Barbicanin isossa salissa pidetty konsertti oli arvatenkin loppuunmyyty. Vaikka hän nykyään “keikkailee” harvakseltaan, niin hän esiintyy kuitenkin yhä 2-5 kertaa kuukausittain.
Sonny Rollins on sanonut. “Kaikessa taiteessa ilmenee aina halu toteuttaa jotain mikä poikkeaa tavallisuudesta, mutta jazzin improvisaation maailma on tässä suhteessa ehkä vaativin taiteen ala, koska korjauksia ei voi tehdä enää jälkikäteen, vaikka haluaisikin. Ennen esiintymistä on oltava selvillä missä väreissä soitto kulkee.”
Olin ennen konserttia hieman skeptinen siitä, että jaksaako hän vielä soittaa samalla intensiteetillä kuin ennen vanhaan. Epäilyni olivat aivan turhanpäiväisiä. Vaikka Sonnyn soitossa ei ehkä ollut enää sitä hienon hienoa pehmeyttä, niin hänen taidoistaan saatiin taas kerran upea näyttö. Kulkeminen näytti olevan hieman kömpelöä, mutta keuhkot tuntuivat olevan vielä täydessä terässä. Vanha herra jaksoi puhaltaa koko setin, yli tunnin, täydellä höyryllä yhtä luontevasti kuin ennenkin. Hän jatkoi vanhalla perinteikkäällä hardbop linjalla saaden aikaan korvia hivelevän nautinnollisen kuunteluhetken. Hänen soittonsa on mielikuvitusrikasta ja mehevää, mikä pyörii eteenpäin rullaten tasaisen tappavaan tahtiin kuin kuulalaakeri. Balladit tulivat syvällä tunteella ja funky rytmitykset calypso soundeineen olivat vaikuttavia. Hänen soittonsa oli edelleen aivan käsittämättömän vastustamatonta, massiivisen kolossaalista esittämistä.
Tavallisesti ikä tuo aina mukanaan väkisin tiettyä väsymistä, mikä alkaa näkyä myös soitossa. Sitä ei kuitenkaan mitenkään huomannut hänen soitossaan. Barbicanin ison konserttisalin täpötäysi katsomo oli aivan hullaantunut eikä suosionosoituksista tahtonut tulla loppua ollenkaan. Sanoin kuvaamattoman hieno tunne oli lähteä kohti uusia seikkailuja Lontoon yöhön.
