vuosikymmenten takaa laulettu versio https://youtu.be/WiayZdPESno The Andrews Sisters – Rum And Coca-Cola 1944
Yakety Sax March https://youtu.be/Zcq_xLi2NGo Boots Randolph https://youtu.be/XQIsdKl1KWE toinen hieno esitys Pamela Lind with Boots Randolph Play Yakety Sax & more https://youtu.be/UdX3dxvZYOg Yakety March iso orkesteri.
I Can’t Stop Loving You https://youtu.be/lcPkJPL_G7s Count Basie Orchestra
Sisulla ja Sydämellä https://youtu.be/DRa4I1v56z4 Kaartin Soittokunnan Soitto-osasto
II setti
Dixie Patrol https://youtu.be/EAVejLjXVdw tunnettaneen myös Glenn Millerin American Patrolina
In the Mood https://youtu.be/_CI-0E_jses Glenn Miller
New York, New York https://youtu.be/yV4Ko-aIMHY Instrumental
Jazzvalssi Pasi-Heikki Mikkolan sävellys
Pennsylvania 6-5000 https://youtu.be/0OUkNOwpXtc Glenn Miller
Tuxedo Junction https://youtu.be/IFeFaZoj2QY Erskine Hawkins & His Orchestra https://youtu.be/lqZ9YHrpyTU BBC Big Band Orchestra
One o’clock Jump https://youtu.be/cXq7eb_HJ7w Count Basie & His Orchestra (1943)
String of Pearls https://youtu.be/jg2vtWezWbw Glenn Miller Orchestra
Duke Ellington in Concert https://youtu.be/OeGeD7pbywY Take the A Train, Don’t Get Around much anymore, Mood Indigo, Caravan
Jazzkukon juhlallinen päätös
Sunnuntaina 29.7. iltapäivällä oli Laitilan torin lavan ääreen kokoontunut runsaasti yleisöä ottamaan vastaan Blues Brothers Messun, minkä Jazzkukko -festivaalin 2018 organisaatio oli järjestänyt yhteistyössä Laitilan Seurakunnan kanssa.
Se oli samalla hieno päätös tämän vuotiselle festivaalille, mikä onnistui järjestelyiltään erinomaisesti.
Liturgina laulusta vastasi kirkkoherra Petri Laitinen, joka toimitti messuprojektin kuin jumalanpalveluksen ikään. Projekti oli kokonaisuutenaan vähän niin kuin jumalanpalvelus, missä jaettiin ehtoollinen ja kolehtikin kerättiin.
Poikkeuksena toki oli se, että paikalla oli erikseen kasattu projektiluontoisesti 8-miehinen suomalaisista ammattimuusikoista koostuva Blues Brothers -orkesteri.
Siinä soittivat tenorisaksofonia Pekka Välimäki, pasuunaa Kari Leino, trumpettia ja flyygelitorvea Risto Oinaala, kitaraa Kimmo Gröhn, pianon koskettimia juoksutti Iiro Salmi, kontrabassoa soitti Vesku Saloranta ja rumpujen takana hääri Juha Salminen.
Jazzkukko 2018 Laitila
Torilava: Lauantai 28.7.2018 17.00 ja 19.15 Laitilan Soittokunta
Torilava: Sunnuntai 29.7.2018 klo 15.00 Blues Brothers Messu
