Loop on tuonut mukanaan yhteyksiä eri maiden välillä ja kansainvälisen yhteistyön avulla on päästy myös järjestämään ns. keikkavaihtoa. Esiintymistilaisuuksien järjestäminen onkin yksi tärkeimmistä tehtävistä Loopin toiminnassa.
Organisaation sisällä toimii nykyään myös levy-yhtiö, mikä on tuottanut tähän mennessä 16 jäsentensä levyä.
Yhteistyössä Lontoon Jazz Festivaalin kanssa Loop toi lavalle sunnuntai-iltapäivä konserttiin kolme kokoonpanoa. Phronesis on tanskalaisbasistin, mutta nykyään Lontoossa asustavan, Jasper Høibyn yhdessä pianisti Ivo Neamen ja rumpali Anton Egerin kanssa Kööpenhaminassa syksyllä 2005 perustama trio. Høiby on nykyään vankasti vakiinnuttanut asemansa Lontoon jazzpiireissä. Konsertissaan yhtye soitti uuden, kesäkuussa julkaistun, äänitteen “Green Delay” sisältöä. Kappaleet ovat pääasiassa Jasperin oman mielikuvituksen tuotteita, joissa sekoittuu perinteinen jazz rockpohjaan. Soitto kulki laajassa kirjossa, välillä hakkaavana kuin täryjyrä rumpali Egerin pitäessä rajua komppia yllä, laantuen taas balladimaiseen tyyneyteen. Sama kaava jatkui koko setin ajan. En löytänyt soitossa mitään erinomaisen kiehtovaa tai uutta, mitä ei olisi jo aikaisemmin pianotrio saralla kuultu.
Kymmenvuotiaana klarinetilla jatsin soiton aloittanut Sam Crockatt hullaantui muutaman vuoden jälkeen kuitenkin saksofoniin kuunneltuaan Coltranea ja Rollinsia. Hänen kvartettinsa, jossa pianoa soittaa Gwilym Simcock, Oli Hayhurst, kontrabassoa ja Ben Reynolds rummuja, esitti setissään perusmessevää Crockattin itse säveltämää modernia jazzia. Aloitus tuntui hieman laimean muodolliselta, se oli kuin tunnelmointia tuonelan joella “venhosen” vain hiljalleen lipuessa alavirtaan. “Theodorin kevätlaulu” oli jo selvästi rankempaa ja tanakampaa. Crockattin tenori alkoi tosiaan sykkiä ja loikkia omia polkujaan. Simcock yltyi välillä samaan tahtiin rajuun rypistykseen, jossa oli yhtäläisyyttä jopa Taylorin työskentelyyn. Siirryttiin free ilmaukseen, jossa keskustelu basistin ja rumpalin kesken oli melkoista juonittelua. Mistä tullaan, minne mennään, ei olla täysin selvillä missä mennään. Tämä tuntuu olevan nykysuuntaus nuorilla muusikoilla. Yhden setin musiikki siirtyy ääripäästä toiseen. En tiedä onko se välttämättä huono asia, mutta joskus se tuntuu niin kovasti teennäiseltä ja tarkoitushakuiselta. Sam Crockattin kvartetin musiikkia voi kuunnella heidän, noin vuosi sitten ilmestyneeltä, albumilta “Howeird”. Se on myös Loopin tuotteita www.loopcollective.org
Pianisti Alcyona Mickin, ranskalaisen saksofonisti/klarinetisti Robin Finckerin ja rumpali Paul Clarvisin muodostama Blink trio tarjosi dynaamista vapaasti improvisoitua musiikkia, jossa yhtyy Alcyonan ja Robinin säveltämä musiikki. Se on hyvin sykkivää, elinvoimaista, svengaavaa ja äänirikasta. Sitä voisi kutsua, vaikka semi-freeksi. Tämä oli omasta mielestäni sunnuntai-iltapäivän parasta antia. Kuulosti siltä, että mitä vapaammin tämä yhtye soittaa, sen paremmalta se kuulostaa. Soitto kulkee helpon oloisesti, kuin tanssi, luoden mukavan kuuntelutunnelman. Teki ainakin minuun sen verran hyvän vaikutuksen, että ostin heidän viimeisimmän, lähes tasan vuosi sitten julkaistun, albumin, jonka nimi on kaikessa yksinkertaisuudessaan “Blink”.
