40- vuotisjuhlakonsertti järjestettiin Turun Konserttitalolla perjantaian 13. maaliskuuta. Tilaisuus alkoi Turku Jazz ry:n juhlavuoden artistin nimeämisellä. Turkulainen kitaristi Henri Marjamäki sai kunnian olla ensimmäinen juhlavuoden artisti. Henri Marjamäen kvartetti soitti juhlakonsertin aluksi mm. Nils-Erik Fougstedin Romanssin. Turun filharmoninen orkesteri soitti Severi Pyysalon viisiosaisen Konsertto orkesterille-teoksen kapellimestari Juha Telarannan johdolla.
Väliajan jälkeen saksofonisti Jukka Perko soitti Eddie Sauterin seitsemänosaisen Focus-teoksen filharmonikkojen jousiston säestyksellä. Edesmennyt Stan Getz levytti tämän tilaamansa kappaleen 60- luvun alussa. Rumputaiteilija Teppo Mäkynen tuli rumpuihin 6. osaan. Yhdessä Perko ja Mäkynen tunnelmoivat ylimääräisenä Charlie Parkerin Confirmation- kappaleen Parkerin 54- vuotis kuolinpäivän kunniaksi. Konsertti nauhoitettiin levytystä varten.
Historiajameissa Hamburger Börssin Jugend-salissa soitti Turku Jazz Quartet vahvistettuna basisti Heikki “Häkä” Virtasella. TJQ:ssa soittivat yhdistyksessä alusta asti mukana olleet rumpali Pauli Rukakoski ja saksofonisti Pentti Ilmonen sekä saksofonisti Pekka Välimäki ja kitaristi Sakari Kivinen. Historiajameissa soittivat myös Henri Marjamäen kvartetti; Marjamäki kitara, Vesa Ojaniemi basso, Mikko Arlin rummut ja Henri Mäntylä piano. Jameissa rumpuja soitti myös Reiska Laine sekä Severi Pyysalo ja Jussi Fredriksson jotka soittivat myös pianoa.
Musiikkiopiston täpötäydessä salissa esiintyi lauantaina amerikkalaisen nykyjazzin huippurumpali Ari Hoenigin Punk Pop- yhtye. Yhtye on laajalla Euroopan levynjulkaisukiertueella. Yhtye soitti modernia bebopia vapaasti improvisoimalla. Jonatan Kreisberg soitti kitaraa, Will Vinson alttosaksofonia ja Danton Boller bassoa.
Django Night Linnateatterissa tarjosi ensin kotimaista mustalais- ja swingmusiikkia Swing du Nord-yhtyeen voimin. Pan Salmenhaara ja Mikko Karhula kitarat ja Arto Nurmi basso.
Pääesiintyjänä juhlajazzeissa oli hollantilaisen Rosenbergin perheen nuoren huippukitaristi Nomy Rosenberg Trio. Nomyn lisäksi triossa toista kitaraa soitti Ringo Steinbach sekä kontrabassoa Arnoud van der Berg.Nomy Rosenberg Trion kanssa esiintyi georgialaisviulisti Vitali Imereli. Kuulimme hienot sovitukset Djangon, Stephane Grappelin ja Hot Club Francen hengessä mm. kappaleissa; All of Me, Summertime, Lady be Good, Sweet Georgia Brown,The Sheik of Araby.
Pohjoismaista osaamista esitteli Humalistonkadun Klubilla Oslon Musiikkiakatemiassa valmistuneet Johannessen- Furu- Sandbakken Trio. Kolmikko soitti omia sävellyksiään. Kitaraa Kim Johannesen, tenorisaksofonia ja klarinettia Svein Magnus Furu sekä Tore Sandbakken rummut.
Toisena bändinä Klubilla soitti turkulaisen Jussi Fredrikssonin vetämä Reactor 5. Yhtyeessä soittivat Jussi Fredriksson ja Aki Rissanen sähköpianoja, syntetisaattoreita, sormioita, Ville Herrala sähkö- ja kontrabassoa, Jaska Lukkarinen rumpuja ja löymäsoittimia sekä Janne Toivanen trumpettia ja flyygelitorvea.
Ohjelmistona oli Akin ja Jussin säveltämiä kappaleita viime lokakuussa ilmestyneeltä esikoislevyltä Leisure Music. Yleisradio radioi konsertin.
Sibelius-museossa on juhlanäyttely Turku Jazzin 40- vuotisesta historiasta lehtileikkein, julisteiden ja muun rekvisiitan muodossa ja se on nähtävissä toukokuun loppuun asti.