Lauantai-illan viimeinen konsertti Celebrating Joni Mitchell Lokkilavalla oli ainakin omasta näkökulmasta katsoen kiinnostava ja vähän lähempänä jazzia kuin parit aikaisemmin lauantaina kuullut esitykset.
Kanadalainen laulaja-lauluntekijä Joni Mitchell täyttää marraskuussa 75 vuotta. Hän tuskin kovin paljon esittelyjä kaipaa, sillä hänen tuotantoaan on varioitu vuosikymmenten aikana paljon myös jazzin saralla. Vaikka Joni Mitchell ei varsinaisesti ole jazzartisti, vaan enemmänkin folk-laulaja, niin hänen iso tuotantonsa sisältää paljon sen verran mieleenpainuvia kappaleita, että lukuisat artistit ovat yhä edelleen ottaneet ohjelmistoonsa hänen sävellyksiään.
Mitchellin kesällä 1971 ilmestynyttä Blue-albumia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista folk-levyistä. Hän käänsi 1970-luvun puolivälissä suuntaa hieman kokeellisempaan ja samalla jazz-vaikutteisempaan suuntaan.
Mitchellin 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi pianisti, laulaja ja lauluntekijä Laura Sippola rakensi oman ohjelmistonsa Join in Joni Mitchell -tribuuttikonsertin muotoon, missä hän tulkitsi tämän merkittävän lauluntekijän tuotantoa.
Musiikin tohtoriksi Taideyliopistosta vuonna 2017 valmistunut Sippola on luonnonlahjakkuus, sillä hän aloitti pianonsoiton jo 3-vuotiaana. Kahdeksan vuotiaana hän meni Lapuan musiikkiopistoon ja seuraavana vuonna hän esitti televisioidussa Finlandiatalon konsertissa säveltämänsä kappaleen yhdessä sisarensa kanssa.
Lavalla hänellä oli taustaorkesterinaan luottokitaristi Peter Engberg ja -basisti Tuure Koski. Rumpalina oli tällä kertaa Marko Timonen, vaikka olemme tottuneet Laura Sippola & Tuki yhtyeessä rumpujen takana näkemään Kepa Kettusen. Ilmeisesti tätä projektia varten mukana oli saksofonisti Joonatan Rautio, joka on vaihtelevasti täydentänyt myös Lauran & Tuki -yhtyettä. Lavalla oli kaikkiaan tukeva nippu tuttuja huippusoittajia.
Merkittävä albumi Mitchellin uralla oli Hejira vuodelta 1976. Se oli eräänlainen kulminaatiopiste Mitchellin levytyksissä, kun hän siirtyi hieman sähköisempään suuntaan. Tältä levyltä kuulimme kappaleet Song for Sharon ja Furry Sings The Blues, millä raidalla levyllä vierailee huuliharppuineen Neil Young.
Samalta Hejira -albumilta löytyi vielä kappaleet A Strange Boy ja Amelia, mikä oli tarina lentäjä Amelia Earhartista, joka katosi eriskummallisesti lennolla yli Tyynen valtameren. Sen Laura lauloi duona Peter Engbergin säestäessä.
Mitchellin tuotannossa ei juuri ole merkittäviä hittejä, mutta suuri yleisömenestys oli kuitenkin Big Yellow Taxi, mikä ilmestyi ensimmäisen kerran levyllä Ladies of the Canyon. They paved paradise and put up a parking lot with a pink hotel *, a boutique and a swinging hot spot. Kappaleen aikana yleisökin heräsi reippaaseen menoon ja Joonatan kiskaisi näyttävän soolon tenorisaksofonillaan kappaleen aikana.
Jazzin kannalta ajatellen Mitchellin Mingus -levy vuodelta 1979 teki kunniaa aikamme yhdelle suurista basisteista Charles Mingusille. Sieltä Laura oli poiminut esitettäväksi kappaleen God Must Be A Boogie Man, minkä Laura esitti triona Engbergin ja Kosken kanssa. Koskella olikin tässä merkittävä rooli, sillä basso tuli korostetusti esille.
Hieman rajumpaan suuntaan mentiin vuoden 1994 levyllä Turbulent Indigo, missä Laura sanoi olevan maailmanlopun meininkiä. Sieltä hän lauloi kappaleen Sex Kills.
Sitten siirryttiin takaisin 1970-luvulle, jolloin ilmestyi kappale Off Night Backstreet, mikä on löydettävissä ainakin levyltä Don Juan’s Reckless Daughter. Päätöksenä Laura lauloi kappaleen Free Man in Paris, mikä oli kunnianosoitus Pariisille.
Lauantai-ilta jatkui vielä Kirjurin kesäravintolassa, missä esiintyi ensin raskaan rockin parissa aikaisemmin viihtynyt Thomas ”Kasmir” Kirjonen. Nykyään soolouralle siirtynyt Kasmirin single julkaisu Vadelmavene oli vuoden 2014 hittejä ja palkittiin vuoden biisinä vuoden 2015 Emma-gaalassa. Oli hittejä tai ei, niin ei paljon jaksanut kiinnostaa, kun on yksinkertaisesti jokapäiväistä samaa massaa, mitä joka tuutista tulee päivittäin ihan tarpeeksi. Se nyt on vain oma mielipiteeni.
Kirjuri All Stars -orkesteri esiintyi vielä lauantai-iltana aamuyön tunneilla laulusolistinaan Heini Ikonen. Ei ollut syytä palata Luodolle, sillä alue kesäravintolan ympäristössä oli tungokseen asti täynnä nuorta väkeä. Ei oikein siltä näyttänyt, että musiikki olisi ollut etusijalla. Enemmänkin näytti siltä, että aurinko oli ilmeisesti paistanut päivällä niin paljon, että ”poltsi” oli sekaisin, vai olisiko siihen vaikuttanut jokin muu. Mitään suurempaa häiriötä ei kuitenkaan ollut, mutta enemmän tai vähemmän toikkaroijia hoiperteli ympäristössä runsaasti. Katsoimme Ollin kanssa parhaaksi siirtyä tarkistamaan Café Jazzin tilannetta, missä Riitta Paakki Quartet aloitti soiton puoli yhdeltätoista. Painuimme portista ulos ja ulkopuolella oli valtava jono ihmisiä odottamassa pääsyä alueelle.
Pori Jazz 2018 lauantai 14.7.2018
Lokkilava:
21.00 Celebrating Joni Mitchell Laura Sippola
Kirjurin kesäravintola:
22.30 Kasmir
00.30 Kirjuri All Stars & Heini Ikonen
