Jazzkaaren torstain 25.4. avasi Vaba Lavalla huippukonsertti, jossa jazzia tarjoili Joshua Redmanin Trio. Ennen sitä kuitenkin jaettiin lavalla Estonian Jazz Awardsin -palkinnot, joista raportti toisaalla sivuillamme osiossa “Jazzkaaren pikkupaloja”. Samoin myös Joshua Redmanin konsertista 27.4. April Jazzissa löytyy Matti Laipion raportti.
Joshua Redman Trio (US)
Torstai 25.4. klo 18.00 Vaba Lava
Nyt liikuttiin jazzin syvissä kiemmuroissa, joissa saksofonisti Joshua Redman osoitti osaavuutensa ja taituruutensa seesteisen aistikkaalla tavalla. Ainoastaan polvien nostelut ja pienet notkistelut kimuranteimmissa kohdissa saivat rauhaisan perusolemuksen liikahtamaan.
Rennossa asussaan puhallellut, hyväntuulinen Redman oli lavalla kuin kotonaan. Kommunikointi muitten soittajiena kanssa oli rentoa ja joukkohenkeä sykkivää. Redman antoi tilaa niin basistille kuin rumpalille omiin sooloihin. Rumpali Gregory Hutchinson äityi muutaman kerran raisuihin irtiottoihin, jopa niin, että viimeisimmässä yksi rumpusetin tomeista rikkoontui. Hetken ihmettelyn ja juoksujalkaisen roudarin noutamaa uutta tomia odottamatta hän kipaisi lavan takaosan korokkeella valmiina olleen illan toisen orkesterin rumpukaluston taakse ja jatkoi rytmikästä työstöään.
Basisti Reuben Rogers osoittautui hyvin eläväiseksi kontran soittajaksi. Hänen koreografiansa ja elekielensä oli mukavaa katseltavaa. Herra eli jokaisella solullaan soittonsa sielussa.
Ohjelmistossa liikuttiin kauniin herkistä balladinomaisista kappaleista oikein rytmipommeihin. Erinomaisen maukas settikokonaisuus, joka tarjoili jokaiselle jotakin.
Joel Remmel Trio feat. Joonatan Rautio (FI)
Torstai 25.4. klo 20.00 Punane Maja
Redmanin huippukonsertin jälkeen siirryttiin Punase Majan lavalle kuuntelemaan Joel Remmelin pianotrioa, jossa vierailijana oli festivaalin pääareenoiden ainoa suomalaisartisti eli saksofonisti Joonatan Rautio. Maestro Joeli Remmelin lisäksi yhtyeessä soittivat hänen velipoikansa, Suomessakin tuttu Heikko Remmel bassoa, molemmat tunnetun basisti Taavo Remmelin poikia. Rumpupatteriston komentajana oli myös toisenpolven jazzmuusikko eli saksofonisti Raivo Tafenaun poika Ramuel Tafenau.
Yhtyeen musiikki oli Joel remmelin säveltämää lyyrisen kaunista maalailua trion neljänneltä albumilta Sharp. Raution saksofoni lisäsi tunnetta ja intensiivisyyttä. Väliiin otettin hieman rivakampaa otetta esiin ja kelluttiin vapaasti rytmikkäämän jazzvirran vietävänä. Mukavan kevyttä ja ilmavaa kokonaisuutta.
Joel Remmelin soittotapa oli irtonaista ja pehmeäkosketuksellista. Mukavan softia kuunneltavaa, mutta tarvittaessa erityisen napakkaakin. Hänen juoksutuksensa mustavalkioilla ovat villin vetäviä. Heikko hoiteli paksukielet tanakalla otteella. Ramuel-rumpali tahditti ja hallitsi soitinarsenaaliaan mukavalla otteella. Joonatan on Joonatan, vaikka voissa paistaisi. Aina takuuvarma ja sielukas pelimanni ilman mitään turhia koreografioita.
Sielukkaan mukva ja aistikas kokonaisuus, jossa oli tilaa kaikille. Sen totesi myös täysi Punase Majan yleisökin.
Bobby McFerrin “Gimme 5” (US)
Perjantai 26.4. klo 19.00 Alexela Kontserdimaja
Tämänvuotisen Jazzkaaren nk. pääesiintyjä oli 10-kertainen Grammy -voittaja, ääniakrobaatti Bobby McFerrin, jonka keskiviikkoisesta Helsingin konsertista löytyy sivustoltamme Matti Laipion raportti.
Tallinnan 1800 hengen Alexela -konserttihalli oli viimeistä sijaa myöten loppuunmyyty. McFerrinilla oli mukana omina laulajina Rhiannon, Judith Vinar, David Worm ja John Blake sekä Estonia Voices kokoonpanolla Kadri Voorand, Maria Väli, Liina Saar, Mikk Dede, Rasmus Erismaa ja Aare Külama. Hienot a’capella -kokoonpanot, jotka lauloivat McFerrin kanssa, omina yksikköinään että muutamina soolosuoritteina McFerrin keskittyessä juoman nauttimiseen.
Myös yleisö sai laulaa useampaankin otteseen omat duubiduunsa. McFerrin jutusti yleisöstä lavan laidalla 5 -vuotiasta Naimaa, Sofia Rubinan tyttöä, joka ei suostunut laulamaan Bobbylle useista pyynnöistä huolimatta. No, Sofia-äiti lauloi myöhemmin yhden laulun katsomon puolelta.
Seuraavassa Jouko Kirstilän mietteet konsertista:
Laajalla jazzsektorilla voitaneen sanoa, että Bobby McFerrin on kiistatta yksi jazz-musiikin karismaattisimmista laulajista omalla erikoisella esittämistyylillään. Menestyksellisenä voicejazz -tulkkina hän on tämän suunnan kekseliäs uudistaja ja lajissaan parasta mitä ehkä löytyy. Kymmenen Grammy-palkintoa voitaneen kaiketi laskea todisteeksi tästä.
Siis, jotkut tykkäävät hullun lailla, jotkut puolestaan ehkä eivät niinkään piittaa hänen tekemisistään. Makuja on monenlaisia. Kaikkea ei tarvitse välttämättä hehkuttaa viimeiseen asti ylitsevuotavasti.
”Haluan, että yleisö tuntee saman vapauden kuin tunnen laulamisen aikana. Haluan, että he jatkavat lauluaan keittiöissään seuraavana aamuna”, on maestro itse sanonut.
Mikäpä siinä, elämä on hauskaa, niin kauan kuin ympärillä käy kova hyörintä ja ympäristön valtaa lämminhenkinen elämänsyke, iloista positiivisuutta ja luovaa hyväntuulista naurua, vastapainona hiljaisuutta ja hartaan kodikasta yhteisymmärrystä. Tämä on Bobby McFerrinin äänellään tuottamien monisärmäisten laulujen, kysymys- ja vastausasettelujen ydintä. Niistä huokuu monimuotoinen rytmikkyys, melodinen tunnelmallisuus ja sulassa sovussa tapahtuva rinnakkaiselämä monikulttuurisessa maailmassa. Se on omanlaistaan taidetta ja taitoa hallita elämää sen omilla ehdoilla.
Arkinen todellisuus ei näin toimi, vaan elämää painostaa jatkuva kaoottinen kiire, melu, ympäristösaasteet, räiske, hälinä, mekastus, korvaluita ahdistava huuto ja piinaava hammasten kiristys. Bobby McFerrinin toi esityksellään vastapainon tälle arkipäiväisyydelle. Miten se voidaan ottaa vastaan, millä tavoin ja mitä metodeja sekä elementtejä tulee hyödyntää, jotta luova syvällinen yhteiselo on mahdollista toteuttaa.
The Swing’n Sisters
Sunnuntai 28.4. klo 17.00 Punane Maja
Nyt heittäydyttiin täysillä menneisyyteen ja Andrew Sistersien että muiden sen ajan naislauluyhtyeiden vaaleanpunaiseen maailmaan. Asialla oli kolmikko Vivi Maar, Viveli Maar ja Maris Aljaste, retrotyyliin somistautuneitaa laululintusia.
Ja mukavan svengaavan ohjelmiston he esittivätkin. Kauniit, hyvin yhteen soivat äänet ja harmoninen yhteistyö säestävän orkesterin kanssa toimi hienosti. Mukavan leppoisaa ja tahtijalkaa teputtavaa jazzailua.
Sistersia säesti kuusimiehinen orkesteri, jossa soittivat Allan Järve trumpettia, Teno Kongi pasuunaa, Siim Aimla saksofonia, Kusti Lemba kitaraa, Janno Trump bassoa ja Ahto Abner rumpuja. Orkesterilla oli yös svengaavan retrohenkinen swinglataus päällänsä, joten kokonaisuus laulajien kanssa oli mukavaa kuunneltavaa.
John Scofield Combo 66 trio (US)
Sunnuntai 28.4. klo 19.00 Vaba Lava
Loppupiste tälle 30. Jazzkaarelle soitettiin upean kitaristi John Scofieldin johdolla. Hyväntuulinen Scofield sai vaatimattoman leppoisalla toiminnallaan yleisön heti mukaan soittoonsa. Hän oli rakentanut monitahokkaan ohjelmiston, josta eräs lkäsnäolija totesi, että häntä rupeaa monesti puuduttamaan kitaristien konsertissa. Mutta nyt hän on loppuun asti “hereillä” ja kiitteli ohjelmiston monipuolisuutta. Scofieldin konserttiarvostelu April Jazzista löytyy Pasi Virtasen kirjoittama toisaalla sivustollamme.
Scofield toi lavalle totutun nelikon sijaan trion, jossa bassoa soitteli Vicente Archer ja rumpuja Bill Stewart. Ja erinomaisen taustamatin he Scofieldin kitaroinnille kutoivatkin. Saivat myös soolo-osuutensa, jotka värittivät mukavasti kokonaisuutta. Scofield itse tyylitteli uuden ja vanhan musiikkinsa parissa. Väliin unelmoiden, väliin intoutuen rytmikkäämpiin elementteihin.
Hieno esitys, joka vankisti mielikuvaa, että Scofield kuuluu ehdottomasti jazzkitaristien eliittiin, Hieno päätös 30. Jazzkaarelle.
Jälkikirjoitus
Oli jälleen kerran upeaa olla mukana Jazzkaaressa!
Siellä olo tosin himmentää sitä, että kotimaan yksi merkittävimmistä jazzfestareista, April Jazz jää väliin päällekkäisen aikataulun johdosta. Tosin jaoimme toimituskuntaamme siten, että Espoon April Jazzissa oli oma tiimi ja Tallinnassa vastaavasti oma.
Toisaalta molemmissa festivaaleissa olivat samat huippuesiintyjät, joten nekään eivät jääneet keltään näkemättä. Päällekkäisyys antanee tosin myös varmasti tiettyjä etuja festarien artistihankinnoissa (ja toivottavasti myös hinnoissa).
Jazzkaar on pituudeltaan pitkä, todella iso, kahden viikonlopun yli ulottuva festivaali, joka leviäää Tallinnassa pitkin ja poikin kaupungille sekä pääkonserttien osalta Telliskiven Vaba Lavaan ja Punanen Majaan. Lisäksi osa sen konserteista on muualla Eestissä.
Jazzkaaressa oli mahdollisuus tavata jälleen myös ulkolaisia toimittajia ja jazzin parissa työskenteleviä. Mieleenpainuvin oli kiinalainen, east beijingiläinen Adam Huang (China Jazz Association / Chinese Musicians Association), joka kertoili paljon kiinalaisesta jazzelämästä ja halustaan saada pohjoismaista, siis myös suomalaista jazzia Kiinaan.
Kiitos Anne Erm ja koko Jazzkaaren organisaatio! Oli mukava seurata, kuinka asiat rullasivat hienosti eteenpäin. 31. Jazzkaar on ensi vuoden huhtikuussa, mutta ennen sitä on tarjolla paljon muuta jazzia.
